Ukko Ukkonen

Tänäkesänä on saanut nauttia/kärsiä ukkosista normaalia enemmän. Hellekesän seurauksia. Itselleni se on ollut enemmän tuota jälkimmäistä, kärsimistä. En ole koskaan ollut mikään suuri ukkos-fani. Useimpiin painajaisiini ovat liittyneet ukkonen ja pimeys. Joten mieluummin suljen silmät ja nukun, kun alkaa ulkona jytisemään.

Ukkonen on mahtava luonnon voima, osittain jopa kaunis ja pelottava asia samaan aikaan itselleni. Tänäkesänä olen huomannut siedättyväni hieman ukkosen pelottavasta puolesta. Osittain on ollut pakkokin. Koira kun on vietävä ulos, satoi tai paistoi, joten on se muutamaan kertaan tarvinut viedä ukonilmallakin pikavisiitille. Oma onneni on, että siitä parivaljakosta meikäläinen on se ainoa pelkuri, koiraa ei jytinä paljoa kiinnosta, välkkyvä taivas taas kummastuttaa ja vain hieman jännittää. 

Lapsena olen kohdannut ukkosen rajuna muistona hoitoviikoista ''maalla'' eli hieman syrjemmässä osassa kotikaupunkiani. Sinne nousi usein ukkonen yllättäen, aivan puskista. Ja kiirettä sai pitää, että kerkesi pihalta sisälle ennen kuin se oli jo kohdalla. Yhden kerran muistan erityisen hyvin. Leikimme kaverini ja hänen pikkusiskonsa kanssa puun alla hippaa tai jotain vastaava, kun ukkonen alkoi kumista kauempana. Kaverini äiti huusi meidät sisään, mistä me kaikki saimme lievän paniikin syystä tai toisesta (todennäköisesti liian kiva leikki oli tyhmä lopettaa kesken). Lopulta juoksimme kuitenkin sisään, kun jytinä läheni ja taivas musteni. Muutamaa minuuttia myöhemmin kaikki kolme silmäparia näki kuinka puuhun, jonka alla olimme äskettäin leikkineet, iski salama. Iso pala puunrungosta halkesi irti silmänräpäyksessä. Eikä sielläpäin ollut mitään uutta, että näki salaman iskevän johonkin melko lähelle, mutta tällaiselle keskustan turvissa asuneelle pikkutytölle se oli pelottava asia. 

Nyt kesällä olen kuitenkin huomannut seuraavani jonkun verran ukkosta ikkunasta haaveenani, että saisipa joskus jonkun hienon salamakuvan otettua (jostain turvallisesta paikasta tietenkin). Tähän merenrannalle välkkyy aika usein salamoita kauempaakin, muutaman kerran iskenyt kunnolla päälle kesän aikana. Ja silloinkin löysin juuri itseni koiran kanssa pihalta paniikissa, kun koko asuinalue kumahteli. Olen selittänyt asian itselleni niin, että ukkonen on välttämätöntä ja ymmärrän, mistä se johtuu. Se on luonnonvoima siinä, missä maanjäristykset ja tulvat, mutta vähemmän vaarallinen yleensä. Kun pysyttelen sisällä, en huomaa enää juurikaan stressaavani jyrinästä. Ulos en mieluusti edelleenkään mene, vaikka sekin tuli alkuviikosta kokeiltua, kun kesken aamulenkin koiran kanssa jossain jytisi. Kuhan ei päällä ole ja taivas ei vielä ole pilkkopimeä, olen astunut ulkoilmaankin. 

Useimpien ukkosta pelkäävien tavoin pelkään salaman iskemistä, mikä nyt sinänsä on naurettavaa, koska riski siihen pitäisi olla pieni. Tosiasiaa on kuitenkin ollut tänäkin kesänä vaikea välttää, kun on saanut lukea, miten joihinkin ihmisiin se on iskenyt. Kai tämä on vain yksi niistä asioista, joita ei kannata ajatella. 

Alkuviikosta, kun satuin pakon edestä rankkasateella ja lievällä ukkosen jyrinällä jostain kauempaa koiran kanssa lenkille, huomasin kuitenkin olevani niitä ainoita jalan liikkujia, vaikka normaalisti siihen aikaa aamusta tapaa useita muita lenkittäjiä ja lenkkeilijöitä. Olihan siinä lievä yksinäisyyden fiilis, onneksi sentään kuljin kaduilla, joissa autoja liikkui sitäkin enemmän.

Kuukausi aikaa...

... Ja sitten loppuu loma.

Ja alkaa koulu.

Vähän alkaa jo jännittämään. Tuntuu myös, että pitäisi hieman alkaa valmistamaan itseään henkiesti koulun alkamiseen; paljon uusia ihmisiä, paljon uutta opittavaa, totuttelemista täyspäiväseen opiskeluun ja esseisiin sun muihin sekä uusi päiväjärjestys. Täytyy myös muistaa nyt viimeisen kuukauden aikana rentoutua mahdollisimman hyvin, että jaksaa.

Onneksi ainakin viimeiset pari viikkoa säät ovat suosineet lomalaisia. Siksi bloginkin puolella on ollut hiljasta - helle on vetänyt meikäläistä enemmän ulos kuin istumaan koneen ääreen. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, postaukset ovat vaan jääneet jonoon odottamaan huonompia säitä. Tosin joka hetki tällaisista helteistäkään ei kykene nautimaan. Jatkuva kuumuus uuvuttaa melko hyvin, pyykkiä kerääntyy, tuulettimat pauhaavat yötäpäivää ja tuon meidän puolialaskalaisen karvaturrin kanssa on hieman säätämistä tällaisilla helteillä. Tosin onneksi luontoäiti auttoi koiraa vaihtamaan turkkinsa maksimilyhyyteen. Siltikään kovin pitkät lenkit eivät oikein ole mahdollisia. 

Tänäänpä siis päätinkin suosiolla tehdä vain pienen lenkin koiruuden kanssa ja antaa hänen jäädä lepäämään tuulettimien viereen, kun itse lähdin hieman vielä kävelemään. Kävelyllä oli kyllä tarkotuskin: kirpputori. Kaikki tarvittavat koulutarvikkeet alkavat jo löytyä, kuten asiallinen muistiinpanovihko. Vaateongelma on kyllä edelleen todellinen pienentyneen vaatekoon takia. Tällä helteellä oli aikamoista yrittää ajatella pitkähihaisia, neuleita, trikoopaitoja, takkia... kun pelkässä topissakin oli läkähdyttävän kuuma! Onneksi sentään sain ajatukset kulkemaan ja löysinkin Paikalliselta kirpputorilta muutamia kivoja vaatteita syksyksi; kirjavan kauluspaidan, muutaman trikoopaidan sekä täytyihän sitä yksi toppikin näille helteille vielä löytää.

Kirpparireissun jälkeen pakkasin jääkylmää vettä, kirjan, pyyhkeen ja koiran mukaani ja lähdin meidän asuinalueen rantanurmikolle hieman löhöilemään. Löytyikin aivan täydellinen paikka melkein heti (,vaikka vaikiopaikkani olikin varattu): sopivan aurinkoinen paikka, mutta myös puu, johon koiran sai helposti kiinni ja jonka suojassa tämä hieman herkempi auringonottokaverini saisi rauhassa maata vesikupin ääressä. Kumpikin näytimme ainakin hetken tyytyväisiltä siinä, minä kirjaa lukien ja koira keppiä rouskuttaen ja rannan sorsia vahtien. Lopulta tuli kuitenkin vaan niin tolkuttoman kuuma, että päätin kasata kimpsut ja kampsut ja siirtyä takaisin tuulettimien ympäröimäksi. Viikonloppuna tulee kuitenkin saatua ihan tarpeeksi aurinkoa, kun matkaamme koko konkkaronkka Kakskertaan merenrannalle, ja sisätilat kutsuvat ainoastaan nukkumisen ajaksi. 

Ja ehkä näitä kesäpäiviä vielä riittää...? Huhu myös kertoo, että parhaiten aurinkoa saa liikkumalla ulkona. No, meikäläinen on kävelly tällä viikolla yli 18 kilometria tuossa helteessä. Joten rusketusta on tarttunut ja kaloreita paukkunut! Kun ilmat viilenee, pääsee entistä paremmin koiran kanssa ja ilman lenkille - ja kuntoilukin toivonmukaan maistuu paremmin. Nautitaan nyt kuitenkin näistä mahdollisimman paljon, kun niitä vielä varmuudella on!

Rentoa hellepäivää jokaikisille!

Helteet tuli, helteet meni?

Helleaalto helli meitä jo hetken, mutta tänäaamuna sai taas pukea pusakkaa jos toistakin päälle, jotta tarkenee työmatkan ja töissä ulkona. Helle on ollut myös syy, miksei blogissa ole hetkeen ollut elämää. Elämä oli hetkellisesti siirtynyt jokirannan maisemiin sekä Kakskerran visiittikäynnille, muutenkin tuonne ulos enemmän kuin sisälle.

Tähän on tulossa kyllä muutos, mutta valitettavasti yksi moka on jo käynyt: mosaiikkitöitä tuli kokeiltua jo ja no... Kuvat jäi ottamatta! Yksikään töistä ei jäänyt itselleni, kuten ei ylensäkään, heh. Hätä ei kuitenkaan ole katastrofaalinen, sillä mosaiikkilaattoja jäi vielä hieman ja lisää toivonmukaan tulee hankittua kesän aikana, joten mosaiikkikuvia on varmasti vielä tulossa käsityölukijoille.

Muut huomio! Kesä on itselleni valokuvaamisen, lomailun ja pohdinnan aikaa, joten odottakaan vain, mitä tuleman pitää.

Sitä odotellessa...

... RAILAKASTA KESÄN ALKUA KAIKILLE!