On my way

 Matkalla johonkin. Määränpäänä tuntematon. Onneksi jaetulla polulla.

''On paljon tasoja vielä meidän edessä
Vanhat kivet ja puut, energia kenttien välissä
tää kaikki ei oo meidän käsissä''

- Haloo Helsinki, Vapaus

Kuka määrää, miten täällä elämämme edetään? Jokaisella on omat polkunsa. Jos on onnekas, jonkun toisen polku risteää omaa polkuasi ja voitte jatkaa loppumatkan yhdessä. Polkujen varrella on monia risteyksiä, sivuami muiden ihmisten polkujen kanssa, joskus ehkä rankkoja ylä- ja alamäkiäkin. Joskus sitä pohtii, etenkin huonoja asioita käydessä, että onko tämä kaikki vain meidän itsemme käsissä...

Usein sitä todetaan, että omat valintamme avaavat meille polkuja ja vievät meitä eteenpäin. Ja ainahan elämässä suunta on eteenpäin, vaikka henkisesti jäisimmekin joskus paikalleen tai murehtimaan menneitä. Emme voi aikaa pysäyttää ja kelata taaksepäin, vaikka joskus niin haluaisimmekin. Mutta tiettyjä asioitahan me emme ole valinneet? Vakavaa sairastumista tai epäonnistumista jossakin... Emme me valitse sellaisia asioita, joten mikä niitä sitten ohjaa. Kohtalo?

Itse olen hieman skeptinen kohtaloa kohtaan. Enemmän ajattelen, että jonkun on ollut tarkoitus tapahtua niin kuin tapahtui. En tiedä, kuinka moni ymmärtää näiden kahden välillä eron. Minulle itselleni siinä on pieni ero. Jää arvoitukseksi, kykenenkö selvittämään sen eron muille. Ehkä parhaiten voisin onnistua selittämällä, että itse ajattelen jokaisella ihmisellä olevan oma kohtalonsa, se jaetaan vain itsemme kanssa. Mutta kun jotain tapahtuu tarkoituksen mukaisesti, se koskettaa myös lähipiiriä, se jaetaan jonkun tai joidenkin kanssa. Se on kohta polussa, joka on ollut siinä jostain syystä.

Voisin sanoa, että oli kohtaloa muuttaa nuorena pois kotoa, olla pääsemättä kouluihin ja päätyä Turkuun, missä löysin elämänkumppanini ja asetuin kodiksi parin vuoden kodinetsinnän jälkeen. Itse taas ajattelen kuitenkin, että oli tarkoitus tapahtua näin. Että tämä on ollut polkuni, valitsemani tie tähän pisteeseen. Tein valinnan itse muuttaa, muutin ensin jo minulle tuttuun paikkaan. Ja kun sieltäkään ei löytynyt kotia, päädyin kaupunkiin, jossa oli sopivia opintoja. Ja sitä kautta päädyin tähän. Oli tarkoitus, etten löytänyt kotia pienestä kyläpahasesta Päijänteen rannalta. Oli tarkoituksellista päätyä Turkuun, kun opintopaikkaa ei auennut mistään.Tällä periaatteella pystyn paremmin selittämään itselleni pettymykset, menetykset ja huonot tapahtumat. Jos ajattelisin, että se on vain kohtaloa, pitäisin kenties elämää julmana. Nyt voin vain ajatella, että kaikella oli tarkoituksensa. Ja että opiskelullekin tulee vielä aikansa, tässä on ensin ollut tarkoitus tapahtua kaikkea muuta.

Sitten on vielä se pahuksen sattuma. Mikä tässä elämässä on sattumaa? Kaikki? Vai ei mikään? Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen. Itse uskon, että sattuma on olemassa. Jotkut asiat elämässämme ovat enemmän sattumia, arpaonnea elämämme polulla, kuin tarkoituksen mukaista. Tällaisia kenties ovat äkkinäinen tilaisuus johonkin, kuten työpaikkaan, halpaan asuntoon, ystävystyminen. Eihän kaikki voisi olla tarkoituksellista, ennaltamäärättyä.

Vaikka uskon siihen, että elämässä tapahtuu tarkoituksellisesti asioita, uskon siihen, että olemme paljolti itse vastuussa elämämme kulusta. En usko, että mikään muu yksittäinen ''Korkeampi voima'' tai asia voisi päättää elämänkulkua puolestamme. Se on monen asian summa: meidän itsemme, mutta myös kaikkien muiden ihmisten siinä samalla.

Mitä huonoihin tapahtumiin elämässä tulee, ne kuuluvat tähän matkaan. Ne kasvattavat, opettavat, muokkaavat meitä ja kenties avaavat meille niitä risteyksiä, joissa on tehtävämme valita, mennäkkö oikealle vai vasemmalle. Haloo Helsingin Vapaus-kappaleen yksi rivi sopii minusta mainiosti tutun ''Jos ei se tapa, niin se vahvistaa'' rinnalle: ''Jos ei se tapa, se todellakin hajottaa''. Nämä kaksi lausahdusta rinnakkain kokoavat kärjistetysti minusta sen, miten kulkemamme tien töyssyt meihin vaikuttavat.

Pohjimmiltaan jokainen meistä kulkee valitsemallaan tiellä... Kaikkeen emme ehkä kykene vaikuttamaan, mutta niilläkin on kenties tarkoituksensa, ehkä ne ovat vain koettelemuksia. Elämää sanotaan aina matkaksi. Minusta se on vähän kuin joku peli: edetään tasolta tasolle, suoritetaan tehtäviä ja ratkotaan ongelmia, ansaitaan palkintoja ja hyviä asioita, kehitytään ja opitaan. Ja kenties elämän tarkoitus on 'vain' kulkea se peli tai polku mahdollisimman hyvin läpi...