keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sävelten voima on rajaton

Tie sydämeen käy musiikin kautta.

Pistän musiikin soimaan ja mietin, mitä se minulle kertoo. Sitä voi kuunnella ainoastaan melodiaa, vain lyriikoita tai koko kokonaisuutta. Kyseinen kappale oli yksi niistä, jotka minulle on vastikään esitelty. Se ei välttämättä ole täysin omaa musiikkimakuani vastaavaa, mutta se kertoo jotain ihmisestä, joka ensimmäiseksi laittoi minut kuuntelemaan sitä. Ja kun tulen kuuntelemaan sitä kappaletta, tulee kyseinen henkilö mieleeni. Huvittavaa kyllä, omaa musiikkimakuani vastaa harva ystävieni kuuntelema musiikki. Silti pidän niistä. Juuri edellä mainitusta syystä: ne tuovat ystäväni mieleeni, vaikka he olisivat kuinka kaukana. 

Musiikki voi motivoida, antaa voimaa ja jaksamista suorittaa vaadittu tehtävä loppuun. Pukuhuoneissa soi usein joku mahtipontinen musiikki luomaan voittajafiilistä. Musiikki voi rauhoittaa, auttaa nukahtamaan ja saada paremmalle tuulelle.Se voi myös auttaa ilmaisemaan tunteita. Joskus löytää lyriikat, jotka kertovat paremmin sen, mitä omalla sisimmässään ajattelee. Musiikki saattaa tuoda mieleemme hetkiä, tapahtumia ja ajanjaksoja, jotka ovat takanapäin, mutta muistamisen arvoisia. Joskus jopa hetkiä, joiden muistaminen satuttaa. Onhan musiikki myös tapa viettää aikaa ihmisten kanssa. Sen voimaa on mahdoton ennustaa, helppo aliarvioida. 

Raskaampi musiikki on arkeani. Se saa minut rentoutumaan, hyvälle tuulelle ja ajatukset muualle. Joskus se myös heijastaa tunteitani. Rauhallisempi musiikki kuitenkin yleensä tekee tuon tehtävän. Niiden sanoitukset, melodia ja yleisfiilis ovat mahdollisesti herkempiä, joten niistä löytää nopeasti yhteensopivia osia omaan tunnetilaansa. Yhdessä ne täyttävät elämäni, luovat yhteyden ihmisiin ja pitävät yllä muistoja.

Because every moment has its music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti