Juhannus oli ja meni, nyt on nokat jo kohti syksyä (ja joulua)...? Ei kai sentään. Mutta kummallista ajatella, että Suomen kesä on jo puolessa välissä, vaikka lomat on lomailematta ja hyvät säät vasta saavuttaneet pohjoisen kotimme.
Mökki. Juhannus. Laituri ja aurinko. Mitä muuta saattoikaan toivoa? Rentouduimme koko poppoo, vetäydyimme hetkeksi pois meidän hektisestä kaupunkielämästämme metsän keskelle. Koira pinkoi vapaana pitkin metsiä nelisen päivää. Me paistattelimme päivää ulkoterassilla ja pulahtelimme järveen kun huvitti. Hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa riitti!
Kunhan vain tämä kesä ei loppuisi tähän ja upeita säitä olisi vielä luvassa...
tiistai 25. kesäkuuta 2013
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Normaalin rajamailla
Mikä on normaalia?
Yleisesti ottaen pidämme normaalina jotain, joka on tuttua, tiedettyä, yleivaltaista. Toisin sanoen pätee suurimpaan osaan tapauksista, ihmisistä tai asioista. Onko se ainut, miten normaali voidaan määritellä? Ei sen pysyvämpää. Kaikki muuttuu aikanaan, maailma muuttuu aikanaan. Parikymmentä vuotta sitten ei ollut normaalia, että omisti kosketusnäyttöpuhelimen. Tuolloin ei ollut normaalia edes, että on välttämättä matkapuhelin - kosketusnäytöistä kun ei taidettu edes tietää! Nyt on normaalia, että ykkösluokkalaisilla on jo hienot puhelimet. Kosketusnäyttöpuhelimet ovat arkipäivää. Eli niistä tuli normaali käyttöesine. Ainakin meillä länsimaissa.
Toisin sanoen voisi myös sanoa normaali-käsitteen olevan sidoksissa kulttuuriin ja ympäristöön, myös kontekstiin. Aiempaan kosketusnäyttö-esimerkkiin viitaten, ei Afrikassa ole vielä normaalia omistaa sellaista. Toisaalta meillä länsimaissa ei ole normaalia sairastua esimerkiksi malariaan, mutta tietyissä maanosissa se on arkipäivää. En tiedä, onko tässä yhteydessä aivan sallittua puhua normaalista, mutta sillä perusteella, että se on arkipäiväisempää ja yleisempää, otin sen esimerkiksi.
Näillä perusteilla normaalius voi siis muuttua. Se on siis sidoksissa myös aikaan. Satoja vuosia sitten ei ollut normaalia saman sukupuolen väliset avioliitot. Varmasti näitä pariskuntia oli tuolloinkin, muta asiaa ei pidetty niin hyväksyttävänä. Vaikka asiasta on vielä väännetty kättä julkisuudessakin, saman sukupuolen parit ovat kenties nykypäivänä saaneet jo hieman normaalimman maineen. Ja tulevaisuudessa mahdollisesti saavat vielä enemmän hyväksyntää ja asia asettuu kokonaan normaalin rajan paremmalle puolelle.
Me siis määrittelemme normaalin. Useimmiten sen tosin teke puolestamme kulttuuriset normit ja yhteiskunta. Mutta on meilläkin sanavaltaa. Me itse voimme asettaa jotkin asiat normaalin puolelle omassa mielessämme, vaikka se ei muiden mielestä olisikaan normaalia. Onko normaalia mennä naimisiin 18-vuotiaana? Ei varmaankaan monen mielestä, mutta tällaisen kokeneet ja heidän läheisensä voivat pitää sitä normaalina, kun tietävät kyseisen tilanteen. Onko normaalia, että yläasteikäiset juovat alkoholia? Moni haluaisi, ettei se olisi normaalia, mutta koulumaailman sisällä olleet tietävät sen olevan normaalia.
Normaali siis ei aina ole välttämättä hyväksyttyä, kuten nuorten alkoholinkäyttö -esimerkki osoittaa. Koko käsite on ongelmallinen, mutta yleisesti käytetty arkikielessäkin. Paljon käytetään myös termiä ''erilainen nuori'' kuvaamaan niitä, jotka erottuvat normaalien joukosta eli valtavirrasta. Tällainen jako normaaliin ja erilaiseen on normaali, mutta usein tarpeeton, sillä olemme kaikki yksilöitä eikä erilaisuutta pitäisi ajatella pahana asiana.
Normaalin voisi siis lyhyesti määritellä yleisesti hyväksytyksi tai yleisesti esiintyväksi asiaksi. Joskus tuntuu, että meistä halutaan tehdä normaaleja. Koska normaalius on tuttua. Silti loppuenlopuksi: pystymmekö me vaikuttamaan siihen mitä pidetään normaalia? Vastaus on aika varmasti kyllä. Me ihmisethän sen määrittelemme ajan, kulttuurin, ympäristön ja normie turvin. Eri asia on, huomaammeko, kun tällaiset asiat muuttuvat ennen kuin se tosiaan on valtavirran mukana kulkemista - jos silloinkaan.
Normaali = säännönmukainen, odotuksia vastaava, hyväksyttävä, tavanomainen (wikisanakirja)
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Pieni pala kesää
perjantai 31. toukokuuta 2013
Now and forever
''You never know when you're gonna meet someone
And your whole wide world in a moment comes undone
You're just walking around then suddenly
Everything that you thought that you knew above love is gone
You find out it's all been wrong
All my scars, don't seem to matter anymore
Coz they lead me here to you.''
And your whole wide world in a moment comes undone
You're just walking around then suddenly
Everything that you thought that you knew above love is gone
You find out it's all been wrong
All my scars, don't seem to matter anymore
Coz they lead me here to you.''
tiistai 28. toukokuuta 2013
Kynä ja pala paperia
Uhrasin tänään hieman rahaa oman harrastukseni takaisin saamiseen: ostin luonnosvihkon ja hyvän piirtotussin. Aion saada takaisin sen, mikä on ollut varjoissa odottamassa reilun vuoden verran. Nimittäin luovuuden. Ja piirtämisen muodossa. Kunhan meidän uuden kotimme työhuone valmistuu, saan pystytettyä sinne maalaustelineeni. Ja kunhan saan hankittua kauan kaipaamani työpöydän, pystyn järjestämään kynäni ja siveltimeni taas lähettyville.
Miksi juuri nyt? Vietin viikonlopun kotikaupungissani ja tongin vanhoja tavaroitani, jotka olen jättänyt sinne. Löysin vanhan luonnosvihkoni ja ison pinon piirroksia. Tunsin sormieni syyhyävän ja inspiraation leimahtavan. Olin jopa hieman ylpeä joistain vanhoista tekeleistäni. Lisäksi isäni kysyi, olenko vielä jatkanut valokuvaamista. Häpesin myöntää, etten ole kantanut kameraa mukanani läheskään niin paljoa kuin olisi voinut.
Siispä aion palauttaa luovuuteni takaisin. Niin kirjoittamisen, maalaamisen kuin piirtämisenkin. Erityisesti kaksi jälkimmäistä, sillä kirjoittaminen on menettänyt hieman henkilökohtaista hohtoa.
Sainkin tänään jo tuherrettua jotain puhtaille, uusille sivuille. Luonnostelin pari hahmottelua Bellasta sekä yhden värikuvan, josta toivon olevan ainesta tauluksi. Saisinpa vain paremmat väritussit... Uusi kotimme kaipaa tauluja, joten luovuudenpurkaukseni eivät mene todellakaan hukkaan. Vanhoista teoksistani olen kantanut kaikki nämä muutot mukanani vain yhden taulun ja yhden kuvaamani valokuvan isoksi tauluksi teetettynä. Ne luultavasti löytävät paikan seinältä tässä asunnossakin, mutta uusiakin tarvitaan.
Saapa nähdä, kehtaako uusia tuotoksia aikanaan mainostaa, mutta tärkeintähän on piirtää ja maalata omaksi ilokseen! ( Ja ehkäpä muutama tilaustyökin eksyy tänäkin vuonna listalle).
Miksi juuri nyt? Vietin viikonlopun kotikaupungissani ja tongin vanhoja tavaroitani, jotka olen jättänyt sinne. Löysin vanhan luonnosvihkoni ja ison pinon piirroksia. Tunsin sormieni syyhyävän ja inspiraation leimahtavan. Olin jopa hieman ylpeä joistain vanhoista tekeleistäni. Lisäksi isäni kysyi, olenko vielä jatkanut valokuvaamista. Häpesin myöntää, etten ole kantanut kameraa mukanani läheskään niin paljoa kuin olisi voinut.
Siispä aion palauttaa luovuuteni takaisin. Niin kirjoittamisen, maalaamisen kuin piirtämisenkin. Erityisesti kaksi jälkimmäistä, sillä kirjoittaminen on menettänyt hieman henkilökohtaista hohtoa.
Sainkin tänään jo tuherrettua jotain puhtaille, uusille sivuille. Luonnostelin pari hahmottelua Bellasta sekä yhden värikuvan, josta toivon olevan ainesta tauluksi. Saisinpa vain paremmat väritussit... Uusi kotimme kaipaa tauluja, joten luovuudenpurkaukseni eivät mene todellakaan hukkaan. Vanhoista teoksistani olen kantanut kaikki nämä muutot mukanani vain yhden taulun ja yhden kuvaamani valokuvan isoksi tauluksi teetettynä. Ne luultavasti löytävät paikan seinältä tässä asunnossakin, mutta uusiakin tarvitaan.
Saapa nähdä, kehtaako uusia tuotoksia aikanaan mainostaa, mutta tärkeintähän on piirtää ja maalata omaksi ilokseen! ( Ja ehkäpä muutama tilaustyökin eksyy tänäkin vuonna listalle).
| Vesivärityö alkuajoilta |
| Tussi + värikynätyö alkuajoilta |
| Öljyvärityö vuodelta 2011 |
| Öljyvärityö. Yksi tilaustöistäni. |
| Öljyvärityö. Niitä ensimmäisiä. |
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Kaikille äideille
Äidit...
He ovat tukipilareista tukevimpia,
roolimalleja,
ajoittain kiukun kohteita,
hyvän yön toivottajia.
Äidit ovat kauniita,
vahvoja ja auktoriteettejä,
kaikkitietäviä,
ystävistä parhaimpia.
He ovat turvapaikkoja,
huippukokkeja,
salaisuuksien säilyttäjiä,
pohjattomia lohduttajia.
Äidit kuulevat lastensa pienenkin hädän pimeässä,
hoitavat,
höösäävät,
auttavat ja kuuntelevat,
ovat turvista parhaimpia ja
enkeleistä kauneimpia.
Heillä on vastaus joka kysymykseen,
lohdutus joka suruun,
ratkaisu joka ongelmaan ja
aina syli täynnä rakkautta.
Äidit ovat korvaamattomia.
Ei maailmassa ole sanoja, joilla kuvata äitien tärkeyttä;
Niin tulevien äitien, äidiksi haluavien kuin jo äidin roolin saaneiden.
Sillä...
...ilman heitä,
ei olisi meitä.

_Ikuinen äidin tyttö_
He ovat tukipilareista tukevimpia,
roolimalleja,
ajoittain kiukun kohteita,
hyvän yön toivottajia.
Äidit ovat kauniita,
vahvoja ja auktoriteettejä,
kaikkitietäviä,
ystävistä parhaimpia.
He ovat turvapaikkoja,
huippukokkeja,
salaisuuksien säilyttäjiä,
pohjattomia lohduttajia.
Äidit kuulevat lastensa pienenkin hädän pimeässä,
hoitavat,
höösäävät,
auttavat ja kuuntelevat,
ovat turvista parhaimpia ja
enkeleistä kauneimpia.
Heillä on vastaus joka kysymykseen,
lohdutus joka suruun,
ratkaisu joka ongelmaan ja
aina syli täynnä rakkautta.
Äidit ovat korvaamattomia.
Ei maailmassa ole sanoja, joilla kuvata äitien tärkeyttä;
Niin tulevien äitien, äidiksi haluavien kuin jo äidin roolin saaneiden.
Sillä...
...ilman heitä,
ei olisi meitä.
_Ikuinen äidin tyttö_
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Laiska, laiskempi... minä?
Tällainen spontaani päiväyskirjotus tällä kertaa vain, ilman mitään sen syvempiä pohdintoja.
![]() |
| ''Mitää...?? Mä vaan nopeasti käyn päivittämässä emännän facebookin...'' |
Kevät alkaa saada jalkaansa oven väliin hyvällä tavalla. Oma kevätväsymykseni alkaa olla takanapäin, mutta aurinkoiset säät eivät motivoi pysymään sisällä nenä kiinni kirjassa vaan loikkimaan Bellan kanssa ulos. Etenkin, kun tietää, ettei tällaisia päiviä ole varmuudella montaa viikossa. Siispä eilenkin heitin kirjat nurkkaan, raahasin isännän ja koiran ulos kävelemään Aurajoen rantaan ja ahmimaan kevään ensimmäisen jäätelöpallon. Sitruuna-lakritsi. Nam. Kelpasi Bellallekin maistiaiseksi.
Kevät tuntuu aina jollain tasolla kahlehtivalta, koska viimeisen neljän vuoden ajan se on tienny myös paineita ja suuren, suuren määrän töitä pääsykokeiden eteen. Aina jossain välissä on pakko pysähtyä hetkiksi vain nauttimaan keväästä. Eilen oli sellainen päivä. Samoin tänään.
Vietin aamupäivän kaupungilla nauttien auringonpaisteesta. Kerrankin tuntui mukavalta käydä keskustassa asti hakemassa erikoisempia koiranruokia. Tosin sitäkin reissua varjostutti kirjastossa käynti ja yhden pääsykoekirjan hakeminen. Ja tieto siitä, että sekin pitäisi saada luettua...
Kaupunkireissun jälkeen sain pienen inspiraatiokipinän ottaa kirjat käteen, mutta se oli vain ohimenevä mielentila. Ajatukset siitä, että Bellalla ikä ja parantunut jalka sallisi jo pitkätkin lenkkeilyt, sai keskittymisen herpahtamaan.
Ilta menikin ulkoillessa hyvässä seurassa puolentoista malamuutin kera aina lenkiltä koirapuistoon, josta kotiuduttiin niin koira kuin kumpikin omistaja nälkäisenä ja levollisena.
Ilta menikin ulkoillessa hyvässä seurassa puolentoista malamuutin kera aina lenkiltä koirapuistoon, josta kotiuduttiin niin koira kuin kumpikin omistaja nälkäisenä ja levollisena.
Sen lisäksi, että keväisin tekee mieli suunnata ylös, ulos ja lenkille (mieluiten kameran kanssa), kevät on myös itselleni siivouksen aikaa - ja leipomisen! Tällä hetkellä on vain vaikea päättää, mistä aloittaa: jokainen kaappi on täysin sekaisin ja kaipaa siivousta. Vain essu ja myssy päähän kuin entisajan maalaisemännät konsanaan ja kämppä putipuhtaaksi!
Energiaa ja eloisuutta siis riittää talvikoomaan jälkeen, mutta sen keskittäminen jälleenkerran pienifonttisiin pääsykoekirjoihin, joissa ei lukeminen ihan hevillä lopu, on vaikeampaa.
Ehkä huomenna paremmalla menestyksellä lukemisen saralla... Kun kerran sadepäivää on povattu.
Ehkä huomenna paremmalla menestyksellä lukemisen saralla... Kun kerran sadepäivää on povattu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

