Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kaksin aina hauskempaa

Lyhyet koulupäivät ovat mukavia, kun iltapäivät voi hyödyntää tekemällä jotain hauskaa hyvässä seurassa. Raahasin viime viikolla yhden koulukavereistani suosikkikorutarvikeliikkeeseen, jossa häntäkin ilmeisesti puraisi inspiraatiokärpänen! Tänään siis hyödynsimme lyhyen koulupäivän uuteen korutarvikeliikevierailuun, jonka tuloksena molemmat palasi kotiini paperipussillinen sälää.

Joulu on ovella (no, onneksi ei ihan vielä sentään), joten pikkujoulu- ja joululahjat alkavat olla suunnittelun tarpeessa, ainakin jos ne meinaa väsätä itse. Osittain kutomispuikot ovatkin jo alkaneet viuhua, mutta kymmenen sukkaparia ei nappaa. Tämänpäivän teemana oli korvakorut. Itselläni niitä alkaa piisaamaan kohta ihan tarpeeksi, vaikkakin edellisessä postauksessa esitelty korvakoruteline tekeekin niistä entistä enemmän näkyviä elementtejä kodissamme. Nyt kuitenkin testasin hieman erilaisempia korvisvaihtoehtoja silmällä pitäen joulupaketteja. Omaksi iloksi nämä kappaleet kuitenkin päätyvät, joten tutut, turhaan urkitte, hih! 





Toisessa on hieman hempeyttä ja toisessa rock-asennetta. 

Ystäväni touhusi oman korvakoruprojektinsa parissa ja sai aikaiseksi niin ihanan parin, että kateus iski ja pakko kokeilla samaa tekniikkaa itsekin myöhemmin. Voin rehellisesti todeta, että parhaimmat ideat saa, kun menee korutarvikekauppaan pyörimään lukuisten helmien, nappien, nuppien ja sälän sekaan! Nyplärin taivas. Ja nyplärillä tarkoitan nyt ihmistä, kuten minä, joka tykkää näpertää ajoittain kaikkea pientä. Ehdottomasti parasta päivässä oli yhdessä tekeminen ja hihittely näpräämisen ohessa. 

Omaa jännitystäni lisää tosiasia, että tässä sivussa meikäläisellä on tilaustyö pöydällä, vielä vähän vaiheessa. Helmet on valittu ja koottu, muut tarvikeet on valmiuksissa, nyt pitää vielä saada itselle täysi tohina ja itseluottamus päälle, että siitä tulee parempi kuin hyvä. Nimittäin ensimmäinen rannekoru aikoihin. Ja ensimmäinen tällä kyseisellä tekniikalla. Toivonmukaan saan (muistan) ottaa valmiista tekeleestä sitten aikanaan kuvan todisteeksi onnistumisesta. Tenttisuma kun tästä helpottaa, niin keskityn tähän hieman kauemman aikaa vievään projektiin täysin tehoin.

Mistä tulikin mieleen, että nyt tenttikirja vielä hetkeksi käteen ja kertaamaan.


















perjantai 5. syyskuuta 2014

Syystuulia

Kylmät ovat ainakin hetkeksi väistyneet ja aurinko paistaa pienen sadekauden jälkeen. Syksy on kuitenkin tullut ja ensimmäinen syysflunssa on ottanut vallan... Takana on tapahtumarikas viikko: opintoleiri, infoja, infoja ja infoja sekä uuden aikataulun omaksumista.

Nyt kun saa tämän flunssan pois kintereiltä, alkaakin kunnon opiskelut ensiviikosta lähtien. Odotan innolla ja kauhulla, koska vielä niin moni asia tuntuu sekavalta!

Syksy tietää myös sitä, että käsityöhammasta alkaa kolottaa! Langat odottavat vaatehuoneessa, että keksin, mitä lähtisi toteuttamaan. Muutama idea pesii jo päässä, mutta tarvikkeita on ollut vaikea löytää köyhällä opiskelijabudjetilla. Ensiviikon projektina jokatapauksessa on hieman erilaista näpräämistä liittyen ensimmäiseen opiskelijatapahtumaan! Siitä ehkä lyhyesti myöhemmin. Tänään kävin etäpäivän kunniaksi kiertelemässä taas kirpparilla, josko jotain mielenkiintoista materiaalia löytyisi. Täytynee tehdä uusi kierros ensiviikolla vielä.

Nyt tämä nuhanenä keskittyy nenäliinavarastoonsa ja kuppiin kuumaa teetä! Muistakaahan pukeutua jo lämpimästi!

perjantai 29. elokuuta 2014

Mikä? Missä? Milloin?

Elokuun loppu, koulun alku.

Ensimmäiset päivät uudessa opinahjossa ovat takana ja fiilikset ovat rehellisesti sekavat: kahtena päivänä pää on ahdattu täyteen uutta informaatiota, erilaisia opiskelujärjestöjä, tulevia opiskelubileitä, suuntautumisvaihtoehtoja, oppimisympäristöjä netin syöverissä ja uusien ihmisten nimiä. Ja tunnetusti meikäläisellä on maailman huonoimpiin kuuluva nimimuisti... Jännät on ollut viimepäivät, mutta mielestäni positiivista on ollut ihmisten oma-aloitteisuus sosiaalisuudessa ja ennakkoluulottomuus toisiaan kohtaan, vaikka ikähaarukkakin melko laaja on. Itse olen huomannut, että iso ikähaarukka tuo eri-ikäiset, samanlaiset ihmiset yhteen tuollaisella alalla: on monen lapsen äitiä ja suoraan lukiosta sisään astelevia 18 kesäisiä sekä meitä siltä väliltä. Olen nauranut näiden ensimmäistän koulupäivien aikana niin paljon, että vatsaan sattuu, oppinut niin paljon, että päätä särkee ja raahautunut niin paljon rappusia, että reisiä jomottaa. Ja kaikki tämä on vasta alkua: ensiviikolla odottaa muun muassa ryhmäytymisleiri jossain keskellä korpea! 

On ollut yllättävän hienoa huomata, että porukassa on monia, jotka tuntevat, että heidän hullut päivät ovat jo takanapäin ja hauskaa osataan pitää vähemmällä alkoholinkulutuksella ja sivistyneesti. En ehkä tunne niin pahaa sosiaalista painetta osallistua jokaikiseen kissanristiäisopiskelijabileeseen kuin alunperin pelkäsin. 

Lukujärjestys on vielä aikamoista hepreää. Mihin ryhmään kuulun? Mitä tuo meinaa? Missä tuo luokka on? Mikä aine tuo on? Ja ennen kaikkea: Milloin on ruoka? Itseasiassa, tuo viimeinen käytiin tuutoreiden kanssa selkeästi läpi heti ensimmäisten asioiden joukossa, haha! Ensi viikolla varmaan asiat alkaa hiljalleen selkeetä, kun tietotulvasta on nyt päästy. Huomasin kyllä tänään jo laskeskelmoivani, että mihin sitä suuntautuisi ja mistä tekisi valinnaisen kokonaisuuden sekä saisikohan aikaisempia opintoja liitettyä valinnaisiin opintoihin. Hmm, pahasti alkaa tuntua siltä, että työjuhta kurkistaa lomailevan sielun takaa jo malttamattomana.

Muutoksen tuulia on siis tällä hetkellä, kun melko pitkän kesätauon jälkeen pitää taas totutella aamukuuden herätyksiin ja skarppaamaan 8 tunnin ajan päivittäin. Tosin erittäin mukavaa taas saada jotain kehittävää tekemistä ja asettaa itsensä äärirajoille!



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kuukausi aikaa...

... Ja sitten loppuu loma.
Ja alkaa koulu.

Vähän alkaa jo jännittämään. Tuntuu myös, että pitäisi hieman alkaa valmistamaan itseään henkiesti koulun alkamiseen; paljon uusia ihmisiä, paljon uutta opittavaa, totuttelemista täyspäiväseen opiskeluun ja esseisiin sun muihin sekä uusi päiväjärjestys. Täytyy myös muistaa nyt viimeisen kuukauden aikana rentoutua mahdollisimman hyvin, että jaksaa.

Onneksi ainakin viimeiset pari viikkoa säät ovat suosineet lomalaisia. Siksi bloginkin puolella on ollut hiljasta - helle on vetänyt meikäläistä enemmän ulos kuin istumaan koneen ääreen. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, postaukset ovat vaan jääneet jonoon odottamaan huonompia säitä. Tosin joka hetki tällaisista helteistäkään ei kykene nautimaan. Jatkuva kuumuus uuvuttaa melko hyvin, pyykkiä kerääntyy, tuulettimat pauhaavat yötäpäivää ja tuon meidän puolialaskalaisen karvaturrin kanssa on hieman säätämistä tällaisilla helteillä. Tosin onneksi luontoäiti auttoi koiraa vaihtamaan turkkinsa maksimilyhyyteen. Siltikään kovin pitkät lenkit eivät oikein ole mahdollisia. 

Tänäänpä siis päätinkin suosiolla tehdä vain pienen lenkin koiruuden kanssa ja antaa hänen jäädä lepäämään tuulettimien viereen, kun itse lähdin hieman vielä kävelemään. Kävelyllä oli kyllä tarkotuskin: kirpputori. Kaikki tarvittavat koulutarvikkeet alkavat jo löytyä, kuten asiallinen muistiinpanovihko. Vaateongelma on kyllä edelleen todellinen pienentyneen vaatekoon takia. Tällä helteellä oli aikamoista yrittää ajatella pitkähihaisia, neuleita, trikoopaitoja, takkia... kun pelkässä topissakin oli läkähdyttävän kuuma! Onneksi sentään sain ajatukset kulkemaan ja löysinkin Paikalliselta kirpputorilta muutamia kivoja vaatteita syksyksi; kirjavan kauluspaidan, muutaman trikoopaidan sekä täytyihän sitä yksi toppikin näille helteille vielä löytää.

Kirpparireissun jälkeen pakkasin jääkylmää vettä, kirjan, pyyhkeen ja koiran mukaani ja lähdin meidän asuinalueen rantanurmikolle hieman löhöilemään. Löytyikin aivan täydellinen paikka melkein heti (,vaikka vaikiopaikkani olikin varattu): sopivan aurinkoinen paikka, mutta myös puu, johon koiran sai helposti kiinni ja jonka suojassa tämä hieman herkempi auringonottokaverini saisi rauhassa maata vesikupin ääressä. Kumpikin näytimme ainakin hetken tyytyväisiltä siinä, minä kirjaa lukien ja koira keppiä rouskuttaen ja rannan sorsia vahtien. Lopulta tuli kuitenkin vaan niin tolkuttoman kuuma, että päätin kasata kimpsut ja kampsut ja siirtyä takaisin tuulettimien ympäröimäksi. Viikonloppuna tulee kuitenkin saatua ihan tarpeeksi aurinkoa, kun matkaamme koko konkkaronkka Kakskertaan merenrannalle, ja sisätilat kutsuvat ainoastaan nukkumisen ajaksi. 

Ja ehkä näitä kesäpäiviä vielä riittää...? Huhu myös kertoo, että parhaiten aurinkoa saa liikkumalla ulkona. No, meikäläinen on kävelly tällä viikolla yli 18 kilometria tuossa helteessä. Joten rusketusta on tarttunut ja kaloreita paukkunut! Kun ilmat viilenee, pääsee entistä paremmin koiran kanssa ja ilman lenkille - ja kuntoilukin toivonmukaan maistuu paremmin. Nautitaan nyt kuitenkin näistä mahdollisimman paljon, kun niitä vielä varmuudella on!

Rentoa hellepäivää jokaikisille!



lauantai 31. toukokuuta 2014

Saavutuksia

Tämä viikonloppu on ollut monelle perheelle juhlaviikonloppu: on ollut lakkiasjuhlia ja koulun päättäjäisiä. Molemmat ovat hienoja saavutuksia, joita monet ihmiset saavuttavat vuosittain. Itselläni tämä on vain tavallinen viikonloppu, johon on kuulunut biljardia, lukemista ja yövisiitti ''maalle'' tuulettumaan. Halusin silti tällaisen viikonlopun merkeissä kirjoittaa saavutuksistani, joita blogissani olen tuonut ilmi. Pitkänajan tavoitteita löytyy kirjoituksestani Mitä toivon saavuttaneeni kun olen 30? , mutta ajankohtaisempia ja lyhyemmän ajan tavoitteita listasin tammikuun ensimmäisessä postauksessa Tervetuloa vuosi 2014 , jossa kirjoitin uuden vuoden lupauksistani näin:

''Minä lupaan...

... Pitää itsestäni parempaa huolta: pitää sisällään kunnon kohotuksen ja laihduttamisen, terveellisemmän ruokavalion, iho-ongelmien hoitamisen.

... Panostaa entistä enemmän koiran harrastuksiin: jatkaa tottelevaisuuskoulutusta ja syventää sitä, harjoittaa mätsäritaitoja ja lumen salliessa päästää rodun ominaisuudet irti vetoharrastuksessa.

... Kasvattaa kärsivällisyyttäni.

... Herkutella korkeintaan vain kerran, kaksi kuukaudessa. ( Liittyy esimmäiseen lupaukseen, mutta itseni takia pakko korostaa).

... Nauttia työstäni, koska kerrankin se on sellaista työtä, josta pidän.

... Tehdä (taas) kaikkeni, että saan opiskelupaikan toiveammattiini.

... Antaa itselleni omaa aikaa tarvittaessa enemmän.
''

Nyt kun aikaa on kulunut kohta puolisen vuotta, voin vain ihmetellä, kuinka paljon edellä olevista kohdista olen jo toteuttanut.

Kunto-ohjelma on tuottanut tulosta, jonka seurauksena paino on tippunut, vyörätö kaventunut, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja herkuttelut jääneet jokseenkin vähemmälle (, vaikka tuosta pari kertaa kuukaudesta ollaan lipsuttu jonkin verran). Iho-ongelmatkin ovat parantuneet, kun syön rasvaa vähemmän (ja suklaata).

Koiraan olen mielestäni panostanut enemmän myös: vetoharrastus otettiin mukaan talviaikana, olemme opetelleet uusia käskyjä mätsäreitä ja yleistottelevaisuutta varten, käymme mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa koira saa juosta vapaana mieluusti koiraseurassa.

Todella nautin työstäni ja kaipaan sitä nyt, kun se on tältä erää ohitse - ja olen todella, todella motivoitunut opiskelemaan alasta ammatin itselleni. Arvostin työpaikkaani todella paljon, menin aina mieluusti töihin ja tiedostin tekeväni mieluista työtä. Toisiksi viimeinen kohta saikin yllättävän käänteen, kun pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen sain tietää päässeeni varasijalta opiskelemaan. Opiskelut aloitan nyt elokuun lopussa, ja hiukan alkaa jo jännittämään!

Viimeinenkin kohta on toteutunut aika hyvin. Otan nykyisin tarvittaessa helpommin omaa aikaa itselleni, pyrin näkemään kavereita useammin ja tiedostamaan omat voimavarani paremmin. Kärsivällisyyttä voisi kai parantaa aina maailman tappiin asti, mutta siinäkin olen omasta mielestäni edistynyt jo jonkin verran. Onneksi minulla on vielä puolivuotta aikaa harjoittaa sitäkin enemmän, hehe.

Jokaiseen kohtaan aion kuitenkin vielä panostaa koko tämän vuoden ajan, vähintään. Monet asiat ovat sellaisia, ettei niissä ole koskaan varsinaisesti valmis, vaan aina voi kehittyä ja parantaa. Elämähän on kehityksen matkaa, tavoitteiden luomista ja saavuttamista sekä nauttimistä olemassaolosta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Neljä vuotta sitten istuin itse isossa juhlasalissa, pistin päähäni mustavalkoisen ylioppilaslakin, sain siihen asti merkittävimmän todistukseni. Kyllä sitä hetkeä edelleen kunnioittaa mielessään. Hiellä ja tuskalla se lakki ansaittiin. Mutta osittain vasta sen jälkeen se ''työ'' on alkanut. Ylioppilas-status oli itselleni vain välietappi. Jokainen koulutodistus on ansiomerkki; merkki siitä, että yksi etappi on suoritettu koulutuksen tiellä. Olkaa siis ylpeitä niistä! Muistakaahan myös ne pienemmätkin saavutukset elämässä!