Treenipäiväkirja, päivä 23: polttaa, polttaa

Päivä 23 vatsalihashaasteetta.

Polttaa, polttaa... lihaksia polttaa. Enää seitsemän päivää treenikalenteria jäljellä, sitten pitäisi pärjätä itsekseen. Onneksi olen tehnyt jatkosuunnitelmia, jolla saan treenaamisen jatkettua, kunnes halutut tulokset on saavutettu. Sen jälkeen täytyy ylläpitää tietenkin tuloksia. 

Omaksi saavutuksekseni voin jo tässä vaiheessa sanoa, että tuloksia on tullut! Liikkeiden tekeminen on helpottunut ja lankkukin alkaa olla siedettävä, mutta myös näkyvät tulokset ovat ihan mukavat. Lisää rasvaa kun saa pois, niin hyvä tulee. Vaikein hetki motivoida itseään oli viime viikolla, kun olin kolmen päivän visiitillä isäni luona: ei ollut omaa rauhaa tehdä liikkeitä, joten sai tehdä töitä, että ne tuli tehtyä. Eikä tuo tämän kesän sää ole oikein motivoinut lähtemään pihalle ylimääräiselle juoksulenkille pariin viikoon. Myös ruokatottumuksissa on tullut suuria tuloksia: en napostele enkä ole enää niin ahne herkkujen perään. Itse asiassa, makea ei enää maistu niin hyvin kuin ennen. Saatan syödä pienen palan kakkua, mutta sen jälkeen tunnen itseni kyllääksi eikä makeanhimokaan painosta ottamaan lisää. 

Näin loppusuoralla sain toisen puoliskonikin lähtemään mukaan haasteeseen. En tiedä vakuuttiko hänet omat järisyttävät tulokseni vai mikä, heh. Niinpä sain tänään askarrella toisen nuolen keittiön kaapissa olevaan treenikalenteriin. Nuolten avulla olen pysynyt parhaiten perässä, missä päivässä mennään ja kuinka monta toistoa on tehtävä. 

Parasta tässä on ollut vatsassa tuntuva polttelu, kun lihaksia on rääkätty tarpeeksi, sekä kokoa pienemmät vaatteet - jälkimmäistä ei voi tarpeeksi korostaa! Vielä viikko puserretaan täysillä ja katsotaan, mihin se riittää. 

Treenipäiväkirja: puoliväli vatsalihashaasteessa

Päivä 15 vatsatreeniä.

Mä. Vihaan. Lankkua. 

Jos joku ihmettelee, mikä on lankku, se on tuon treenikalenterin viimeinen liike, missä on pysyttävä punnerrusmaisessa asennossa tietty sekunttimäärä. Liike harjoittaa syviä vatsoja, jotka ovat iselläni olemattomat. Tai ainakin tähän asti olivat. Tänään piti pystyä pysymään siinä asennossa minuutti. Kuulostaa vähältä, tuntuu paljolta siinä vaiheessa, kun alkaa vatsa tärisemään.

Treenikalenterin puoltaväliä mennään vatsalihashaasteessa. Täytyy myöntää, että tuloksia on jo hieman näkyvissä. Vielä kun saisi itsensä todella innostettua tuosta cardiosta, niin hyvä tulisi. Eilen taas vietimme tunnin verran toisen puoliskoni kanssa kentällä pallon kanssa. Kaloreita palaa huomaamatta, ja parasta on yhteinen aika siinä samalla. Sain myös uutta potkua, kun sain itselleni hyppynarun. Tällaisena sadepäivänäkään ei siis ole enää mitään syytä jättää cardiota väliin, kun voi hypytellä narulla parin minuutin sarjoja. Lapsuudenkodissani minua odottaa myös sinne jäänyt treenimatto, ettei tarvitse tuossa koirankarvojen keskellä enää väkertää.

Ilokseni huomasin myös pari päivää sitten kirppariostoksilla, että vaatekoko alkaa olla ihannetasoa, tyköistuvat mekot istuvat täydellisesti ja ihonmyötäiset vaatteet eivät enää ahdista. Housukokokin on pienentynyt. Sen kunniaksi löytyi ihana kesämekko! Pitäähän sitä jollain palkita itsensä... Vaatekaappi kaipaisi hieman uudistusta tämän seurauksena. Eikä ihme. Tänään oli mittauspäivä: vyörätö oli taas kaventunut useamman sentin siitä päivästä, kun tämä vatsalihashaaste alkoi. Samoin lihasprosentti noussut ihan kivasti.

Huomenna vietetään jälleen ansaittu lepopäivä. Onnekseni se osui lauantaille, joten saa hyvällä omalla tunnolla nukkua pitkään ja rentoutua! Saa jalat taas hieman levähtää eilisestä rääkistä kentällä ja nilkka palautua tärähdyksen aiheuttamasta turvotuksesta. 

Yksi parhaista palautteista tuli myös saatua tuossa alkuviikosta. Yksi ystäväni, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta, oli käymässä ja näki viimekesänä otetun kuvan minusta puolisoni kanssa jääkaappimme ovessa. Hetken kuvaa katsottuaan ystäväni kysyi, milloin kuva on otettu, jonka jälkeen hän totesi ''kyllä sä olet vain laihtunut tuosta kuvasta paljon''. Kasvot ovat nykysin kapeammat ja vyörätö sirompi. Pakko myöntää itsekin. Tuosta kuvasta painoa on pudonnut useampia kiloja, senttejä sitäkin enemmän. Omaa muutosta on ehkä vaikea nähdä muuten kuin kuvien kautta. Siksi on hienoa, että kuulee sen joltain muulta. 

Lihaskivut voivat olla myös hieno asia. Niistä tietää, että on tehnyt jotain, joka on rasittanut lihaksia (ja että sellaisia edes on).  

Treenipäiväkirja: päivä 11

Päivä 11 vatsalihashaastetta. 

Pakko myöntää, että nyt alkaa jo tuntua nuo toistojen määrät. Etenkin tuo viimeinen liike, jossa harjoitetaan syviä vatsalihaksia pysymällä kuvanmukaisessa asennossa määrätty sekunttimäärä, on tiukka liike! Suosittelen kokeilemaan!

Vatsalihastreenin lisäksi koetan kovin treenata cardiota, vaikka totta puhuen se ei nappaa ollenkaan omalla kohdallani. Cardion pitäisi auttaa jaksamaan paremmin lihaskuntotreenit, mutta myös parantaa tulosten näkyvyyttä, kun ylimääräinen rasva lihasten päältä on poltettu. Oma cardioni koostuu lähinnä juoksemisesta, pyöräilystä ja kävelystä. Suurin polttoprosessi tulee juoksemisesta, joka ei ole se helpoin treenimuoto itselleni. 

Tänään suoritan cardioni reippaalla kävelylenkillä sekä paremman puoliskoni kanssa jalkapallokentällä. Puhelimeeni asensin Enmondo-treenikalenterin, jonka kanssa saan hyvin mitattua treeniajan ja kulutetut kalorit. En tosin kuulu niihin kuntoilijoihin, jotka laskevat joka kalorit (vaikka ehkä tällaisen haasteen kanssa pitäisi), mutta haluan kuitenkin elää  muutakin elämää kuin pelkkä sixpack tähtäimessä. Vältän kuitenkin turhaa mätöstelyä; tankkaan päivisin terveellisen aamupalan lisäksi välipalana rahkaa ja hedelmiä, illemmalla sitten lämminruoka.

Tämän päivän rankin treeni oli ehdottomasti kentällä suoritettu yli tunnin futaritreenit, joissa kaloreita paloi yli 450. Onneksi huomenna on treenikalenterinkin mukaan lepopäivä, sillä reidet huutavat takuulla aamulla hoosiannaa ja nilkka näköjään päätti turvota vielä tuntemattomasta syystä. Mutta eikös se niin mene, että urheilija ei tervettä päivää näe? Paluu vuosien takaisiin fiiliksiin entisenä aktiivijalkapalloilijana oli positiivista. Lajia on ikävä, vaikka rasittuneet raajat ja oikukas polvi muistuttivatkin sen haittapuolista... Onneksi näin satunnaisharrastelijana pääsee tuonne kentille joskus potkimaan palloa. 

Kaiken kaikkiaan hieno treenipäivä, en malta odottaa seuraavia lisäyksiä toistomääriin! 

Treenaamisen iloja

Huhhuh, treeniohjelman viides päivä. Ja täytyy sanoa, että treenaaminen ei ole koskaan tuntunut mukavammalta. Tänään uhmasin omaa kestävyyttä tekemällä sarjan kahteen kertaan. Kolmantena treenipäivänä tajusin ottaa niin sanotun ''ennen'' -kuvan, jota voin sitten verrata uuteen kuvaan 26 päivän päästä. Toivottavasti edes jotain eroa on nähtävissä silloin.

Eilen oli ensimmäinen lepopäivä. Ensin ajattelin, että olisin lepopäivästä huolimatta käynyt juoksemassa, mutta totesin, että ehkä lihakset oikeasti tarvitsevat todellisen lepopäivän... Sohvalla, hii! Vietin oikean lomapäivän rauhallisela kävelyllä koiran kanssa ja katsoen leffaa. 

Tänään panokset treenin suhteen hieman kovenivat, mutta se tuntui vain tervetulleelta. Suurin haasteeni treenaamisessa on ehdottomasti koiramme! Hän on hyvin innokas treenikaveri. Loukkaantunut ilme, kun lähden ulos lenkkivaatteissa ilman häntä. Heiluva häntä ja lipova kieli, kun teen lihaskuntoa lattialla hänen tasossaan. Toisaalta, on pakko myöntää, että onhan se aika huvittava treenikaveri!

25 päivää jäljellä haastetta. Hieman jännittää, miten nuo viimeiset sarjat sujuvat, mutta se selviää ajan myötä. Tärkeintä kuitenkin on, että treenaamisesta tulee hyvä fiilis. Väkisin puurtaminen ei ole hauskaa, ei motivoi eikä luultavasti tuo haluttua lopputulosta.

Onko kukaan muu lähtenyt mukaan kyseiseen haasteeseen?

Saavutuksia

Tämä viikonloppu on ollut monelle perheelle juhlaviikonloppu: on ollut lakkiasjuhlia ja koulun päättäjäisiä. Molemmat ovat hienoja saavutuksia, joita monet ihmiset saavuttavat vuosittain. Itselläni tämä on vain tavallinen viikonloppu, johon on kuulunut biljardia, lukemista ja yövisiitti ''maalle'' tuulettumaan. Halusin silti tällaisen viikonlopun merkeissä kirjoittaa saavutuksistani, joita blogissani olen tuonut ilmi. Pitkänajan tavoitteita löytyy kirjoituksestani Mitä toivon saavuttaneeni kun olen 30? , mutta ajankohtaisempia ja lyhyemmän ajan tavoitteita listasin tammikuun ensimmäisessä postauksessa Tervetuloa vuosi 2014 , jossa kirjoitin uuden vuoden lupauksistani näin:

''Minä lupaan...

... Pitää itsestäni parempaa huolta: pitää sisällään kunnon kohotuksen ja laihduttamisen, terveellisemmän ruokavalion, iho-ongelmien hoitamisen.

... Panostaa entistä enemmän koiran harrastuksiin: jatkaa tottelevaisuuskoulutusta ja syventää sitä, harjoittaa mätsäritaitoja ja lumen salliessa päästää rodun ominaisuudet irti vetoharrastuksessa.

... Kasvattaa kärsivällisyyttäni.

... Herkutella korkeintaan vain kerran, kaksi kuukaudessa. ( Liittyy esimmäiseen lupaukseen, mutta itseni takia pakko korostaa).

... Nauttia työstäni, koska kerrankin se on sellaista työtä, josta pidän.

... Tehdä (taas) kaikkeni, että saan opiskelupaikan toiveammattiini.

... Antaa itselleni omaa aikaa tarvittaessa enemmän. ''

Nyt kun aikaa on kulunut kohta puolisen vuotta, voin vain ihmetellä, kuinka paljon edellä olevista kohdista olen jo toteuttanut.

Kunto-ohjelma on tuottanut tulosta, jonka seurauksena paino on tippunut, vyörätö kaventunut, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja herkuttelut jääneet jokseenkin vähemmälle (, vaikka tuosta pari kertaa kuukaudesta ollaan lipsuttu jonkin verran). Iho-ongelmatkin ovat parantuneet, kun syön rasvaa vähemmän (ja suklaata).

Koiraan olen mielestäni panostanut enemmän myös: vetoharrastus otettiin mukaan talviaikana, olemme opetelleet uusia käskyjä mätsäreitä ja yleistottelevaisuutta varten, käymme mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa koira saa juosta vapaana mieluusti koiraseurassa.

Todella nautin työstäni ja kaipaan sitä nyt, kun se on tältä erää ohitse - ja olen todella, todella motivoitunut opiskelemaan alasta ammatin itselleni. Arvostin työpaikkaani todella paljon, menin aina mieluusti töihin ja tiedostin tekeväni mieluista työtä. Toisiksi viimeinen kohta saikin yllättävän käänteen, kun pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen sain tietää päässeeni varasijalta opiskelemaan. Opiskelut aloitan nyt elokuun lopussa, ja hiukan alkaa jo jännittämään!

Viimeinenkin kohta on toteutunut aika hyvin. Otan nykyisin tarvittaessa helpommin omaa aikaa itselleni, pyrin näkemään kavereita useammin ja tiedostamaan omat voimavarani paremmin. Kärsivällisyyttä voisi kai parantaa aina maailman tappiin asti, mutta siinäkin olen omasta mielestäni edistynyt jo jonkin verran. Onneksi minulla on vielä puolivuotta aikaa harjoittaa sitäkin enemmän, hehe.

Jokaiseen kohtaan aion kuitenkin vielä panostaa koko tämän vuoden ajan, vähintään. Monet asiat ovat sellaisia, ettei niissä ole koskaan varsinaisesti valmis, vaan aina voi kehittyä ja parantaa. Elämähän on kehityksen matkaa, tavoitteiden luomista ja saavuttamista sekä nauttimistä olemassaolosta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Neljä vuotta sitten istuin itse isossa juhlasalissa, pistin päähäni mustavalkoisen ylioppilaslakin, sain siihen asti merkittävimmän todistukseni. Kyllä sitä hetkeä edelleen kunnioittaa mielessään. Hiellä ja tuskalla se lakki ansaittiin. Mutta osittain vasta sen jälkeen se ''työ'' on alkanut. Ylioppilas-status oli itselleni vain välietappi. Jokainen koulutodistus on ansiomerkki; merkki siitä, että yksi etappi on suoritettu koulutuksen tiellä. Olkaa siis ylpeitä niistä! Muistakaahan myös ne pienemmätkin saavutukset elämässä!

Kesähaasteen viimeinen silaus

Moni lukija mahdollisesti muistaa, että aloitin kuntokuurin jokunen aika sitten. En ole pahemmin blogannut asiasta, koska haluan pitää motivaation sillä tasolla, että teen sen itseni takia. Tuloksia on kuitenkin saavutettu ihan kirkkaasti. Lähtöpaino ei ihan hirveästi ole pudonnut, tosin monen mielestä siinä ei ole mitään pudotettavaakaan. Mikä itselleni merkkaa enemmän, on vyörätöltä tippuneet sentit, jotka ovat ropisseet ihan kiitettävästi. 

Nyt kun meikäläinen on toistaiseksi kesälaitumilla eli toisin sanoen lomalla, aion aloittaa kuntokuurin viimeisen silauksen tätä kesää varten. Tämä kuukauden rutistusohjelma voi hyvinkin olla monelle tuttu, ainakin sosiaalisessa mediassa kiertää englanninkielinen ryhmä, joka käyttää tätä treenikalenteria:

Hieman huonosti näkyy tuo kuva, mutta periaate on seuraava: teet kalenterin mukaisina päivinä tietyn määrän kahdet erilaiset vatsalihakset, jalkalihakset ja punnerrukset. Liikkeistä näkyy ohjekuvat tuossa taulukon alhaalla. Neljä liikettä siis joka päivä, paitsi määrättyinä lepopäivinä. Ja joka treenipäivä toistomäärät kasvavat. Treeniohjelma on tehty kolmelle kymmenelle päivälle, jonka jälkeen ymmärtääkseni pitäisi olla selkeitä tuloksia nähtävillä. En täysin usko, että taulukon taustalla näkyvään tulokseen vielä kuukaudessa päästään, mutta askeleen lähempänä sitä toivonmukaan ollaan.

Saa nähdä, kuinka naisen käy. Nyt vaan itseä kovasti niskasta kiinni ja hommiin! Tänään on aloituspäiväni, joten tasan 30 päivän päästä tästä päivästä jotain muutosta pitäisi olla saanu. Ei mitään paineita, eh. 

En kuitenkaan aio luopua aiemmista treeniliikkeistäni, ja lisään myös aerobisen liikunnan vahvemmin ohjelmaan juoksun muodossa. Mukaan vaan haasteeseen, jos innostaa!

Subjektiivinen maailma

No nyt mä sen kekkasin

Mä taidan olla pikkasen sekasin 

Katsoin maailmaa ja näin mä sen kelasin 

Taidan olla väärin päin 

Tai sit koko maailman väärin näin 

Ja mä päätin näin, et vihani käärin näin 

Kaikki korttini pelasin 

Salaisuuteni suurimmat paljastin 

Ja ne voimaksi valjastin, varokaa valheenpaljastin 

Alasti kelluen lumpeenlehdel 

Laulain työtäni tehden

Ei purista vyötäni 

Eikä häiritse liskot mun yötäni

Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa 

Ei sil oo välii mist oon tullu 

Vaan sille millanen mä oon 

Ja oonko valmiina mä oon 

Ei sil oo välii et oon hullu 

Oo, oo, oo Oo, oo, oo Oo, oo, oo O-oon hullu O-oon hullu O-oon hullu O-oon hullu O-oon hullu 

Oon tienny sen mitä en tie 

Oon nähny henkiä 

Oon kulkenu paljaat varpaat kenkinä 

Minä itse itseni renkinä 

Oon esiintyny Jeesuksena 

Levittäny ilosanomaa 

Mul on aina paljon sanottavaa 

Mut neki on vaan sanoja 

Oon avoin mielen säästäni 

Avoimesti sekasin päästäni 

Siks kai oon niin huoleton 

Tiedän olevani kuolematon.

- Juju, Hullu

Tämän kappaleen löysin vahingossa Spotifyn top-listalta. Lyriikat iskivät heti ja saivat taas ajattelemisen aihetta. Tai itse asiassa jonkinlaisia takautumia lukion filosofian kursseilta (hmm, missähän nekin kirjat ovat...?). Meillä oli aivan huippuopettaja; hieman pelottava, mutta erikoisen ja hyvän huumorintajun omaava sekä loistava opettaja omaan makuuni. Kävin kaikki lukion filosofian ja historian kurssit mieluusti hänen tunneillaan, koska siellä oikeasti opin. Hän joskus totesi viisaasti filosofian tunnilla, että maailmoita on juuri niin monta erilaista kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen visualisoi maailman omalla tavallaan. Joku voi tuntea näkevänsä maailman nurinkurisena verrattuna jonkin toisen tapaan katsoa maailmaa. Lisäksi jokaisen maailmahan on erilainen, riippuen hänen kokemusmaailmastaan ja itsestäänselvästä tavasta korostaa tiettyjä asioita ja jättää joitain puolestaan vähemmälle huomiolle? 

Maailmassa on paljon perusasioita, jotka varmasti kaikki ihmiset kokee samallalailla kuin suurin osa samaan kulttuuripiiriin kuuluvista ihmisistä. Tällaisia ovat erilaiset tunnetilat. Hymy ja itku ovat esimerkiksi universaaleja tunteita, mutta kateus on joissain kulttuureissa kielletty tunnetila. Samoin häpeä on luultavasti hyvin erilainen käsite Aasiassa kuin meillä. On taas asioita, jotka jokainen kokee aivan varmasti hieman erilailla kuin kukaan toinen. Itselleni tulee mieleen läheisen kuolema, lapsen syntymä... Niihin löytyy niin sanottu ''kaava'', joilla asiat ajatellaan kokevan, mutta se ei tarkoita, että jokainen kokisi ne tismalleen niin. Moni nuo asiat kokenut voi varmasti samaistua läheiseen, joka kokee samat asiat, mutta minusta sanonta ''tiedän, miltä sinusta tuntuu'' on auttamatta väärä. Kokemusmaailma riippuu mielestäni niin monesta seikasta, kuten kasvatuksesta, kulttuurista, omista aiemmista kokemuksista, luonteenpiirteestä ja erityisesti siitä, miten on tottunut käsittelemään mitkäkin tunteet. 

Voin hyvin samaistua Jujun kappaleen sanoituksiin siitä, miten tuntee olevansa väärin päin tai joko vain näkevänsä maailman väärin. Olen niin monta kertaa henkiläkohtaisesti törmännyt tilanteeseen, jossa olen nähnyt asiat tai tuntenut asiat niin päinvastoin kuin joku muu. Jollekin toiselle pieni asia voi olla toiselle iso ja tunteikas asia. Se on vain iso todiste siitä, että maailma on ainakin osittain riippuvainen siitä, kuka sitä katsoo.

Kaikenkaikkiaan Jujun kappale oivaltaa monia muitakin hyviä asioita. Joskus olen vakavasti sitä mieltä, että joku muu voi osata sanoa omat tuntemukseksi tai ajatukseni paljon itseäni paremmin. Hullu -kappale on yksi hyvä esimerkki siitä, että kyllä suomalaisesta musiikistakin löytyy lyyriikoiden helmiä, jopa odottamattomistakin genreistä.