Eläinten puolesta

Sunnuntaina oli Turun eläinsuojeluyhdistyksen avoimet ovet, jonne suuntasimme miehen kanssa hyvän asian puolesta. Mukanamme veimme hoitolan koirille säkillisen ruokaa. Eläinhoitola ottaa vastaan aina lahjoituksia, niin ruokaa kuin tavaraa, mutta avoimet ovet ovat oiva mahdollisuus yhdistää hoitolaan tutustuminen ja lahjoitus samalla kertaa.

Turun eläinhoitola tuli meille tutuksi parisen vuotta sitten. Kohta kaksi vuotta sitten astelimme sinne ensimmäisen kerran tietämättä juuri mitään yhdistyksen toiminnasta.  Silloin menimme katsomaan paimen-/vetokoirapentuetta, joka oli tullut hoitolan huomaan hyvin, hyvin pieninä eläinlääkärin kautta. Vahinkopentue, joka haluttiin osittain lopettaa, mutta eläinlääkäri ei suostunut. Pentuja oli enää kaksi neljästä, vain yksi vailla kotia enää.

Me olimme suunnitelleet koiran ottamista jo tovi,  otettu yhteyttä bordercolliekasvattajiin ja kyselleet pentueita. Näissä nappuloissa oli bordercollieta ja alaskan malamuuttia. Emme voineet olla menemättä katsomaan jäljellä olevaa tyttöpentua, koska kuin kohtalon tahdosta,  vain tyttö oli jäljellä ja tytön nimenomaan halusimme. Nassikkamme oli tuolloin 8 viikkoa, temmelsi kodin saaneen veljensä kanssa hoitolan tiloissa. Olimme ottaneet selvää malamuutista rotuna, borderi olikin jo itselleni tuttu. Rakastuin heti: ruskeat silmät, sosiaalinen luonne, kippurahäntä ja leikkisät eleet.

Lähdimme hoitolalta sinäpäivänä hmyissä suin ja mietteliäänä. Seuraavana iltana soitin hoitollalle, ettei viimeiselle pennulle tarttenut enää etsiä kotia, se tulisi meille! Meille kerrottiin, ettei roduyhdistelmä olisi niitä helpoimpia ja että koirasts kasvaisi iso ja vahva. Me tiesimme sen jo. Borderin oman arvon tunto ja vahva luonne yhdistettynä malamuutin kovapäisyyteen ja fyysiseen voimaan vaatisi kuria. Olimme valmiita! Paimenkoira, jolla riittää kestävyyttä ja kasvaa isoksi turvaksi vierelle, emme voineet vastustaa. Viikkoa myöhemmin haimme pennun kotiin, ja tuossa se nyt makaa jaloissa melkein kaksi vuotiaana ja 20 kiloa painavampana vetojuhtana. Hetkeäkään en ole katunut, Bellasta kasvoi sosiaalinen ja lempeä koira älykkyydellä ja vahvalla luonteella höystettynä. Meille täydellinen!

Tuo visiitti ei jäänyt viimeiseksi. Kolmesti olemme käyneet sen jälkeen katsomassa toista koiraa hoitolalta Bellalle kaveriksi. Kahdesti olemme myös käyneet avoimilla ovilla ja kerran vain näyttämässä yhtä "joulukakaroista" hoitolan henkilökunnalle. Joka kerta hoitolaan mennessä tunnen kiitollisuutta siitä,  mitä olemme hoitolalta saaneet: perheenjäsenen. On siis mukava antaa tilaisuuden tullen jotain takaisin, vaikka jo koiran adoptoiminen eläinhoitolalta on auttamista hyvän asian puolesta.

Sunnuntaisesta visiitistä jäi hyvä mieli. Koirapuolella suurin osa asukeista oli ilmeisesti väliaikaisia asukkaita tai "henkilökuntaa". Kissoja sen sijaan valitettavasti oli paljon. Mutta niin oli tavara- ja ruokalahjoituksiakin. Ihmiset oikeasti välittävät. Eläinhoitola on hyvä vaihtoehto kysellä karvaista elämänkumppania, jos ei ole juurtunut rotukoiraan. Oma kokemukseni on, että seropi (eli sekarotuinen piski) on yhtä arvokas ja ihana kumppani kuin rotupi (rotupiski) ja voi olla aivan yhtä kaunis! 

Käsityöhaaste

 
 Tällä kertaa hieman erilainen haaste sattui silmien eteen tuolta Ihan Kaikki Kotona -blogista, johon päätin lähteä mukaan, koska syksy on tulossa ja virkkuukoukut polttelee jo tuolla vaatehuoneessa kovinkin. Haasteen tarkoituksena on levittää hyvää mieltä ja samalla hieman haastatella kanssabloggaajia.



1. Miksi pidät blogia?


Alunperin aloitin blogin vain kokoamaan mietteitä ja ajatuksia. Idean sain eräältä silloiselta opiskelukaveriltani, jonka kanssa saatoimme pulista hartaita illat pitkät. Siitä blogi sitten hieman paisui ja aihevalikoima laajeni tähän nykyiseen ''kaikkea maan ja taivaan väliltä''. Pidän blogia lähinnä itseäni varten; tykkään kirjoittaa, pohdiskella, valokuvata ja tehdä käsitöitä, joten kokoan ideat ja jutut tänne. Plussaa on, kun joku lukee sitä..

2. Miten blogisi eroaa muista käsityöblogeista?

 Periaatteessa kai monikaan ei laske blogiani käsityöblogiksi laajan aihevalikoiman takia, mutta itse tykkään lokeroida sen myös tähän kategoriaan. Käsitöiden lisäksi blogissa on novelleja, pohdintoja, päiväkirjamaisia tekstejä ja muuta vastaavaa, joten se lienee suurin ero. Myös koirani esiintyy isossa osassa blogia, koska hänen kanssaan puuhaaminen on iso osa arkeani.

  3. Mikä käsityö sinulla on kesken juuri nyt?

Muutamat korvikset ovat kesken, samoin yksi uusi virkkaustyö tuli alotettua hiljattain - en vain vielä ihan varmasti tiedä, mitä siitä syntyy.

4. Mistä löydät parhaat ideat käsitöihin?

Kanssabloggaajieni sivuilta, netistä (perus googlekin on ihan hyvä lähde), joskus joistain käsityölehdistä, mutta myös tuttavapiirin mieltymyksistä.

5. Minne laitat ideat muistiin? 

En minnekään varsinaisesti. Kuvia kiinnostavista DIY-projekteista löytyy koneelta niille tarkoitetusta kansiosta. Pitäisi varmaan enemmän laittaakin ylös...



6. Kuinka nopeasti ideasta syntyy valmis käsityö?

Riippuu käsityöstä sekä muista aikaa vievistä asioista, kuten töistä, koulusta. Sekä tietenkin työn laajuudesta. Lapaset neulon parissa päivässä parhaimmillaan, mutta esimerkiksi isoäidinneliöistä tehty peitto vei hurjan määrän työtunteja. 

7. Missä teet käsitöitä? Onko sinulla käsitöille omistettu nurkkaus vai peräti työhuone?

Yleensä olohuoneen sohvalla tai työhuoneessa kirjoituspöydän ääressä. Kutomiset ja virkkaamiset painottuu sohvalle, kun taas askartelut, korutyöt ja maalaaminen tapahtuu työhuoneessa joko pöydän ääressä tai lattialla. Käsityötarvikkeille on omistettu yksi pahvilaatikko vaatehuoneesta ja yksi lipastolaatikko. Lisää tilaa tarttisi... Alkaa käymään ahtaaksi! Valmiit tekeleet joko vaihtavat aika nopeasti omistajaa tai tulevat heti käyttöön/esille. Muutama taulu tosin edelleen nojailee seinään odottaen, että pääsisivät roikkumaan seinälle. 




8. Ovatko käsityötarvikkeesi hyvässä järjestyksessä?

Ovat ja eivät. Tiedän, missä mikin on, mutta tilanpuutteen takia on vaikea pitää kovin jämtissä järjestyksessä tarvikkeita. 


9. Millaisia käsitöitä teet mieluiten?

Kaikenlaista on kiva kokeilla. Virkkaaminen ja kutominen on lähellä sydäntä, mutta korutyöt ovat olleet kovin mieleeni myös viimeaikoina. Ompeleminen ei vain ole ihan oma juttuni, en edes omista ompelukonetta.

10. Parhaiten onnistunut käsityösi? 

Varmaankin se isoäidinneliöistä tehty peite. Sitä ovat vieraat kovin ihailleet ja vihjailleet, että hei tuollainen olisi kiva itsellekin lahjaksi. 

11. Onko sinulla käsityöhaaveita?

Ei varsinaisesti, se on kiva harrastus ja toivonmukaan tulee olemaan hyödyksi tulevassa ammatissa. Olisi ehkä mukava saada opettaa jollekin jokin kutomis- tai virkkaamistaito.


12. Paras syksyn piristys?

Se, että on taas aiheellista ottaa langat ja koukut esiin ja alkaa näpertää! Saa tehdä sukkia, lapasia, peittoja tai kaulahuiveja luvan kanssa, kun tulee kylmemmät ilmat. Ja tietenkin kauniit värit luonnossa!

Haastan omalta osaltani Oranssifriikin blogin vastaamaan näihin kysymyksiin ja levittämään hyvää mieltä!  

Syystuulia

Kylmät ovat ainakin hetkeksi väistyneet ja aurinko paistaa pienen sadekauden jälkeen. Syksy on kuitenkin tullut ja ensimmäinen syysflunssa on ottanut vallan... Takana on tapahtumarikas viikko: opintoleiri, infoja, infoja ja infoja sekä uuden aikataulun omaksumista.

Nyt kun saa tämän flunssan pois kintereiltä, alkaakin kunnon opiskelut ensiviikosta lähtien. Odotan innolla ja kauhulla, koska vielä niin moni asia tuntuu sekavalta!

Syksy tietää myös sitä, että käsityöhammasta alkaa kolottaa! Langat odottavat vaatehuoneessa, että keksin, mitä lähtisi toteuttamaan. Muutama idea pesii jo päässä, mutta tarvikkeita on ollut vaikea löytää köyhällä opiskelijabudjetilla. Ensiviikon projektina jokatapauksessa on hieman erilaista näpräämistä liittyen ensimmäiseen opiskelijatapahtumaan! Siitä ehkä lyhyesti myöhemmin. Tänään kävin etäpäivän kunniaksi kiertelemässä taas kirpparilla, josko jotain mielenkiintoista materiaalia löytyisi. Täytynee tehdä uusi kierros ensiviikolla vielä.

Nyt tämä nuhanenä keskittyy nenäliinavarastoonsa ja kuppiin kuumaa teetä! Muistakaahan pukeutua jo lämpimästi!

Ukko Ukkonen

Tänäkesänä on saanut nauttia/kärsiä ukkosista normaalia enemmän. Hellekesän seurauksia. Itselleni se on ollut enemmän tuota jälkimmäistä, kärsimistä. En ole koskaan ollut mikään suuri ukkos-fani. Useimpiin painajaisiini ovat liittyneet ukkonen ja pimeys. Joten mieluummin suljen silmät ja nukun, kun alkaa ulkona jytisemään.

Ukkonen on mahtava luonnon voima, osittain jopa kaunis ja pelottava asia samaan aikaan itselleni. Tänäkesänä olen huomannut siedättyväni hieman ukkosen pelottavasta puolesta. Osittain on ollut pakkokin. Koira kun on vietävä ulos, satoi tai paistoi, joten on se muutamaan kertaan tarvinut viedä ukonilmallakin pikavisiitille. Oma onneni on, että siitä parivaljakosta meikäläinen on se ainoa pelkuri, koiraa ei jytinä paljoa kiinnosta, välkkyvä taivas taas kummastuttaa ja vain hieman jännittää. 

Lapsena olen kohdannut ukkosen rajuna muistona hoitoviikoista ''maalla'' eli hieman syrjemmässä osassa kotikaupunkiani. Sinne nousi usein ukkonen yllättäen, aivan puskista. Ja kiirettä sai pitää, että kerkesi pihalta sisälle ennen kuin se oli jo kohdalla. Yhden kerran muistan erityisen hyvin. Leikimme kaverini ja hänen pikkusiskonsa kanssa puun alla hippaa tai jotain vastaava, kun ukkonen alkoi kumista kauempana. Kaverini äiti huusi meidät sisään, mistä me kaikki saimme lievän paniikin syystä tai toisesta (todennäköisesti liian kiva leikki oli tyhmä lopettaa kesken). Lopulta juoksimme kuitenkin sisään, kun jytinä läheni ja taivas musteni. Muutamaa minuuttia myöhemmin kaikki kolme silmäparia näki kuinka puuhun, jonka alla olimme äskettäin leikkineet, iski salama. Iso pala puunrungosta halkesi irti silmänräpäyksessä. Eikä sielläpäin ollut mitään uutta, että näki salaman iskevän johonkin melko lähelle, mutta tällaiselle keskustan turvissa asuneelle pikkutytölle se oli pelottava asia. 

Nyt kesällä olen kuitenkin huomannut seuraavani jonkun verran ukkosta ikkunasta haaveenani, että saisipa joskus jonkun hienon salamakuvan otettua (jostain turvallisesta paikasta tietenkin). Tähän merenrannalle välkkyy aika usein salamoita kauempaakin, muutaman kerran iskenyt kunnolla päälle kesän aikana. Ja silloinkin löysin juuri itseni koiran kanssa pihalta paniikissa, kun koko asuinalue kumahteli. Olen selittänyt asian itselleni niin, että ukkonen on välttämätöntä ja ymmärrän, mistä se johtuu. Se on luonnonvoima siinä, missä maanjäristykset ja tulvat, mutta vähemmän vaarallinen yleensä. Kun pysyttelen sisällä, en huomaa enää juurikaan stressaavani jyrinästä. Ulos en mieluusti edelleenkään mene, vaikka sekin tuli alkuviikosta kokeiltua, kun kesken aamulenkin koiran kanssa jossain jytisi. Kuhan ei päällä ole ja taivas ei vielä ole pilkkopimeä, olen astunut ulkoilmaankin. 

Useimpien ukkosta pelkäävien tavoin pelkään salaman iskemistä, mikä nyt sinänsä on naurettavaa, koska riski siihen pitäisi olla pieni. Tosiasiaa on kuitenkin ollut tänäkin kesänä vaikea välttää, kun on saanut lukea, miten joihinkin ihmisiin se on iskenyt. Kai tämä on vain yksi niistä asioista, joita ei kannata ajatella. 

Alkuviikosta, kun satuin pakon edestä rankkasateella ja lievällä ukkosen jyrinällä jostain kauempaa koiran kanssa lenkille, huomasin kuitenkin olevani niitä ainoita jalan liikkujia, vaikka normaalisti siihen aikaa aamusta tapaa useita muita lenkittäjiä ja lenkkeilijöitä. Olihan siinä lievä yksinäisyyden fiilis, onneksi sentään kuljin kaduilla, joissa autoja liikkui sitäkin enemmän.

Kuukausi aikaa...

... Ja sitten loppuu loma.

Ja alkaa koulu.

Vähän alkaa jo jännittämään. Tuntuu myös, että pitäisi hieman alkaa valmistamaan itseään henkiesti koulun alkamiseen; paljon uusia ihmisiä, paljon uutta opittavaa, totuttelemista täyspäiväseen opiskeluun ja esseisiin sun muihin sekä uusi päiväjärjestys. Täytyy myös muistaa nyt viimeisen kuukauden aikana rentoutua mahdollisimman hyvin, että jaksaa.

Onneksi ainakin viimeiset pari viikkoa säät ovat suosineet lomalaisia. Siksi bloginkin puolella on ollut hiljasta - helle on vetänyt meikäläistä enemmän ulos kuin istumaan koneen ääreen. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, postaukset ovat vaan jääneet jonoon odottamaan huonompia säitä. Tosin joka hetki tällaisista helteistäkään ei kykene nautimaan. Jatkuva kuumuus uuvuttaa melko hyvin, pyykkiä kerääntyy, tuulettimat pauhaavat yötäpäivää ja tuon meidän puolialaskalaisen karvaturrin kanssa on hieman säätämistä tällaisilla helteillä. Tosin onneksi luontoäiti auttoi koiraa vaihtamaan turkkinsa maksimilyhyyteen. Siltikään kovin pitkät lenkit eivät oikein ole mahdollisia. 

Tänäänpä siis päätinkin suosiolla tehdä vain pienen lenkin koiruuden kanssa ja antaa hänen jäädä lepäämään tuulettimien viereen, kun itse lähdin hieman vielä kävelemään. Kävelyllä oli kyllä tarkotuskin: kirpputori. Kaikki tarvittavat koulutarvikkeet alkavat jo löytyä, kuten asiallinen muistiinpanovihko. Vaateongelma on kyllä edelleen todellinen pienentyneen vaatekoon takia. Tällä helteellä oli aikamoista yrittää ajatella pitkähihaisia, neuleita, trikoopaitoja, takkia... kun pelkässä topissakin oli läkähdyttävän kuuma! Onneksi sentään sain ajatukset kulkemaan ja löysinkin Paikalliselta kirpputorilta muutamia kivoja vaatteita syksyksi; kirjavan kauluspaidan, muutaman trikoopaidan sekä täytyihän sitä yksi toppikin näille helteille vielä löytää.

Kirpparireissun jälkeen pakkasin jääkylmää vettä, kirjan, pyyhkeen ja koiran mukaani ja lähdin meidän asuinalueen rantanurmikolle hieman löhöilemään. Löytyikin aivan täydellinen paikka melkein heti (,vaikka vaikiopaikkani olikin varattu): sopivan aurinkoinen paikka, mutta myös puu, johon koiran sai helposti kiinni ja jonka suojassa tämä hieman herkempi auringonottokaverini saisi rauhassa maata vesikupin ääressä. Kumpikin näytimme ainakin hetken tyytyväisiltä siinä, minä kirjaa lukien ja koira keppiä rouskuttaen ja rannan sorsia vahtien. Lopulta tuli kuitenkin vaan niin tolkuttoman kuuma, että päätin kasata kimpsut ja kampsut ja siirtyä takaisin tuulettimien ympäröimäksi. Viikonloppuna tulee kuitenkin saatua ihan tarpeeksi aurinkoa, kun matkaamme koko konkkaronkka Kakskertaan merenrannalle, ja sisätilat kutsuvat ainoastaan nukkumisen ajaksi. 

Ja ehkä näitä kesäpäiviä vielä riittää...? Huhu myös kertoo, että parhaiten aurinkoa saa liikkumalla ulkona. No, meikäläinen on kävelly tällä viikolla yli 18 kilometria tuossa helteessä. Joten rusketusta on tarttunut ja kaloreita paukkunut! Kun ilmat viilenee, pääsee entistä paremmin koiran kanssa ja ilman lenkille - ja kuntoilukin toivonmukaan maistuu paremmin. Nautitaan nyt kuitenkin näistä mahdollisimman paljon, kun niitä vielä varmuudella on!

Rentoa hellepäivää jokaikisille!

Treenaamisen iloja

Huhhuh, treeniohjelman viides päivä. Ja täytyy sanoa, että treenaaminen ei ole koskaan tuntunut mukavammalta. Tänään uhmasin omaa kestävyyttä tekemällä sarjan kahteen kertaan. Kolmantena treenipäivänä tajusin ottaa niin sanotun ''ennen'' -kuvan, jota voin sitten verrata uuteen kuvaan 26 päivän päästä. Toivottavasti edes jotain eroa on nähtävissä silloin.

Eilen oli ensimmäinen lepopäivä. Ensin ajattelin, että olisin lepopäivästä huolimatta käynyt juoksemassa, mutta totesin, että ehkä lihakset oikeasti tarvitsevat todellisen lepopäivän... Sohvalla, hii! Vietin oikean lomapäivän rauhallisela kävelyllä koiran kanssa ja katsoen leffaa. 

Tänään panokset treenin suhteen hieman kovenivat, mutta se tuntui vain tervetulleelta. Suurin haasteeni treenaamisessa on ehdottomasti koiramme! Hän on hyvin innokas treenikaveri. Loukkaantunut ilme, kun lähden ulos lenkkivaatteissa ilman häntä. Heiluva häntä ja lipova kieli, kun teen lihaskuntoa lattialla hänen tasossaan. Toisaalta, on pakko myöntää, että onhan se aika huvittava treenikaveri!

25 päivää jäljellä haastetta. Hieman jännittää, miten nuo viimeiset sarjat sujuvat, mutta se selviää ajan myötä. Tärkeintä kuitenkin on, että treenaamisesta tulee hyvä fiilis. Väkisin puurtaminen ei ole hauskaa, ei motivoi eikä luultavasti tuo haluttua lopputulosta.

Onko kukaan muu lähtenyt mukaan kyseiseen haasteeseen?

Saavutuksia

Tämä viikonloppu on ollut monelle perheelle juhlaviikonloppu: on ollut lakkiasjuhlia ja koulun päättäjäisiä. Molemmat ovat hienoja saavutuksia, joita monet ihmiset saavuttavat vuosittain. Itselläni tämä on vain tavallinen viikonloppu, johon on kuulunut biljardia, lukemista ja yövisiitti ''maalle'' tuulettumaan. Halusin silti tällaisen viikonlopun merkeissä kirjoittaa saavutuksistani, joita blogissani olen tuonut ilmi. Pitkänajan tavoitteita löytyy kirjoituksestani Mitä toivon saavuttaneeni kun olen 30? , mutta ajankohtaisempia ja lyhyemmän ajan tavoitteita listasin tammikuun ensimmäisessä postauksessa Tervetuloa vuosi 2014 , jossa kirjoitin uuden vuoden lupauksistani näin:

''Minä lupaan...

... Pitää itsestäni parempaa huolta: pitää sisällään kunnon kohotuksen ja laihduttamisen, terveellisemmän ruokavalion, iho-ongelmien hoitamisen.

... Panostaa entistä enemmän koiran harrastuksiin: jatkaa tottelevaisuuskoulutusta ja syventää sitä, harjoittaa mätsäritaitoja ja lumen salliessa päästää rodun ominaisuudet irti vetoharrastuksessa.

... Kasvattaa kärsivällisyyttäni.

... Herkutella korkeintaan vain kerran, kaksi kuukaudessa. ( Liittyy esimmäiseen lupaukseen, mutta itseni takia pakko korostaa).

... Nauttia työstäni, koska kerrankin se on sellaista työtä, josta pidän.

... Tehdä (taas) kaikkeni, että saan opiskelupaikan toiveammattiini.

... Antaa itselleni omaa aikaa tarvittaessa enemmän. ''

Nyt kun aikaa on kulunut kohta puolisen vuotta, voin vain ihmetellä, kuinka paljon edellä olevista kohdista olen jo toteuttanut.

Kunto-ohjelma on tuottanut tulosta, jonka seurauksena paino on tippunut, vyörätö kaventunut, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja herkuttelut jääneet jokseenkin vähemmälle (, vaikka tuosta pari kertaa kuukaudesta ollaan lipsuttu jonkin verran). Iho-ongelmatkin ovat parantuneet, kun syön rasvaa vähemmän (ja suklaata).

Koiraan olen mielestäni panostanut enemmän myös: vetoharrastus otettiin mukaan talviaikana, olemme opetelleet uusia käskyjä mätsäreitä ja yleistottelevaisuutta varten, käymme mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa koira saa juosta vapaana mieluusti koiraseurassa.

Todella nautin työstäni ja kaipaan sitä nyt, kun se on tältä erää ohitse - ja olen todella, todella motivoitunut opiskelemaan alasta ammatin itselleni. Arvostin työpaikkaani todella paljon, menin aina mieluusti töihin ja tiedostin tekeväni mieluista työtä. Toisiksi viimeinen kohta saikin yllättävän käänteen, kun pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen sain tietää päässeeni varasijalta opiskelemaan. Opiskelut aloitan nyt elokuun lopussa, ja hiukan alkaa jo jännittämään!

Viimeinenkin kohta on toteutunut aika hyvin. Otan nykyisin tarvittaessa helpommin omaa aikaa itselleni, pyrin näkemään kavereita useammin ja tiedostamaan omat voimavarani paremmin. Kärsivällisyyttä voisi kai parantaa aina maailman tappiin asti, mutta siinäkin olen omasta mielestäni edistynyt jo jonkin verran. Onneksi minulla on vielä puolivuotta aikaa harjoittaa sitäkin enemmän, hehe.

Jokaiseen kohtaan aion kuitenkin vielä panostaa koko tämän vuoden ajan, vähintään. Monet asiat ovat sellaisia, ettei niissä ole koskaan varsinaisesti valmis, vaan aina voi kehittyä ja parantaa. Elämähän on kehityksen matkaa, tavoitteiden luomista ja saavuttamista sekä nauttimistä olemassaolosta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Neljä vuotta sitten istuin itse isossa juhlasalissa, pistin päähäni mustavalkoisen ylioppilaslakin, sain siihen asti merkittävimmän todistukseni. Kyllä sitä hetkeä edelleen kunnioittaa mielessään. Hiellä ja tuskalla se lakki ansaittiin. Mutta osittain vasta sen jälkeen se ''työ'' on alkanut. Ylioppilas-status oli itselleni vain välietappi. Jokainen koulutodistus on ansiomerkki; merkki siitä, että yksi etappi on suoritettu koulutuksen tiellä. Olkaa siis ylpeitä niistä! Muistakaahan myös ne pienemmätkin saavutukset elämässä!

Helteet tuli, helteet meni?

Helleaalto helli meitä jo hetken, mutta tänäaamuna sai taas pukea pusakkaa jos toistakin päälle, jotta tarkenee työmatkan ja töissä ulkona. Helle on ollut myös syy, miksei blogissa ole hetkeen ollut elämää. Elämä oli hetkellisesti siirtynyt jokirannan maisemiin sekä Kakskerran visiittikäynnille, muutenkin tuonne ulos enemmän kuin sisälle.

Tähän on tulossa kyllä muutos, mutta valitettavasti yksi moka on jo käynyt: mosaiikkitöitä tuli kokeiltua jo ja no... Kuvat jäi ottamatta! Yksikään töistä ei jäänyt itselleni, kuten ei ylensäkään, heh. Hätä ei kuitenkaan ole katastrofaalinen, sillä mosaiikkilaattoja jäi vielä hieman ja lisää toivonmukaan tulee hankittua kesän aikana, joten mosaiikkikuvia on varmasti vielä tulossa käsityölukijoille.

Muut huomio! Kesä on itselleni valokuvaamisen, lomailun ja pohdinnan aikaa, joten odottakaan vain, mitä tuleman pitää.

Sitä odotellessa...

... RAILAKASTA KESÄN ALKUA KAIKILLE!