maanantai 28. toukokuuta 2012

Pieniä osia ihmisistä

''Toistaiseksi elämätön elämä on aina lupaus enemmästä. Kun lupaus väkivaltaisesti, summanmutikassa riistetään, menetyksiä kokeneiden surun voi vain aavistaa. Muu yhteisö kokee myötätuntoa, mutta myös voimattomuutta. Oikeita sanoja on vaikea löytää, jos niitä edes on.''


- Iltasanomat 28.5.2012, ''Hyvinkää yrittää toipua verilöylyistä

Kyseinen artikkeli nosti tunteet pintaan. Pieni kaupunki, jossa olin kasvanut aina täysi-ikäiseksi asti, oli surun vallassa. On tapahtunut jotain, joka järkyttää pientä kaupunkia, sillä se tavalla tai toisella koskee kaikkia siellä. Kaksi kuoli ja seitsemän haavoittui. Kaikki sen ikäisiä, että voisin tuntea ulkonäöltä. Oli järkyttävää nähdä Iltasanomien sivuilla kuva omasta kaupungista, kadusta, jossa ennen käveli päivittäin, maisemia jotka tuovat mieleen turvallisen lapsuuden. Tiedän, etten tule pelkäämään kävellä kyseisillä kaduilla, kun seuraavan kerran matkaan kotikaupunkiini. Silti ne tutut kadut ovat nyt tallentaneet verisen muiston itseensä. 

Tuo tapahtuma, noiden kuvien näkeminen lehdessä, sai minut muistamaan, mistä oikeasti olen kotoisin. Monesti olen jo luullut ja sanonutkin, ettei kotikaupungissani enää olisi mitään minulle lapsuudenkotini ja vanhempani lisäksi. Yhä harvempi kaveri asuu siellä. Yhä useampi vahva muisto on jostain muualta. Joskus jopa tuntuu, että olen vieraantunut siitä kaupungista. Isäni on tärkein yhteys kaupunkiin. Ja muutamat tavarat, jotka olen sinne jättänyt. Jokin kuitenkin kyseisessä traagisessa tapauksessa nosti pinnalle sen, missä juureni ovat. Huomasin, että tapaus kosketti minua muutenkin kuin tavallisena lukijana, vaikka en periaatteessa kahteen vuoteen ole tuossa kaupungissa asunut. Osa identiteettiäni on kenties edelleen kotikaupungissani. Sitä kutsutaan alueelliseksi identiteetiksi: tuntee yhteenkuuluvuutta tietyn alueen ihmisten kanssa. Ehkä ihmisellä voi olla jakautunut sellainen?

Kuten Iltasanomien artikkeli sanoo, yhteisö kokee myötuntoa. Yhteisöllä tarkoitetaan luultavasti koko Suomea, mutta etunenässä hyvinkääläiset ovat mielessäni. Jotekin se tapahtuma tuntuu järkyttävän enemmän juuri siksi, että se on tapahtunut nimenomaan kotikaupungissani. Huoli siellä asuvista on edelleen pinnassa...


maanantai 14. toukokuuta 2012

Katsahdus peiliin.

''With everything happening today,
You don't know whether you're coming or going
But you think that you're on your way.
Life lined up on the mirror, don't blow it.
Look at me when I'm talking to you.
You're looking at me, but I'm looking through you.
I see the blood in your eyes.
I see the love in disguise.
I see the pain hidden in your pride.
I see, you're not satisfied.
And I don't see nobody else,
I see myself looking at the mirror on the wall.''

Lil Wayne. Mirror.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pääskysestä ei päivääkään.

Aurinkoinen päivä sai lukusession keskellä lähtemään kävelemään taas Aurajoen rantaan. Takin alle tarvitsi enää vain t-paidan ja kaulahuivi liehui kaulassa ainoastaan sen takia, että kurkku oli karhea ja kipeä aamulla herätessä. Lähdin kohti Föriä, tuttua turkulaista lossia, joka kuljettaisi minut Aurajoen yli toiselle puolelle.

Olin jo muutamaan otteeseen pohtinut, mikä erottaa minulle kesän keväästä. Yleensä kokoan valokuvani aina vuodenajan mukaan, mutta nyt ei ollut niin selkeää rajaa kevään ja kesän välillä kuin yleensä. Lähinnä sen takia, että kouluni oli loppunut jo reilu kuukausi sitten. Olin jo avannut jätskikauden vappuna Tampereella. Terassikautta ei ollut aloitettu, mutta se nyt meikäläisen tuntien ei ole mikään merkki. Förin kesäaikataulut olivat jo alkaneet, joten sen puolesta voisi mennä kesän puolelle jo. Toisaalta, nyt on vasta toukokuu. Opiskelupurisukseni ei ole vielä ohi. En tunne olevani kesälomalla vielä. Ilmat ovat vasta lämpenemässä. Hmm... 

Sitten näin sen. Katselin lokkeja, jotka liitelivät Aurajoen yllä ilmeisesti sapuskan perässä. Heidän seurassaan oli myös aivan toinen lintulaji: pääskynen. Vilkaisin uudemman kerran ja totesin, että jopa vajailla ekologin taidoillani saatoin tunnistaa tuon linnun pääskyseksi. Pohdin runoa, jota äiti hoki minulle joka kevät:

Kuu kiurusta kesään,
Puoli kuuta peipposesta,
Västäräkistä vähäsen,
Pääskysestä ei päivääkään.

On kesä.
Alkukesä.

Ja harmittelin, ettei ollut kameraa mukana todistamassa tätä...

torstai 3. toukokuuta 2012

Kevät.

Aurajoen ranta on kaunis paikka istua ja katsella ihmisten menoa. Kun ottaa mukaan musiikin korviin tai hyvän kirjan, saa rentouduttua hetkeksi arjen keskellä, miettiä asioita. 

Tämä kevät on täynnä odotusta.
Ensimmäinen kesä, jolloin en muuta takaisin lapsuudenkotiini. Otan sen enimmäkseen positiivisena asiana. Eipähän tartte raahata koko omaisuutta taas muualle. Tosin se tarkoittaa sitä, että kesästä luultavasti tulee hyvin erilainen edellisiin verrattuna. Käynnit Helsingissä varmasti vähenevät välimatkan myötä. Perinteiset viikot sukulaisten lasten kanssa ovat suuremman suunnittelun takana. Ja uimapaikat pitää löytää muualta. Odotan innolla tulevaa ulkomaanmatkaa ja mökkireissua, lämpimiä päiviä ja kavereiden näkemistä. Odotan kaikkea uutta, mitä tämä kaupunki voi minulle tarjota kesällä! Odotan myös hulluja päähänpistojani matkustaa, minne tekee mieli.

Odottavan aika on pitkä. Mutta kevät tekee odottamisesta nautinnollista. Aurinkoisten päivien vaihtuminen kesäpäiviksi tapahtuu vaivihkaa. Puut alkavat vihertyä kevään edetessä. Ja kevät vaihtuu kesäksi tapahtumien myötä. Jokaisesta päivästä kannattaa nauttia. Ilo tallettaa karun talven varalle. Ja ikuistaa hetkiä valokuviksi muisteluja varten!