tiistai 8. toukokuuta 2012

Pääskysestä ei päivääkään.

Aurinkoinen päivä sai lukusession keskellä lähtemään kävelemään taas Aurajoen rantaan. Takin alle tarvitsi enää vain t-paidan ja kaulahuivi liehui kaulassa ainoastaan sen takia, että kurkku oli karhea ja kipeä aamulla herätessä. Lähdin kohti Föriä, tuttua turkulaista lossia, joka kuljettaisi minut Aurajoen yli toiselle puolelle.

Olin jo muutamaan otteeseen pohtinut, mikä erottaa minulle kesän keväästä. Yleensä kokoan valokuvani aina vuodenajan mukaan, mutta nyt ei ollut niin selkeää rajaa kevään ja kesän välillä kuin yleensä. Lähinnä sen takia, että kouluni oli loppunut jo reilu kuukausi sitten. Olin jo avannut jätskikauden vappuna Tampereella. Terassikautta ei ollut aloitettu, mutta se nyt meikäläisen tuntien ei ole mikään merkki. Förin kesäaikataulut olivat jo alkaneet, joten sen puolesta voisi mennä kesän puolelle jo. Toisaalta, nyt on vasta toukokuu. Opiskelupurisukseni ei ole vielä ohi. En tunne olevani kesälomalla vielä. Ilmat ovat vasta lämpenemässä. Hmm... 

Sitten näin sen. Katselin lokkeja, jotka liitelivät Aurajoen yllä ilmeisesti sapuskan perässä. Heidän seurassaan oli myös aivan toinen lintulaji: pääskynen. Vilkaisin uudemman kerran ja totesin, että jopa vajailla ekologin taidoillani saatoin tunnistaa tuon linnun pääskyseksi. Pohdin runoa, jota äiti hoki minulle joka kevät:

Kuu kiurusta kesään,
Puoli kuuta peipposesta,
Västäräkistä vähäsen,
Pääskysestä ei päivääkään.

On kesä.
Alkukesä.

Ja harmittelin, ettei ollut kameraa mukana todistamassa tätä...

1 kommentti: