Unten mailla

Unien maailma on jotain, mitä en ehkä koskaan kokonaan ymmärrä. Siellä voi tuntea kipua aivan kuin tuntisi sen oikeasti. Tapahtumat voivat siellä tuntua niin todellisilta, että herätessä joutuu pähkäilemään, mitä on tapahtunut. Unet osaavat hämmentää. Niissä liikkuu täysin tuntemattomia ihmisiä, mutta myös tuttuja, läheisiä ja rakkaita. Unet osaavat paljastaa meidän toiveemme, pelkomme ja syvimmät ajatuksemmekin. En koskaan ole ollut kiinnostunut sen enempää unien tulkinnasta, mutta olen aina ihmetellut unien omaa maailmaa.

Lähiaikoina olen huomannut uuden ominaisuuden unien mailla: ajankulku. Pitkä uni voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Todistin sen taas eilen, kun nukahdin yllättävän väsymyksen tuloksena junaan. Asemia oli jäljellä kaksi ennen päämäärääni, kun viimeisen kerran vilkaisin asemataulukkoa ennen kuin räpäytin silmiäni aivan liian hitaasti ja nukahdin.

Uni oli hyvin mukaansa tempaavaa ja selkeää. Tapahtumat kulkivat tasaiseen tahtiin, ei ollut kiireen tuntua eikä hötkyilyä. Tuntui, että katsoin tuota unta tuntikausia. Ajantaju katosi kokonaan. Kun heräsin hätkähtäen, olin varma, että aikaa olisi kulunut niin paljon, että kohta päämääräni olisi jo nurkilla. Itse asiassa huokaisin muistaessani, että se olisi myös pääteasema, joten ohi en olisi voinut mennä. Katsoin kelloa, ja aikaa oli mennyt huikeat viisi minuuttia. Hämmästelin kovin, mutta toisaalta tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin oli käynyt.

Aikaisemminkin olin vielä onnistunut aamulla nukahtamaan vielä uudestaan, olin nauttinut pitkästä, mukavasta ja toiveikkaasta unesta. Herätessäni varmana siitä, että kello oli jo iltapäivän puolella, huomasin aikaa kuluneen vain vaivaisen puoli tuntia.

Tarkoittaako tämä, että unien maailmassa aika kulkee eri tahtiin? Jo muutaman minuutin torkahtaminen saattaa tuottaa selkeän, juonellisen unen. Itse pidän tätä erittäin kiehtovana ominaisuutena, joka hämmentää joka kerta. Unien tarkoitushan on pistää aivot ja ruumis lepotilaan. Kenties ''huijaamalla'' aivoja tällä ajantaju-leikillä, ihminen pystyy lepäämään paremmin, nollaamaan ajatuksen lyhyessäkin ajassa, kunhan uni on syvä. Vai onko kyse vain siitä samasta ilmiöstä kuin niinä hetkinä, jolloin hukkaa ajantajun uppoutuessaan johonkin mielenkiintoiseen tekemiseen?

Olkoon kyse sitten vain uppoutumisesta uneen, ajantajun katoamisesta tai unien maailman eri ajan kulusta, monesti kiitän sitä, että muutama minuutti tässä universumissa saattaa vastata useita tunteja unten mailla. Pienikin lepon voi vastata mukavaa hetkeä rauhallisessa unessa!

Kellot, tehkää meille aikaa nyt.

Aika on nykyaikana merkittävä tekijä arjessamme. Luultavasti hukkaisimme osan nykypäivän peruselementeistä, jos meiltä otettaisiin kaikki kellot pois, emmekä pystyisi määrittelemään aikaa tarkasti.

 Ensimmäiset kellot mittasivat vain valoisan ajan tunnit, joten ihmisillä oli aikakäsityksinä vain yö ja päivä. Elämä koostui lähinnä työntäytteisestä päivästä ja yöstä, jolloin nukuttiin. Niin sanotut työajat olivat suhteellisia eivätkä ollenkaan, kuin me nyt ne käsitämme. Maahan isketty keppi, jonka varjo liikkui auringon mukaan, oli kuitenkin tietojen mukaan melkoisen tarkka näyttämään, kuinka paljon päivästä oli jäljellä ennen auringonlaskua. Tuo kello, jota voitiin hyödyntää aurinkoisena päivänä, on tutkijoitten mukaan kehitetty suunnilleen vuonna 3500 ennen ajanlaskun alkua. Mikään uusi keksintö aurinkokello ei siis ole, vaikka monen pihassa voikin sellainen edelleen komeilla. Ihmisten kyllästyttyä aurinkokellon vikoihin tulivat vuoroon vesikellot Egyptissä noin 3400 vuotta sitten. Vedellä täytetty astia, jonka pohjassa oli pieni reikä, sai pian siirtyä syrjemmälle, kun samaa ajatusta käyttävä tiimalasi tuli tietoon 700-luvulla. Veden sijaan aika tarkistettiin jäljellä olevasta hiekasta. Tämä keksintö löi tarkkuudessa kaikki aiemmat ajanmittarit.

Meidän saattaa olla vaikea mieltää näitä edellä mainittuja ensimmäisiä aikaa mittaavia laitteita kelloiksi, koska olemme tottuneet viisareihin ja numeroihin sekä digitaalisiin näyttöihin, joista saamme tarkan ajan. Meille tutumpi mekaaninen kello tuli 1200-luvulla, kun alettiin käyttää punnuksia ja painovoimaa apuna ajan määrittämisessä. Kaupunkeihin saatiin yksi iso kello, josta kaikki saivat määrittää ajan. On arvioitu, että kellot olisivat heittäneet tarkkuudessa vain viisitoista minuuttia vuorokaudessa. Ajanyksikköinä pidetyt hetket saivat nyt oman arvonsa, ja aikakäsitys muuttui. Luonto ei enää yksinään toiminut kellona ja päivän rytmittäjänä. Työaika sai vähitellen sellaisen muodon, joka muistuttaa nykypäivää. Kahdeksan tunnin työpäivistä on vaikea sanoa, mutta työtä tehtiin kahden sovitun kellonajan välinen aika. Mekaaninen kello ja siitä hiljalleen kehittyneet seuraajat toivat mukanaan myös kiireen merkityksen ihmisille.

Kellon ja ajan merkitys alkoi kasvaa. Siirrettävien kellojen jälkeen yleistyneet taskukellot toivat 1500-luvulla eläneen ihmisen tottumuksiin mukana kulkevan kellon. Taskukello oli lähinnä miehiltä löytyvä ajanmäärittäjä. Muutama sata vuotta myöhemmin naisilla yleistyneet rannekellot tavoittivat miesten suosion vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kellot toivat kiireen ja aikayksiköiden lisäksi kalenterit ja pyhät. Ilman jonkun neron halua tietää, paljonko kello on, emme osaisi uutena vuotena laskea kymmenestä taaksepäin vuoden vaihtumisen merkiksi.

Nykypäivänä kellolla on entistäkin tärkeämpi merkitys meidän elämässämme. Kenties sotasaaliina kellot ovat menettäneet suosionsa rahalle ja arvokkaammille palkinnoille sotien luonteiden muuttuessa, mutta monen pienen koululaisen silmät kirkastuvat heidän saadessaan ensimmäisen oman kellonsa ennen ensimmäistä koulupäivää. Laittaessaan tuona kouluaamuna käteensä uuden, punaisesta nahasta olevan rannekellon ja kääriessään paidan hihat niin, ettei se vaan jää piiloon, kellosta tulee enemmän kuin vain kello sen kantajalle. Se on kuin arvokas ystävä, joka kulkee aina mukana ja on käytettävissä hädän hetkellä, kun ei tiedä, mihin hermostuneena katseensa suuntaisi. Se on osa asustetta. Koru, jolla voi olla valtava tunnearvo.

On vaikea käsittää, että on ollut elämää ennen kelloja. Nykyään lähes jokaisella vastaantulijalla on kello jossain olomuodossa mukanaan: puhelimessa, ranteessa tai jopa sormuksena sormuskellona. Kello ja sen mukana aika ovat nykyelämän perusta. Samoin sen mukana tullut kiireen tunne. Joskus toivoisi voivansa vaikuttaa ajan kulkuun: on se sitten viisareiden siirtämistä eteenpäin tai taaksepäin. 

Aikaa tulee harvoin mietittyä näin tarkasti. Jostain syystä ajan historia on viime aikoina pyörinyt mielessäni. Johtuneeko se nopeasti kuluneesta kesästä, edessä häämöttävästä päivästä, jolloin vuosia kertyy taas yksi lisää vai ajoittain hitaasti kuluvista aamupäivistä kotona, sitä on vaikea määritellä. 

Aika kuitenkin kuluu (ja me sen mukana), meidän on kuljettava sen kanssa samassa tahdissa. Parasta on vain varmistaa, että kulutamme aikamme hyvin. Vaikka kuljetamme kelloja lähes aina mukanamme, ehkä joskus osaamme ajatella niitä vain kauniina koruina tai puhelimen vakiovarusteena, emmekä vain katso ajan kulumista viisarin liikkein. 

The Big Ben - kenties maailman tunnetuin kello