Home is where the heart is.

Suurin osa tavaroistani on muutettu neljä viikkoa sitten Aurajoen rannalle, mutta osa on ja pysyy vielä toistaiseksi lapsuudenkodissani toisella paikkakunnalla. Palasin tänne ''oikeaan'' kotiini pariksi päiväksi sen jälkeen, kun olin ensimmäistä kertaa esitellyt asuntoni muutamalle ystävälleni, jotka tulivat tuomaan pieneen ''luukkuuni'' hieman elämisen meininkiä ja puheensorinaa. Koti on aina koti, mutta kun lapsuudenkodistani puuttuu jo iso tavaroistani, huoneeni ei tunnu enää huoneeltani ja itse kaupunkikin on tunnetasolla vaihtunut jo vieraaksi, niin aloin pohtimaan, missä kotini oikein on?

Kun muutin Turkuun ja olin saanut oveeni oman sukunimeni, alkoi tuntua, että tässä sitä nyt oltiin, ensimmäisessä omassa vuokra-asunnossa omillaan. Sukulaiseni painottivat, että se on nyt minun kotini. Naurahdin ja kommentoin, että Turusta ei koskaan tule kotiani. Ensimmäisen kerran aloin epäillä jyrkkiä sanomisiani, kun sain seuraavan kysymyksen perhetutultani puhelimessa: ''Oletko kotona? Vai miksi sitä sinä kutsut?'' Noin viikko oli kulunut muutostani, kun palasin ensimmäisen kerran kotipaikkakunnalleni hoitamaan viimeisiä asioita ja hakemaan loput vaatteistani. Silloin vielä mainostin kaikille, että menen kotiin, kun palaan sinne, mistä olen omaa tietäni lähtenyt kulkemaan. Huoneeni oli samassa kunnossa kuin sinä aamuna, kun lähdin muuttokuorman kanssa. Paluulla omaan asuntooni 200 kilometrin päähän ei ollut kovinkaan kiire. Minua ei odottanut siellä kuin tyhjä asunto.

Nyt tilanne oli jo aivan eri. Kun kävelin rautatieasemalta kohti ''kotia'', jossa minua odottaisi vanha sänkyni, puoliksi tyhjä kirjahyllyni, vanha tietokoneeni ja muuttokuormasta pois jääneet stereoni, mietin, että täälläkö sitä taas ollaan. Siinä vaiheessa, kun isäni vielä otti asiakseen kysyä, voisiko hän raivata jättämäni kirjat ja valokuvat pois huoneeni kirjahyllystä, jotta saisi omia kirjojaan sinne, olin hieman järkyttynyt ja hämmentynyt. Sehän on minun huoneeni ja hän on raivaamassa minun tavaroitani laatikkoon! Illalla katselin huonettani ja tuumin, että reaktioni oli suorastaan naurettava: muutama valokuva, kasa vanhoja pääsykoekirjoja ja kymmenisen romaania olivat ainoat, jotka täyttivät hyllyjä. Miksi silti olin tuntenut uhkaavaksi, että joku tulisi järjestelemään huoneeni uudestaan? Turhahan sitä olisi pitää käyttämättömänäkään. Sitä paitsi huomasin ikävöivän asuntoani Turussa. Yritin kuunnella tarkkaan, mutta huoneeni ikkunat olivat liian tiiviit, jotta kadun ääniä kuuluisi minulle asti. Ei myöskään ollut seinänaapureita, joiden pieni kolina antoi varmuuden siitä, että en ollut kerroksessa yksin. Oli aivan täysin hiljaista. En tiedä, johtuiko se enemmän siitä, että olin vihdoin saanut esitellä itse sisustaman ''koloni'' ystävilleni vai siitä, että isäni oli jo raivaamassa vanhaa huonettani uusiokäyttöön, mutta tunsin jotenkin olevani poissa kotoa. Kotihan se tämäkin on, tosin elämäni pyörii työn ja opintojen takia enemmän Turun ympärillä.

Mielessäni kävi kysymys: Voiko ihmisellä olla useampi koti? Taisin tietää vastauksen heti, kun se oli juolahtanut mieleeni. Käytännössä asuin jo viime vuoden poissa kotoa, vaikka tästä voidaan olla useampaa mieltä lähipiirissäni. Asuin syyskuusta toukokuuhun Keski-Suomessa opiskelijayhteisössä, josta palasin kesäksi kotipaikkakunnalleni. Ero tähän vuoteen oli siinä, että silloin suurin osa tavaroistani odotti minua kotona, kuten myös postini. Silti kovasta yrityksestä huolimatta, olin useampaankin kertaan kutsunut sitä kimppakämppää kodikseni huolimatta siitä, että tiesin palaavani takaisin viralliseen kotiini kesäksi. Nyt tiedän, että tuskin palaan enää vakituisesti asumaan lapsuudenkotiini. En tiedä, jääkö Turun kotini kovinkaan pitkäaikaiseksi, se selviää vasta keväällä, mutta takaisin vanhaan huoneeseeni tuskin enää muutan muuten kuin vierailun merkeissä. Hämmennyin, kun tajusin täysin ymmärtäneeni tuon vasta nyt. Uskon, että ihmisellä siis voi olla useampi kuin yksi koti, mutta luulen, että se pääasiallinen koti on siellä, mihin ihminen tuntee kuuluvansa. Minulla se taitaa olla Turussa.