keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kirpparilöytöjä

Syksy lähenee ja vaatekaappi tarvisi täydennystä lämpimistä vaatteista ja uusista väreistä! Kaupat ovat pullollaan vaatteita, mutta meikäläinen on tänäsyksynä tehnyt toisenlaisia shoppailureissuja; kirpputorit.

Kirpputorit ovat täynnä kaikenlaista persoonallista, jo unohtuneita malleja; vaatteita, joita kenties kaikilla ei enää ole samaan aikaan päällä ja aivan uskomattomia löytöjä. Joskus löydät myös jotain, jota et olisi ostanut kaupasta, jos olisit nähnyt sen siellä. Mutta kirppikseltä se päätyi mukaasi. Nyt loppukesästä olen tehnyt kaksi ostosreissua. Toinen oli ensimmäistä tuottoisampi. Joka tapauksessa täytin vaatekaappiani vain vajaan muutaman kympin investoinnilla! Kaupassa sillä rahalla olisin luultavasti saanut vain yhden neuleen... Lisäksi mukaan tarrautui ainakin yksi sellainen vaate, jota en ehkä olisi rohjennut ostaa kaupasta (luultavasti olisi maksanut siellä maltaitakin).

Kaikki tietävät ne isot hallit, joissa pöydät notkuvat kippistavaraa, joihin mennään tonkimaan ja koriin kerätään hyvät löydöt. Olen löytänyt, luultavasti monien muide sosiaalisen median käyttäjien kanssa, toisen kanavan tehdä kirpparilöytöjä. Facebook on täynnä erilaisia kirpputoriryhmiä, joista valita. Voi valita vaatemerkkien perusteella ryhmänsä. On myös mahdollisuus valita asuinpaikan mukaan. Hyvä keino löytää halaumansa on myös valita tuotteiden mukaan. Esimerkiksi koiratarvikkeille on omia kirpputoriryhmiä, samoin kuin sisustustuotteille, vaatteille ja rihkamalle.

Kirpputorit ovat hyvä vaihtoehto uusille, kalliille vaatteille! Itse hamstrasin muun muassa takin puolellatoista eurolla, kaksi villatakkia yhteensä kolmella eurolla ja aivan täydellisen yläosan yhdelle hameelleni neljällä eurolla. Lompakko keveni vain vähän, mutta vaatekaappi sai ihanasti täydennystä!

Nyt tarvitsisi tehdä enää itse se hyvä teko ja viedä omat tarpeettomat vaatteensa myytäväksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti