Nettideittailu.
Nykypäivänä tietokone on jokaiselle arkipäivää. Ja netti tuo ihmiset lähemmäksi toisiaan. Joskus ihan konkreettisestikin. On tarinoita, joissa sieltä bittien viidakosta on löydetty Se Oikea, elämänkumppani, aviopuoliso tai miksi ikinä sitä tärkeää ihmistä kukin haluaa kutsua.
Lehdistä en tiedä, vieläkö sieltä löytyy deittipalstoja, mutta netissä niitä on varmasti tuhannesti enemmän. On erilaisia sivustoja; on facebook, twitter ja instagram. Varsinaisista nettisivustoista puhumattakaan. Kaikissa niissä voi tavata uusia ihmisiä ja mahdollisesti sen oman kumppanin. Mistä sitä nykypäivänä kumppanin voisi löytää? Baarista? Kavereiden kautta? Jos tarpeeksi pokkaa löytyy, elokuvista? Työpaikalta? Opiskelupiiristä? Kaksi viimeisintä ympäristöä on sellaisia, mitä tiedän monien välttävän kumppanin haussa. Baari-vaihtoehto taas on monelta pois laskussa, koska sieltä harvoin uskotaan löytävän mitään pysyvää. Netti? Sillä on myös hieman kyseenalainen maine kumppanin haussa... Silti tiedän monia tuttavapiiristäni, jotka ovat sitä kautta löytäneet toisen puoliskonsa. Ja miksei? Ehkä on jopa helpompi tutustua uuteen ihmiseen, kun heti ei ole näköyhteydessä: voi kirjoitella ja tutustua rauhassa ja sitten vasta nähdä, kun alkukankeus on jo ohitettu. Yhteisöjä ne kai ovat siinä, missä facebook tai messingerkin.
Ja eikös sitä niin sanota, että rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja? Eikös se voisi pädetä myös sen löytämiseen? Netissä ainakin löytää paikkoja, jossa kokoontuu ihmisiä yhteen ja samaan paikkaan samoissa tarkoitusperissä. Varmasti helpompaa kuin löytää omasta kaupungistaan paikka, jossa järjestetään pikatreffejä.
Toki on sitä omaankin korvaan kantautunut kauhutarinoita, miten nettideittailu voi päättyä. Ainahan ei voi olla varma, kuka siellä oikeasti kirjoittelee. Mutta maalaisjärjen käyttö varmasti sallittua tässäkin asiassa?
En tiedä, katsooko kukaan Suomessa MTV:n sarjaa Catfish. Siinä kuvataan ihmisiä, jotka ovat nettisuhteessa tai ovat ihastuneet netin kautta. Ja yleensä loppu ei ole onnellinen: kirjotusten takaa löytyy joku aivan toinen kuin on kuviteltu. Pahimmillaan naisena esiintynyt on ollutkin mies. Vikana näissä tapauksissa onkin siinä, että jutustelua tai ''seurustelua'' on pidetty yllä vuosia ilman, että on nähty toista ollenkaan muuten kuin kuvassa. Tuskinpa meillä kotoisassa Suomessa tällaista ainakaan kovin usein tapahtuisi. Ja toisekseen, kaikki tuttuni, jotka ovat netistä toisen puolikkaansa löytäneet, ovat olleet edes suunnilleen samalta alueelta alunperinkin, joten näkeminen on tullut luonnollisesti ajankohtaiseksi alkuvaiheessa jo.
Nettideittilun ehdottomia hyviä puolia mielestäni on persoonan löytäminen. Ulkonäkö ei ehkä ole niin voimakkaasti vaikuttavana kuin esimerkiksi baaritilanteissa. Kirjoitellessa kuitenkin se persoona pääsee kenties enemmän irti ja vapaammin kuin muutaman siiderin jälkeen baarissa tai kavereiden järjestämillä sokkotreffeillä. Lisäksi mahdollisuus ''karsia'' ei-kiinnostavat ihmiset ennen varsinaisia treffejä on parempi. Lohduttavalta ajatukselta se vaikuttaa, että ennen ensitreffejä on jo tutustunut toiseen ja saanu jonkinasteisen kuvan, millainen ihminen siellä odottelee.
Voihan se olla, että jollekin se oikea vain kävelee tiellä vastaan ja sanoo ''hei''. Yleensä kuitenkin tarvitsee johonkin mennä tai osallistua, ottaa kontaktia ja tehdä jotain sen eteen, että sen kumppanin löytää. Miksei netti voisi olla yksi kanava siihen...?
Sitä paitsi, kun sen oikean ihmisen löytää siihen rinnalleen, ei sillä ole viimeistään siinä vaiheessa enää minkäänlaista merkitystä, mistä hänet on löytänyt! Oli paikkana sitten baari, netti tai elokuvateatteri!
| Omistetu eräälle ystävälleni, joka sai minulle kipinän kirjoittaa tästä. |
