... Kun jatkuvasti pitää suunnitella tulevaa?
Viime aikoina taas tuntunut kovin vaikealta suunnata katseena vain nykyhetkeen ja olla murehtimatta tulevaisuutta.
Ensinnäkin pahuksen kesä on tuloillaan, ja se osalta on ollu pakko ajatella tulevan kesän taloutta ja joulusta lähien. Mistä rahaa, jos ei saa töitä? Stressi siitä, ettei töitä näytä tulevan. Ottaako kesäopintoja ja kuluttaa tukikuukausia? Kesä on kuitenkin melkein jo ovella, joten sen suunnitteleminen ja pohtiminen ei vielä ole se kaukaisin asia, jota joutuu nyt miettimään.
Jos ja kun osallistun kesäkursseille, joudun miettimään erilaisia vaihtoehtoja viimeiselle puolelle vuodelle opiskelujen osalta; mistä saan töitä, kun tukikuukaudet loppuvat? Mitä jos en saa töitä? Mitä jos opinnäytetyön saaminen kasaan ei onnistukaan vuodessa vaan joudun kuluttamaan siihen sen opetussuunnitelmassa olevan 1,5 vuotta. Kaikki nämä asiat viittaavat sinne puolentoista vuoden päähän, mutta niitä on ollut pakko pohtia jo nyt, jotta tekee mahdollisimman oikean valinnan tässä hetkessä.
Puhumattakaan siitä, että ajatukset harhailevat jo tulevaan syksyyn ja opinnäytetyöhön. Aihe olisi mielessä, mutta on täysin eri asia, saako siihen tuulta alleen kesän aikana siinä määrin, että koulu sen hyväksyy opinnäytetyön aiheeksi. Olen kaksi vuotta haaveillut siitä, että saan tehdä itse ideoidun, innovatiivisen ja hyödyllisen opinnäytetyön valmiiksi annetun aiheen sijaan.
Kaikesta tästä stressistä huolimatta odotan esimerkiksi syksyä innolla. Odotan innolla sitä, jatkuuko nykyinen työsopimukseni syksyllä kesän tauon jälkeen. Odotan innolla, että pääsen tekemään lopputyötä ja saattamaan opinnot valmiiksi ja pääsen tekemään jokapäiväisesti sitä työtä, missä haluan olla hyvä ja mitä haluan tehdä. Ei sen voimaannuttavampaa tunnetta voi olla kuin tietää, että vuoden, puolentoista vuoden päästä oon valmistumassa siihen työhön, mikä oikeasti kiinnostaa. Jokainen päivä töissä kannustaa itseäni saamaan ne paperi ulos koulusta mahdollisimman pian, jotta voi tehdä vaan sitä työtä eikä ainoastaan etäpäivinä. Ja mikä toivottavasti on mahdollista ja parasta, valmistuneena pystyn vaikuttamaan työhöni.
Periaatteessa kaikki toimintamme melkeinpä tähtää tulevaisuuteen. Kaikki tässä hetkessä tehdyt päätökset ja teot vaikuttavat tavalla tai toisella tulevaisuuteen. Joten siksi sen sunnnittelua ei voi täysin sulkea pois koskaan. Se suunnittelu ei saisi kuitenkaan peittää sitä. että myös nyt tässä hetkessä tapahtuu asioita. Elämää eletään, ei vain suunnitella. Suorituslähtöinen yhteiskuntamme ei aina vain tee siitä niin helppoa.
