Pääskysestä ei päivääkään.

Aurinkoinen päivä sai lukusession keskellä lähtemään kävelemään taas Aurajoen rantaan. Takin alle tarvitsi enää vain t-paidan ja kaulahuivi liehui kaulassa ainoastaan sen takia, että kurkku oli karhea ja kipeä aamulla herätessä. Lähdin kohti Föriä, tuttua turkulaista lossia, joka kuljettaisi minut Aurajoen yli toiselle puolelle.

Olin jo muutamaan otteeseen pohtinut, mikä erottaa minulle kesän keväästä. Yleensä kokoan valokuvani aina vuodenajan mukaan, mutta nyt ei ollut niin selkeää rajaa kevään ja kesän välillä kuin yleensä. Lähinnä sen takia, että kouluni oli loppunut jo reilu kuukausi sitten. Olin jo avannut jätskikauden vappuna Tampereella. Terassikautta ei ollut aloitettu, mutta se nyt meikäläisen tuntien ei ole mikään merkki. Förin kesäaikataulut olivat jo alkaneet, joten sen puolesta voisi mennä kesän puolelle jo. Toisaalta, nyt on vasta toukokuu. Opiskelupurisukseni ei ole vielä ohi. En tunne olevani kesälomalla vielä. Ilmat ovat vasta lämpenemässä. Hmm... 

Sitten näin sen. Katselin lokkeja, jotka liitelivät Aurajoen yllä ilmeisesti sapuskan perässä. Heidän seurassaan oli myös aivan toinen lintulaji: pääskynen. Vilkaisin uudemman kerran ja totesin, että jopa vajailla ekologin taidoillani saatoin tunnistaa tuon linnun pääskyseksi. Pohdin runoa, jota äiti hoki minulle joka kevät:

Kuu kiurusta kesään,

Puoli kuuta peipposesta,

Västäräkistä vähäsen,

Pääskysestä ei päivääkään.

On kesä.

Alkukesä.

Ja harmittelin, ettei ollut kameraa mukana todistamassa tätä...

Kevät.

Aurajoen ranta on kaunis paikka istua ja katsella ihmisten menoa. Kun ottaa mukaan musiikin korviin tai hyvän kirjan, saa rentouduttua hetkeksi arjen keskellä, miettiä asioita. 

Tämä kevät on täynnä odotusta.

Ensimmäinen kesä, jolloin en muuta takaisin lapsuudenkotiini. Otan sen enimmäkseen positiivisena asiana. Eipähän tartte raahata koko omaisuutta taas muualle. Tosin se tarkoittaa sitä, että kesästä luultavasti tulee hyvin erilainen edellisiin verrattuna. Käynnit Helsingissä varmasti vähenevät välimatkan myötä. Perinteiset viikot sukulaisten lasten kanssa ovat suuremman suunnittelun takana. Ja uimapaikat pitää löytää muualta. Odotan innolla tulevaa ulkomaanmatkaa ja mökkireissua, lämpimiä päiviä ja kavereiden näkemistä. Odotan kaikkea uutta, mitä tämä kaupunki voi minulle tarjota kesällä! Odotan myös hulluja päähänpistojani matkustaa, minne tekee mieli.

Odottavan aika on pitkä. Mutta kevät tekee odottamisesta nautinnollista. Aurinkoisten päivien vaihtuminen kesäpäiviksi tapahtuu vaivihkaa. Puut alkavat vihertyä kevään edetessä. Ja kevät vaihtuu kesäksi tapahtumien myötä. Jokaisesta päivästä kannattaa nauttia. Ilo tallettaa karun talven varalle. Ja ikuistaa hetkiä valokuviksi muisteluja varten!

Mielijohteita.

Kaikkein parasta elämässä on se, ettei koskaan tiedä, mitä se tuo tullessaan. Tähän astisen elämäni parhaat asiat ovat olleet sattumia, ei suunniteltuja asioita. Monet niistä olisivat luultavasti jääneet tapahtumatta, jos en olisi antanut vain mennä.

Olen nostanut spontaaniuden jälleen elämääni. Ja rakastan sitä tunnetta, että teen tai keksin jotain hetken mielijohteesta! Tällä hetkellä en pysty enkä halua suunnitella elämääni kovin pitkälle. Toisaalta nyt sellaiseen ''ajattelemattomuuteen'' on hyvät puitteetkin. En tiedä, mihin tieni vie syksyllä. En tiedä, asunko ensi syyskuussa yksin vai jonkun kanssa. En tiedä, tuovatko pääsykokeet minulle mahdollisuuden erilaiseen vuoteen kuin nyt. Myös kesä on pitkälti vapaa lukkoon lyödyistä suunnitelmista. Nyt on aika vain mennä, katsoa ja elää! Se, etten tiedä, mikä elämäntilanteeni on esimerkiksi neljän kuukauden kuluttua, voi pelottaa. Päätin ottaa sen kuitenkin tilaisuutena elää tässä hetkessä. Kyllä minä sen neljän kuukauden kuluttua huomaan, mihin olen päätynyt. En kuitenkaan halua joutua katumaan jotain, mitä olen jättänyt tekemättä. Haluan kokea ja tuntea eläväni! 

Tiedän, että huomenillalla pakkaan laukkuni. Tiedän, että nousen lauantaiaamuna junaan. Mutta en tiedä tälläkään hetkellä täysin varmasti, mihin se juna vie ja missä nousen pois. Ja se on mahtavaa! 

On toki myös asioita, jotka pitävät minut niin sanotusti arjessa kiinni. Kun palaan tuolta parin päivän reissulta, pääsykoekirjat odottavat minua pöydällä. Ja minä avaan ne jälleen. Se ei silti poista sitä, ettenkö hetkeksi olisi karkoittanut arjen tomut harteiltani ja antanut junan viedä vain jonnekin! 

Aika.

Joskus on päiviä, jolloin aika matelee. Päivä tuntuu pidemmältä kuin siltä reilulta kahdeltatoista tunnilta, jonka yleensä olen hereillä. Kelloa tulee seurattua niin usein, ettei viisarit tunnu liikkuvan yhtään. Eikä ankea sää auta yhtään. Sitä odottaa viikonloppua. Ja sitä, mitä viikonloppuna voisi tehdä. 

''Ajan tuhlaaminen on osa elämää''. Yksi aforismi, jonka löysin tänään selaillessani eri sivustoja, tuhlatessani aikaani. Voiko aikaa tuhlata? Se kulkee omaa tahtiaan ja me sen mukana. Tuhlaaminen kaiketi viittaa siihen, miten me sen ajan käytämme.  Tämän päivän ajasta, siitä arvioidusta kahdestatoista tunnista, suunnilleen kolme tuntia meni tieteiskirjojen lukemiseen, kaksi tuntia kauppareissuun ja loput sekalaiseen tekemiseen (syömiseen, verkkosivujen selailuun, sähköpostin kirjoitteluun ja sosiaaliseen mediaan). Väsyneisyys vaikuttaa kenties siihen, että aika kuluu hitaasti. Jos sitä huomenaamuna nukkuisi pidempään?

Pitäisi vaan muistaa, että aika kuluu koko ajan. Ja yhtäkään minuuttia ei saa takaisin. Toivottavasti muistan tuon tasan kuukauden päästä istuessani pääsykokeessa. 

Sanat kiertää kehää

''Like a broken record, it repeat itself.
Like a wheel... and round and round it goes.
It's like we're on a path, on a path to nowhere.
Running out of time, running out of passion. ''

- Pain; Let me out

Joskus tuntuu, että kaikki vain kiertää kehää,

ympyrää, joka ei koskaan täysin sulkeudu,

että kaikki vain jollain tasolla toistaa itseään,

ettei valittu tie tunnu johtavan mihinkään.

Että samat sanat toistavat vain itseään.

Joskus tuntuu, että elämä vain jumittaa,

pysyy siinä, missä se on jo tovin ollut. 

Ja että samat tilanteet toistuvat uudestaan ja uudestaan.

Kuin oravan pyörä, josta pitäisi päästä pois,

löytää ratkaisu, joka lopettaa kehän. 

Ratkaisu voi löytyä siitä,

että tekee jotain, mikä ei ole itselle tyypillistä.

Sävelten voima on rajaton

Tie sydämeen käy musiikin kautta.

Pistän musiikin soimaan ja mietin, mitä se minulle kertoo. Sitä voi kuunnella ainoastaan melodiaa, vain lyriikoita tai koko kokonaisuutta. Kyseinen kappale oli yksi niistä, jotka minulle on vastikään esitelty. Se ei välttämättä ole täysin omaa musiikkimakuani vastaavaa, mutta se kertoo jotain ihmisestä, joka ensimmäiseksi laittoi minut kuuntelemaan sitä. Ja kun tulen kuuntelemaan sitä kappaletta, tulee kyseinen henkilö mieleeni. Huvittavaa kyllä, omaa musiikkimakuani vastaa harva ystävieni kuuntelema musiikki. Silti pidän niistä. Juuri edellä mainitusta syystä: ne tuovat ystäväni mieleeni, vaikka he olisivat kuinka kaukana. 

Musiikki voi motivoida, antaa voimaa ja jaksamista suorittaa vaadittu tehtävä loppuun. Pukuhuoneissa soi usein joku mahtipontinen musiikki luomaan voittajafiilistä. Musiikki voi rauhoittaa, auttaa nukahtamaan ja saada paremmalle tuulelle.Se voi myös auttaa ilmaisemaan tunteita. Joskus löytää lyriikat, jotka kertovat paremmin sen, mitä omalla sisimmässään ajattelee. Musiikki saattaa tuoda mieleemme hetkiä, tapahtumia ja ajanjaksoja, jotka ovat takanapäin, mutta muistamisen arvoisia. Joskus jopa hetkiä, joiden muistaminen satuttaa. Onhan musiikki myös tapa viettää aikaa ihmisten kanssa. Sen voimaa on mahdoton ennustaa, helppo aliarvioida. 

Raskaampi musiikki on arkeani. Se saa minut rentoutumaan, hyvälle tuulelle ja ajatukset muualle. Joskus se myös heijastaa tunteitani. Rauhallisempi musiikki kuitenkin yleensä tekee tuon tehtävän. Niiden sanoitukset, melodia ja yleisfiilis ovat mahdollisesti herkempiä, joten niistä löytää nopeasti yhteensopivia osia omaan tunnetilaansa. Yhdessä ne täyttävät elämäni, luovat yhteyden ihmisiin ja pitävät yllä muistoja.

Because every moment has its music.

Ikävän tyynylle kotini teen

Kävin tässä äskettäin Keski-Suomen suunnilla ja sain suuren annoksen muisteluita siitä, minkälainen viime vuosi oli parhaimmillaan. Kävin opistolla, jossa vietin viime vuodesta suurimman osan päivistä. Istuin tutussa ruokalassa tutun ystävän kanssa ja pelasin biljardia tutussa ympäristössä. Vietin illan toisen ystäväni kanssa, jonka kanssa jaoin kämpän yhdeksän kuukautta. Jonka kanssa jaoin käytännössä ilot ja surut. Jonka kanssa katsoin outoja myöhäisillan dokumentteja ja saippuasarjoja. Väkisinkin palasi ikävä, jota en osannut odottaa, kun huomasi, ettei ihmiset ole muuttuneet mihinkään.

Ikävä on sana, jotka pelkäsin käyttää. Se on niin voimakas.Se saa samalla heikoksi, mutta toisaalta voi tuoda motivaatiota ja voimia. Ikävä on asia, jonka merkityksen opin kahdessa vuodessa. Se ikävä oli ainoastaan huono asia. Nyt olen oppinut myös ikävän hyvän puolen. Sen, joka tuo voimavaroja arkeen. Ikävöin elämässäni uutta tärkeää ihmistä, jonka kanssa arjen jakaminen on välillä hankalaa pitkän välimatkan takia.Ikävöin viime talvea, kun kävimme porukalla pulkkamäessä, tarvoimme lumessa ja katsoimme joka viikko elokuvia. Ikävöin viime kevättä, kun joimme keskellä yötä teetä, pelasimme lautapelejä ja luimme porukalla pääsykokeisiin. Ikävöin viime kesää, jolloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani vapaa tekemään niin kuin halusin. Ikävä ei ole pelkästään huono asia. Suurin osa edellä mainituista on hyvää ikävöintiä. Se, että ikävöin ystäviäni, rentoa iltaa elokuvan parissa, poikaystävääni ja vapaata viikonloppua Helsingissä, saa ahkeroimaan arjen päivät saadakseni mahdollisuuden näihin. Se, että ikävöin tärkeitä ihmisiä, saa minut pitämään heihin yhteyttä.

Joskus ikävä turhauttaa, mutta se on merkki, että välittää ja arvostaa niitä ihmisiä, kokemuksia ja asioita, joita ikävöi. Tiedän olevani onnekas, että minulla on noinkin paljon asioita, joita ikävöidä. Se ei tarkoita, ettenkö olisi onnellinen juuri nyt tai ettenkö eläisi tässä hetkessä. Olen varsin tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni: tärkeät ihmissuhteet ovat pysyneet ja uusia tärkeitä on muodostunut, oma kämppä ja mahdollisuus jollain tasolla reissata. Uusia ikävöimisen aiheita varmasti tulee ja onkin jo tullut.

Olen varma, ettei ikävä ole vain huono asia. Se saa meidät toimimaan niin, että ikävä katoaisi. Toisin sanoen hakeudumme tilanteisiin, seuraan ja paikkoihin, joissa meidän on hyvä olla. Ja tiedämme, mikä meille on tärkeää. On oikein ikävöidä ihmisiä, joita ei saa takaisin. On oikein ikävöidä ihmisiä, jotka ovat kaukana tai joita ei ole nähnyt aikoihin. Ihmisten myötä ikävöi tapahtumia, joita heidän kanssaan on tehnyt. On oikein ikävöidä kumppania, vaikka tietäisi näkevänsä hänet muutamien päivien päästä. On oikein ikävöidä, kunhan se ei estä elämästä nykyhetkessä.

Ikävä oli turmio reilut puolitoista vuotta sitten silloisten surullisten tapahtumien seurauksena. Nyt ikävä on koti siinä mielessä, että olen sinut sen kanssa. Ymmärrän ikäväni, kohdistuu se sitten mihin tahansa. Olen valjastanut siitä parhaani mukaan voimavaran arjen hetkiin.

Ikävä on voimakas tunne, joka saa meidät toimimaan.