Aika on nykyaikana merkittävä tekijä arjessamme. Luultavasti hukkaisimme osan nykypäivän peruselementeistä, jos meiltä otettaisiin kaikki kellot pois, emmekä pystyisi määrittelemään aikaa tarkasti.
Ensimmäiset
kellot mittasivat vain valoisan ajan tunnit, joten ihmisillä oli
aikakäsityksinä vain yö ja päivä. Elämä koostui lähinnä työntäytteisestä
päivästä ja yöstä, jolloin nukuttiin. Niin sanotut työajat olivat suhteellisia
eivätkä ollenkaan, kuin me nyt ne käsitämme. Maahan isketty keppi, jonka varjo
liikkui auringon mukaan, oli kuitenkin tietojen mukaan melkoisen tarkka
näyttämään, kuinka paljon päivästä oli jäljellä ennen auringonlaskua. Tuo
kello, jota voitiin hyödyntää aurinkoisena päivänä, on tutkijoitten mukaan
kehitetty suunnilleen vuonna 3500 ennen ajanlaskun alkua. Mikään uusi keksintö
aurinkokello ei siis ole, vaikka monen pihassa voikin sellainen edelleen
komeilla. Ihmisten kyllästyttyä aurinkokellon vikoihin tulivat vuoroon
vesikellot Egyptissä noin 3400 vuotta sitten. Vedellä täytetty astia, jonka
pohjassa oli pieni reikä, sai pian siirtyä syrjemmälle, kun samaa ajatusta käyttävä
tiimalasi tuli tietoon 700-luvulla. Veden sijaan aika tarkistettiin jäljellä
olevasta hiekasta. Tämä keksintö löi tarkkuudessa kaikki aiemmat ajanmittarit.
Meidän
saattaa olla vaikea mieltää näitä edellä mainittuja ensimmäisiä aikaa mittaavia
laitteita kelloiksi, koska olemme tottuneet viisareihin ja numeroihin sekä
digitaalisiin näyttöihin, joista saamme tarkan ajan. Meille tutumpi mekaaninen kello tuli
1200-luvulla, kun alettiin käyttää punnuksia ja painovoimaa apuna ajan
määrittämisessä. Kaupunkeihin saatiin yksi iso kello, josta kaikki saivat
määrittää ajan. On arvioitu, että kellot olisivat heittäneet tarkkuudessa vain
viisitoista minuuttia vuorokaudessa. Ajanyksikköinä pidetyt hetket saivat nyt
oman arvonsa, ja aikakäsitys muuttui. Luonto ei enää yksinään toiminut kellona
ja päivän rytmittäjänä. Työaika sai vähitellen sellaisen muodon, joka muistuttaa
nykypäivää. Kahdeksan tunnin työpäivistä on vaikea sanoa, mutta työtä tehtiin
kahden sovitun kellonajan välinen aika. Mekaaninen kello ja siitä hiljalleen
kehittyneet seuraajat toivat mukanaan myös kiireen merkityksen ihmisille.
Kellon
ja ajan merkitys alkoi kasvaa. Siirrettävien kellojen jälkeen yleistyneet
taskukellot toivat 1500-luvulla eläneen ihmisen tottumuksiin mukana kulkevan
kellon. Taskukello oli lähinnä miehiltä löytyvä ajanmäärittäjä. Muutama sata
vuotta myöhemmin naisilla yleistyneet rannekellot tavoittivat miesten suosion
vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Kellot
toivat kiireen ja aikayksiköiden lisäksi kalenterit ja pyhät. Ilman jonkun
neron halua tietää, paljonko kello on, emme osaisi uutena vuotena laskea
kymmenestä taaksepäin vuoden vaihtumisen merkiksi.
Nykypäivänä
kellolla on entistäkin tärkeämpi merkitys meidän elämässämme. Kenties sotasaaliina
kellot ovat menettäneet suosionsa rahalle ja arvokkaammille palkinnoille sotien
luonteiden muuttuessa, mutta monen pienen koululaisen silmät kirkastuvat heidän
saadessaan ensimmäisen oman kellonsa ennen ensimmäistä koulupäivää.
Laittaessaan tuona kouluaamuna käteensä uuden, punaisesta nahasta olevan
rannekellon ja kääriessään paidan hihat niin, ettei se vaan jää piiloon,
kellosta tulee enemmän kuin vain kello sen kantajalle. Se on kuin arvokas
ystävä, joka kulkee aina mukana ja on käytettävissä hädän hetkellä, kun ei
tiedä, mihin hermostuneena katseensa suuntaisi. Se on osa asustetta. Koru, jolla voi olla valtava tunnearvo.
On
vaikea käsittää, että on ollut elämää ennen kelloja. Nykyään lähes jokaisella
vastaantulijalla on kello jossain olomuodossa mukanaan: puhelimessa, ranteessa
tai jopa sormuksena sormuskellona. Kello ja sen mukana aika ovat nykyelämän
perusta. Samoin sen mukana tullut kiireen tunne. Joskus toivoisi voivansa vaikuttaa ajan kulkuun: on se sitten viisareiden siirtämistä eteenpäin tai taaksepäin.
Aikaa tulee harvoin mietittyä näin tarkasti. Jostain syystä ajan historia on viime aikoina pyörinyt mielessäni. Johtuneeko se nopeasti kuluneesta kesästä, edessä häämöttävästä päivästä, jolloin vuosia kertyy taas yksi lisää vai ajoittain hitaasti kuluvista aamupäivistä kotona, sitä on vaikea määritellä.
Aika kuitenkin kuluu (ja me sen mukana), meidän on kuljettava sen kanssa samassa tahdissa. Parasta on vain varmistaa, että kulutamme aikamme hyvin. Vaikka kuljetamme kelloja lähes aina mukanamme, ehkä joskus osaamme ajatella niitä vain kauniina koruina tai puhelimen vakiovarusteena, emmekä vain katso ajan kulumista viisarin liikkein.
 |
| The Big Ben - kenties maailman tunnetuin kello |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti