Fiilis raskaan työpäivän, tai paremminkin työviikon, osalta.
''Silmät kiinni ja monitorit huutamaan Ei oo mitään muuta kuultavaa Hetken maailma on tässä Silmät kiinni niin tilaava kaipuu Vaadi kukaan ei mihinkään taipuu Hetken maailma on tässä Kun tuntuu ettet jaksa Oot antanu jo kaiken Ei teot enää vaivaa maksa Liian pitkään alla paineen Tauolle aihe on Kokonaan Kun maa kiskoo sua puoleen Ja peri väkivallan jalkaa Ei virtaa valkosolut suoneen Oot valmis kääntää kelkan Tarviit taukoo hetken verran.''
- PistePiste: Hetken maailma on tässä
On niitä viikkoja, jolloin kaikki ei suju mallillaan. Ja viikkoja, jolloin mikään ei suju. Viime viikko kuulu tuohon ensimmäiseen ryhmään, ja tämä viikko hyvinkin vahvasti tähän jälkimmäiseen. Ja nimenomaan töissä, mutta valitettavasti se on vaikuttanut vapaa-aikaankin.
Siksi nyt päätinkin pitää hetkosen vapaata edes töiden ajattelemisesta. Tänä iltana en uhraa ajatuksiani huomisiin tai tämänpäivän töihin. Nollaan täysin. Menen hyvillä mielin nukkumaan. Toivottavasti nukunkin paremmin. Ja aamulla herään virkeänä uuteen aamuun tehden loppuviikosta paremman kuin mitä tämä tähän asti on ollut!
Tässä rento kappale kaikille kovan viikon kokeneille (muistakaa, että viikko on vasta puolessa välissä!). Rentoa meininkiä ja osuvat lyriikat:
Nuoruutta ihannoidaan, mutta ihmettelempä vain miksi?
Keski-ikäiset haluavat takaisin nuoruusvuotensa, teini-ikäiset eivät malttaisi odottaa oikeata nuoruutta ja keinutuolikansa muistelee lämmöllä nuoruuttaan aloittaen tarinoitaan hyvin usein ''kun minä olin nuori...''. Kenties meikäläisestä tulee ajan myötä samanlainen ja kukakapa teini ei tosiaan olisi toivonut, että ankea teini-ikä vaihtuisi nuoruuteen.
En vain ymmärrä, ainakaan tällä hetkellä, mitä niin hienoa nuoruudessa on? Rahaa on vähän, mutta mahdollisuut esimerkiksi reissaamiseen ovat parhaimmillaan, kun ei ole vielä lapsia ja muita sitovia ominaisuuksia. Rahaa on vähän, koska koulutus on kesken ja työkokemus vähäistä, jolloin työtä on vaikea saada. Ainakin vakituista. Vitsikkäästi voi vielä todeta, että kokopäiväisen opiskelijan rankkaan elämäänhän kuuluu vaativa jako juhlimisen ja opiskelun välillä!
Itsehän vielä viettelen suht tasaista arkea, kun on avomiehen ja koiranmyötä jo tietynlainen perhe-elämä menossa eikä opiskeluelämän juhlintapuoli enää kiinnosta samalla tavalla kuin kolmisen vuotta sitten. En kuitenkaan malta millään itse odottaa, että pääsisin tästä vaiheesta eteenpäin: saisin ammatin, työpaikan, auton, toisen koiran ja aikanaan lapsia... Haaveita riittää. Ainahan niitä haaveita riittää edessäpäin ja ihmisen tietynlaiseen perusluonteeseen kuuluu, että ihannoidaan juuri sitä, mitä ei sillä hetkellä ole. Kunnollinen aikuisuus kuulostaa tällä hetkellä omaan korvaan unelmalta, vaikka tosiasiahan on se, ettei aikuisuuskaan varmastikkaan ruusuilla tanssimista ole. En silti kuvaisi nuoruuttakaan helpoksi. Unelmia pitäisi jahdata, paineita, odotuksia ja kysymyksiä tulevaisuudesta tulee esiin kulmien takaa.
Kenties nuoruuden ihannointi tulee siitä vapaudesta, mikä nuorena on. On vapaus mennä ja tulla, tietysti töiden rajoissa. Voi helpommin vaihtaa mieltään oman alansa suhteen. Virheet ovat kenties hyväksyttävämpiä. Nuoruus on kenties sitä aikaa, jolloin parhaimmat kokemukset koetaan. Tosin itse olen sitä mieltä, että koko elämä on kokemus. Ehkä nuorena on enemmän mahdollisuus elää fiiliksen mukaan. Kaikki tämä johtuen mahdollisesti juuri siitä, että elämä pyörii oman ja mahdollisesti vain yhden toisen navan ympärillä enimmäkseen.Saa rellestää ja olla... nuori!
Nuoruudessa on omat hauskat puolensa, kuten muissakin elämänvaiheissa. Kaikki ne vaiheet kuitenkin toivottavasti tässä koetaan!
Ps. Suuri helpotus on, että teini-ikä on jo takana!!
Bongasin Facebookkia selatessa Mush-raakaruokamerkin kamppanjan, josta innostuin taas miettimään raakaruokaan siirtymistä omankin koirani kanssa. Pentuna meidän kakara ahmi kaiken, mitä nenänsä eteen sai, mutta nykyisin teini-ikäisyys on saanut sen vaativaksi. Lihaa, lihaa, lihaa, lihaa... Aina pitäisi olla lihaa.
Nykyisin olenkin ottanut tavoitteeksi, että toinen ateria koostuisi lihasta. Mikään ei voita raakalihaa! Sitä meidän pentu on saanut osaksi ravintoaan jo kolmen kuukauden ajan. Joskus sen saa suoraan kuppiin, joskus jäädytettynä kongosta, jolloin ruokansa eteen joutuu tekemään hitusen enemmän töitä.
Mush:n Ilmainen ateria -kampanja on esimerkki hyvästä keinosta kokeilla raakaruokinta. Kampanjan tarkoituksena on tehdä Vaisto- sarja tutuksi ilmaisten ruokanäytteiden avulla. Itse suosin mahdollisimman helppoa tapaa toteuttaa edes osittain raakaruokintaa. Lemmikkikaupan suosittelemana kokeilin kerran Vaisto-sarjaa, mutta jämähdinkin siihen, sillä se oli huomattavasti helpompaa kuin aikasemmat kokeiluni raakaruokinnasta. Paloihin saa helposti piilotettua matolääkkeet, punkkijauheen, jotka meillä ei mene noin vain suuhun. Isokokoinen pentu kun on kyseessä meillä, niin tykästyin myös siihen, kuinka helppoa Vaistoa on annostella ilman, että ruokkii liikaa. Tai laittaa siä vaikka vain muun ruoan sekaan herkkupaloiksi.
Meidän Bellan suosikkiresepti on:
- raakalihaa
- hieman raejuustoa
- hieman riisiä
Ja kuppi nuollaan niin puhtaaksi, että se kiiltää!
Ilmainen ateria -kamppanja tuo tutuksi raakaruokinnan helpon vaihtoehdon. Lisätietoa kampanjasta löydät sivulta www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria . Sieltä jokainen pystyy myös lunastamaan karvakuonolleen oman ilmaisen aterian ja kehittelemään oman suosikkireseptinsä!
Ihan täytyy täälläkin nyt ''mainostaa'', että sain aikaiseksi tehdä blogille FB-sivun! Se löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/onmyway.blogspot . Kaikki halukkaat ovat ehdottomasti tervetulleita sinne! Päivittelen sinne, kun jotain mukavaa on tullut kirjoiteltua tänne :)
Kiitän isosti kaikkia seuraajia, lukijoita ja ihmisiä, jotka eksyvät lukemaan tätä blogia! Kohta ylittyy kolmen tuhannen lukukerran rajapyykki!!
Eilen vietin rattoisan illan miehen ja koiran kanssa Kupittaan
puistossa. Osallistuimme nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä koirien
Match-show'n eli tuttavallisemmin mätsäreihin. Meidän haukkulimmehan ei
mikään rotukoira ole, joten siitä ei koskaan tulisi täyttä
näyttelykoiraa. Kotikoiraksi se meille otettiinkin eikä
palkintokoiraksi. Mutta mätsäreitä halusin välttämättä kokeilla, kun
kyseessä on kaunis ja solakka koira. Olin alusta alkaen sitä mieltä,
että Bella viedään mätsäreihin pentuiässä, jos viedään ollenkaan. Siksi
nyt olikin viimeisiä tilaisuuksia tähän.
Mätsärit eivät
ole siis niin vakavamielisiä kuin varsinaiset koiranäyttelyt, joihin
osallistuvien koirien pitää olla tiptop ja vielä vähän enemmänkin.
Mätsärit ovat niin sattuja harjoitusnäyttelyitä, joihin seropit
(=sekarotuiset piskit) saavat myös osallistua. Siellä arvioidaan koiran
ja omistajan yhteistyötä, koiran luustoa ja ulkomuotoa sekä esiintymistä
eli liikehdintää.
Häntä pystyssä ja heiluen kehän laidalla...
En tiedä, kumpi siinä jännitti
alkumetreillä enemmän - emäntä vai koira! Monta sataa koiraa, useita eri
luokkia ja pennuissakin 37 suloista koiraosallistujaa. Pentuluokassa
meidän karvatassu oli ainut sekarotuinen, ja edustikin tätä ''rotua''
varsin mallikkaasti! Asetin meille pienen tavoitteen päivälle: saada
asiat hoidettua kehässä niin kuin kuuluukin ja saada hyvää palautetta.
Tavoitteet olivat näin alhaiset, sillä se oli ensimmäinen kerta niin
koiralle kuin meikäläisellekin tällaisessa tapahtumassa ja meidän koira
kuuluu näihin ylisosiaalisiin koiriin, jotka haluaisivat jokaisen
ympärillä olevan koiran luo leikkimään ja tervehtimään. Siinä sitä
tekemistä alussa riittikin, kun ympärillä hääräsi satoja koiria! Lopulta
sain neidin ymmärtämään, että kehässä innostutaan ja muuten ollaan
rauhassa.
... Ja yhtälailla kehässäkin!
Tavoitteemme saavutimme, ja paljon
enemmänkin. Ekasta kehästä lähdimme punaisen nauhan kanssa pois, eli
pääsimme niin sanotusti jatkoon. Bella ahmaisi palkinnoksi saamansa
namin nopeasti suihinsa ansaitusti ja olisi kovin halunnut vielä
toisenkin. Uudestaan kehään palatessamme pääsimme muiden punanauhojen
seasta kymmenen parhaan joukkoon. Bella sai erityistä kehua kiiltävästä,
pehmeästä turkistaan ja valkoisista, hyväkuntoisista hampaistaan.
Yllätyksistä suurimpana itselleni tuli se, miten hyvin pärjäsimme
vähällä harjoituksella - ja etenkin, kuinka hienosti Bella seisoi
oikeassa asennossa ilman säätelyä! Neljän parhaimistoa kun alettiin
valitsemaan, alkoi keskittyminen pikkuneidillä jo olla muualla, kuten
etummaisen namipussissa. Tiemme siis päättyi tähän ja varsinaiset
kisapalkinnot jäivät saamatta, mutta me saimme oman palkintomme:
onnistumisen! Bellalla heilui häntä kovin kehässä ja namin perässä oli
kiva juosta siinä emännän rinnalla! Lisäksi sai paljon huomiota ja
katseita, rapsutuksia ja nameja sekä rutkasti kehuja!
Aluksi
hieman tuppasi harmittamaan, ettei ylletty neljän parhaan joukkoon,
mutta pakahduin ylpeydestä jo sillä hetkellä, kun meidät valittiin
ekasta kehästä jatkoon. Ja vielä ekakertalaisina! En voisi ylpeämpi olla
omasta koirastani! Palkinnoksi päivän työstä Bella sai kotona suuren
luun ja extrapaljon haleja ja rapsutuksia!
Päivän
kokemus antoi uutta intoa kokeilemaan kaikkea muuta ja ylittämään
itseni, sillä enemmän meikäläinen oli epävarma kuin koira siinä
hihnanpäässä. Mahdollista on, että palaamme vielä mätsäreihinkin, mutta
takuuvarmaa on, että koiran kanssa lähdemme kokeilemaan kaikkea muutakin
kivaa, kuten agilityä, tokoa tai muuta vastaavaa. Ja tärkeintähän
eilisessäkin oli, että saatiin uusia kokemuksia koiralle ja että minulla
ja koiralla oli yhdessä kivaa!
Tuossa viikonloppuna tuli matkustettua hieman Turkua pidemmälle pieniin ''hääjuhliin''. Oikeastaan itse häät olivat jo juhannuksena, maistraatissa. Menimme vain mieheni kanssa juhlistamaan sitä tuoreen avioparin kanssa näin jälkikäteen.
Viikonloppu sai minut kuitenkin pohtimaan avioliittoa ja häitä. Millaiset itse haluaisin? Miksi haluaisin naimisiin? Mitä avioliitto merkitsee?
Itsellehän häät eivät vielä ole kovin ajankohtaiset, vaikka yksi sormus vasemmassa nimettömässä jo kimaltelee. En siis vielä ole vakavissaan ehtinyt ajatella, millaiset häät haluaisin, mutta pienenpieni havainto niiden koosta kenties on. Ennemmin nuo muut kysymykset kaivertuivat mieleeni. Miksi ylipäätään kukaan haluaa mennä naimisiin, kun katsoo avioeroprosentteja? No, sanotaanko näin, että jos ei uskoisi tosi rakkauteen, sitä ei voisi löytää. Jos ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä, sitä tuskin tapahtuu. Jos ei usko lupaukseen elinikäisestä kumppanista, se tuskin toteutuu. Karkeaa kenties, mutta näin sen itse pyörittelen päässäni. Avioliittohan on lupaus olla yhdessä koko loppuelämän. Miksei sitä siis sinetöisi, jos on löytänyt toisen puolikkaansa?
Avioliittohan on lupaus, sitoutuminen, virallinen sellainen. Toki monet pariskunnathan ovat loppuun asti yhdessä ilman, että menevät naimisiin. Oikeaa ja väärää tapaa ei mielestäni ole.
Monet pariskunnat menevät naimisiin myös lasten takia. Ja useinhan vielä tänäpäivänäkin pariskunnat ottavat saman nimen mentyään naimisiin, joten tässä tapauksessa sukunimi kuvastaa ehkä vahvemmin samaan perheeseen kuulumista.
Monille naisille hääpäivän on päivä, josta on unelmoitu pikkutytöstä lähtien. Valitettavasti en itse voi samaistua tähän, sillä omat hääajatukseni nousivat vasta vuosi sitten. Ennemminkin tuntuu, että hääpäivässä on kyse morsiamesta kuin pariskunnasta yhteisesti. Tosin mahdollista on, että miehet vetäytyvät suunnittelusta pois ihan omasta tahdostaan ja taktiseva vetona. Televisio on täynnä häihin liittyvä ohjelmia: on häitä sulhasen tapaan, hirviömorsiammet ja se yksi ohjelma, jossa neljä morsianta kilpaili, kenellä oli parhaimmat häät. Nyt ilmeisesti on alkamassa uusi ohjelma, jossa pariskunnan häät suunnittelevat kaks julkisuudenhenkilöä. Oma kantani näihin on hyvin jyrkkä: ajoittain hyvää viihdettä, mutta itse en lähtisi mukaan tuollaisiin, vaikka maksettaisiin. Voisin ehkä antaa kihlattuni hoitaa kokonaan hääjärjestelyt, mutta yksikään kamera sitä ei ikuistaisi. Hirviömorsiammeksi en ole tulossa ikinä, sen vannon kautta kiven ja kannon. Ja häistä kilpaileminen on jo mautonta. Enkä todellaakaan, ikinä, antaisi ventovieraan suunnitella hääjuhliani.
Maistraattihäätkin ovat mieleiseni. Intiimi ja nopea tilaisuus. Ei ylimääräistä stressiä ja häslinkiä eikä pelkoa, että muuttuu haluamattaan hirviömorsiammeksi.
Lauantaina sain ihailla kaunista vihksormusta ystäväni nimettömässä ja totesin itsekseni, että mihin tulokseen ikinä päädytäänkään mieheni kanssa, niin tärkeintähän on se, mitä häät ja vihkisormus edustaa: avioliitto. Yhtäkuin lupaus olla Yhdessä nyt ja aina. Vaikka en välttämättä tarvitsisi paperinpalaa todisteeksi tuosta, niin mukavahan se on ajatella, että joku kaunis päivä joskus se on virallista.
Ja ehkä silloin juhlissa soi seuraava kappale... ;)
Syksy lähenee... On aika palata töihin ja pilvisiin päiviin, sateisiin ilmoihin ja keskittyä siihen, että kesä se on ensi vuonnakin. Kesä oli kaunis, aurinkoinen ja täynnä ihania ihmisiä, paikkoja ja muistoja! Tässä niistä muutamia kuvina...
