Nyt, vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, olen tilanteessa, jolloin tiedän ensinnäkin paremmin, mitä työtön meinaa ja kuinka se on kaikkea muuta kuin unelma-ammatti. Olen myös tilanteessa, jossa oma kelloni tikittää hetkiä miettiä vakavasti vastausta tuohon kysymykseen. Vastausta on mietitty lukion jälkeen vakavasti jo useaan kertaan, mutta nyt itsestäni tuntuu, että vakavuus on saanut uuden mittakaavan. Ei enää välivuosia, kiitos. Ei enää kituuttamista ilman opintotukia. Ei enää huonoa omatuntoa siitä, että elämänkumppanilla on ammatti, tutkinto ja vakituinen työpaikka, kun itsellä ei ole mitään niistä. Ei enää irtonaisia opintoja. Siksi tämän vuoden yhteishaku on varmaan entistäkin tärkeämmässä osassa. Uskon, että tänä vuonna selviää, mikä minusta tulee isona.
Priorisointi osoittautui vain hankalaksi... Mikä minusta pitäisi tulla isona, jotta voin elättää itseni ja perheeni, elää sellaista elämää kuin haluan?
Pitäisikö kouluttautua ammattiin, jota voisi kuvitella tekevänsä koko loppuelämänsä ja jolle riittää innostusta? Mutta onko sellainen enää edes mahdollista nykypäivänä... Pitäisikö hakea ammatti, jolla riittää varmasti töitä vielä pitkään, mutta mikä ei välttämättä ole se ykkösvalinta muuten? Pitäisikö kouluttautua palkan mukaan? Vai pitäisikö kouluttautua niin, että pystyy tekemään monia erilaisia töitä?
Ihanteellisinta olisi varmasti saada työ, jossa viihtyy, olisi mahdollisuus edetä, saisi tarpeeksi palkkaa ja töitä riittäisi pitkäksi aikaa alalla. Ennen kaikkea saada sellainen ammatti, joka sopii itselle. Pikkuhiljaa minusta on alkanut tuntua, että olen pyrkinyt osittain väärälle alalle. Ehkä on tarkoituksellista, etten ole päässyt sinne. En voi katua yrityksiäni, sillä se polku on yksi iso tienviitta siinä, miten olen päätynyt tähän kaupunkiin.
Aika näyttää, minkä ammatin ovi aukeaa. Ennen sitä en tiedä osaisinko tällä hetkellä jatkaa tuota otsikon lausetta loppuun. Voin vain todeta näsäviisaasti ''... toivottavasti viisaampi''.
Ehkä kouluaikoina oli helpompaa jatkaa tuota lausetta. Kaikki ovet olivat avoinna. Mahdollisuuksia löytyi ja uteliaisuutta, kenties myös naiiviutta. Nyt on kerennyt jo tehdä päätöksiä: on suuntautuvia opintoja takana, miettii taloudellista tilannetta sekä nykyistä työtilannetta. Naiivius on hämärtynyt, joitain ovia on laitettu kiinni omien rajoitteisten kykyjen takia. Asiaa miettii eri näkökulmasta.
Ne valinnat, jotka nyt tein yhteishaussa... Varmaa on, että joku niistä on minulle se oikea ala. Se,joka täydentää tuon keskeneräisen lauseen. Ja josta saan leivän vielä joskus pöytääni. Ei muuta kuin taas kirja käteen ja ottamaan selvää, mikä se niistä on!
