My perfect match

Eilen vietin rattoisan illan miehen ja koiran kanssa Kupittaan puistossa. Osallistuimme nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä koirien Match-show'n eli tuttavallisemmin mätsäreihin. Meidän haukkulimmehan ei mikään rotukoira ole, joten siitä ei koskaan tulisi täyttä näyttelykoiraa. Kotikoiraksi se meille otettiinkin eikä palkintokoiraksi. Mutta mätsäreitä halusin välttämättä kokeilla, kun kyseessä on kaunis ja solakka koira. Olin alusta alkaen sitä mieltä, että Bella viedään mätsäreihin pentuiässä, jos viedään ollenkaan. Siksi nyt olikin viimeisiä tilaisuuksia tähän.

Mätsärit eivät ole siis niin vakavamielisiä kuin varsinaiset koiranäyttelyt, joihin osallistuvien koirien pitää olla tiptop ja vielä vähän enemmänkin. Mätsärit ovat niin sattuja harjoitusnäyttelyitä, joihin seropit (=sekarotuiset piskit) saavat myös osallistua. Siellä arvioidaan koiran ja omistajan yhteistyötä, koiran luustoa ja ulkomuotoa sekä esiintymistä eli liikehdintää.

Häntä pystyssä ja heiluen kehän laidalla...

En tiedä, kumpi siinä jännitti alkumetreillä enemmän - emäntä vai koira! Monta sataa koiraa, useita eri luokkia ja pennuissakin 37 suloista koiraosallistujaa. Pentuluokassa meidän karvatassu oli ainut sekarotuinen, ja edustikin tätä ''rotua'' varsin mallikkaasti! Asetin meille pienen tavoitteen päivälle: saada asiat hoidettua kehässä niin kuin kuuluukin ja saada hyvää palautetta. Tavoitteet olivat näin alhaiset, sillä se oli ensimmäinen kerta niin koiralle kuin meikäläisellekin tällaisessa tapahtumassa ja meidän koira kuuluu näihin ylisosiaalisiin koiriin, jotka haluaisivat jokaisen ympärillä olevan koiran luo leikkimään ja tervehtimään. Siinä sitä tekemistä alussa riittikin, kun ympärillä hääräsi satoja koiria! Lopulta sain neidin ymmärtämään, että kehässä innostutaan ja muuten ollaan rauhassa.

... Ja yhtälailla kehässäkin!

Tavoitteemme saavutimme, ja paljon enemmänkin. Ekasta kehästä lähdimme punaisen nauhan kanssa pois, eli pääsimme niin sanotusti jatkoon. Bella ahmaisi palkinnoksi saamansa namin nopeasti suihinsa ansaitusti ja olisi kovin halunnut vielä toisenkin. Uudestaan kehään palatessamme pääsimme muiden punanauhojen seasta kymmenen parhaan joukkoon. Bella sai erityistä kehua kiiltävästä, pehmeästä turkistaan ja valkoisista, hyväkuntoisista hampaistaan. Yllätyksistä suurimpana itselleni tuli se, miten hyvin pärjäsimme vähällä harjoituksella - ja etenkin, kuinka hienosti Bella seisoi oikeassa asennossa ilman säätelyä! Neljän parhaimistoa kun alettiin valitsemaan, alkoi keskittyminen pikkuneidillä jo olla muualla, kuten etummaisen namipussissa. Tiemme siis päättyi tähän ja varsinaiset kisapalkinnot jäivät saamatta, mutta me saimme oman palkintomme: onnistumisen! Bellalla heilui häntä kovin kehässä ja namin perässä oli kiva juosta siinä emännän rinnalla! Lisäksi sai paljon huomiota ja katseita, rapsutuksia ja nameja sekä rutkasti kehuja!

Aluksi hieman tuppasi harmittamaan, ettei ylletty neljän parhaan joukkoon, mutta pakahduin ylpeydestä jo sillä hetkellä, kun meidät valittiin ekasta kehästä jatkoon. Ja vielä ekakertalaisina! En voisi ylpeämpi olla omasta koirastani! Palkinnoksi päivän työstä Bella sai kotona suuren luun ja extrapaljon haleja ja rapsutuksia!

Päivän kokemus antoi uutta intoa kokeilemaan kaikkea muuta ja ylittämään itseni, sillä enemmän meikäläinen oli epävarma kuin koira siinä hihnanpäässä. Mahdollista on, että palaamme vielä mätsäreihinkin, mutta takuuvarmaa on, että koiran kanssa lähdemme kokeilemaan kaikkea muutakin kivaa, kuten agilityä, tokoa tai muuta vastaavaa. Ja tärkeintähän eilisessäkin oli, että saatiin uusia kokemuksia koiralle ja että minulla ja koiralla oli yhdessä kivaa!

Hännänhuiskutus kaikille kannustajille Bellalta!