www + love

Nettideittailu.

Nykypäivänä tietokone on jokaiselle arkipäivää. Ja netti tuo ihmiset lähemmäksi toisiaan. Joskus ihan konkreettisestikin. On tarinoita, joissa sieltä bittien viidakosta on löydetty Se Oikea, elämänkumppani, aviopuoliso tai miksi ikinä sitä tärkeää ihmistä kukin haluaa kutsua.

Lehdistä en tiedä, vieläkö sieltä löytyy deittipalstoja, mutta netissä niitä on varmasti tuhannesti enemmän. On erilaisia sivustoja; on facebook, twitter ja instagram. Varsinaisista nettisivustoista puhumattakaan. Kaikissa niissä voi tavata uusia ihmisiä ja mahdollisesti sen oman kumppanin. Mistä sitä nykypäivänä kumppanin voisi löytää? Baarista? Kavereiden kautta? Jos tarpeeksi pokkaa löytyy, elokuvista? Työpaikalta? Opiskelupiiristä? Kaksi viimeisintä ympäristöä on sellaisia, mitä tiedän monien välttävän kumppanin haussa. Baari-vaihtoehto taas on monelta pois laskussa, koska sieltä harvoin uskotaan löytävän mitään pysyvää. Netti? Sillä on myös hieman kyseenalainen maine kumppanin haussa... Silti tiedän monia tuttavapiiristäni, jotka ovat sitä kautta löytäneet toisen puoliskonsa. Ja miksei? Ehkä on jopa helpompi tutustua uuteen ihmiseen, kun heti ei ole näköyhteydessä: voi kirjoitella ja tutustua rauhassa ja sitten vasta nähdä, kun alkukankeus on jo ohitettu. Yhteisöjä ne kai ovat siinä, missä facebook tai messingerkin.

Ja eikös sitä niin sanota, että rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja? Eikös se voisi pädetä myös sen löytämiseen? Netissä ainakin löytää paikkoja, jossa kokoontuu ihmisiä yhteen ja samaan paikkaan samoissa tarkoitusperissä. Varmasti helpompaa kuin löytää omasta kaupungistaan paikka, jossa järjestetään pikatreffejä.

Toki on sitä omaankin korvaan kantautunut kauhutarinoita, miten nettideittailu voi päättyä. Ainahan ei voi olla varma, kuka siellä oikeasti kirjoittelee. Mutta maalaisjärjen käyttö varmasti sallittua tässäkin asiassa?

En tiedä, katsooko kukaan Suomessa MTV:n sarjaa Catfish. Siinä kuvataan ihmisiä, jotka ovat nettisuhteessa tai ovat ihastuneet netin kautta. Ja yleensä loppu ei ole onnellinen: kirjotusten takaa löytyy joku aivan toinen kuin on kuviteltu. Pahimmillaan naisena esiintynyt on ollutkin mies. Vikana näissä tapauksissa onkin siinä, että jutustelua tai ''seurustelua'' on pidetty yllä vuosia ilman, että on nähty toista ollenkaan muuten kuin kuvassa. Tuskinpa meillä kotoisassa Suomessa tällaista ainakaan kovin usein tapahtuisi. Ja toisekseen, kaikki tuttuni, jotka ovat netistä toisen puolikkaansa löytäneet, ovat olleet edes suunnilleen samalta alueelta alunperinkin, joten näkeminen on tullut luonnollisesti ajankohtaiseksi alkuvaiheessa jo.

Nettideittilun ehdottomia hyviä puolia mielestäni on persoonan löytäminen. Ulkonäkö ei ehkä ole niin voimakkaasti vaikuttavana kuin esimerkiksi baaritilanteissa. Kirjoitellessa kuitenkin se persoona pääsee kenties enemmän irti ja vapaammin kuin muutaman siiderin jälkeen baarissa tai kavereiden järjestämillä sokkotreffeillä. Lisäksi mahdollisuus ''karsia'' ei-kiinnostavat ihmiset ennen varsinaisia treffejä on parempi. Lohduttavalta ajatukselta se vaikuttaa, että ennen ensitreffejä on jo tutustunut toiseen ja saanu jonkinasteisen kuvan, millainen ihminen siellä odottelee.

Voihan se olla, että jollekin se oikea vain kävelee tiellä vastaan ja sanoo ''hei''. Yleensä kuitenkin tarvitsee johonkin mennä tai osallistua, ottaa kontaktia ja tehdä jotain sen eteen, että sen kumppanin löytää. Miksei netti voisi olla yksi kanava siihen...? 

Sitä paitsi, kun sen oikean ihmisen löytää siihen rinnalleen, ei sillä ole viimeistään siinä vaiheessa enää minkäänlaista merkitystä, mistä hänet on löytänyt! Oli paikkana sitten baari, netti tai elokuvateatteri!

Omistetu eräälle ystävälleni, joka sai minulle kipinän kirjoittaa tästä.

Novelli

Elokuu.

    Pakkasin pientä selkäreppuani valmiiksi. Nenäliinoja ja vesipullo – kaikki mitä tarvitsisin. Vedin pitkät villasukat farkkulahkeiden päälle. Syksy oli tulossa, sen tiesi tuulesta. Jokainen puhallus kuiski jo talven uutisia kesäisten supinoiden sijaan. Huitaisin repun selkääni ja vilkaisin kelloa. Viittä vaille kuusi. Ehtisin sopivasti kuuden bussiin. Otin muutaman reippaan askeleen matkalla bussipysäkille, jotta varmasti kerkeisin.

    Bussi oli täynnä, mutta se ei minua haitannut. Tuijottelin pisaroiden peittämästä ikkunasta ulos. Oli juuri alkanut satamaan, kun olin päässyt bussiin. Viereeni istahti keski-ikäinen nainen tummissa hiuksissa ja vaaleanruskeassa samettitakissa. Hän oli ilmeisesti säästynyt myös sateelta. Lyhyet hiukset olivat jämptisti leikattu ja vaaleilla raidoilla korostettu syvää ruskeaa pohjaa. Rauhallisesti hän kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin ja hymyili. Katseessa oli jotain tosi syvää, jotain erityistä.

    Nainen nousi bussista pois samalla pysäkillä kuin minä. Sade piiskasi kasvojani sateenvarjosta huolimatta. Olin jo lähtemässä kohti mustametallisia portteja, kun yhtäkkiä jostain syystä käännyin takaisin naisen puoleen. Hän seisoi pysäkkikatoksen alla aivan kuin ei olisi kastunut ollenkaan. Hymähdin. Nainen tuli luokseni ja kysyi lempeän äidillisellä äänellä: ’’Kaunis reppu, oletko saanut sen lahjaksi joltain?’’. Hämmennyin hieman kysymyksestä. Punainen pieni reppuni loisti kyllä hyvin mustaa nahkatakkiani vasten, mutta en ollut koskaan kuullut siitä mitään kommenttia. Nyökkäsin ja vastasin: ’’Sain sen äidiltäni’’. ’’Missä äitisi nyt on?’’, nainen kysyi. Hämmennyin uudestaan. Lävitseni kulki kylmänkostea tuuli, joka sai kylmät väreet niskaani. En sanonut sanaakaan. Nostin vain käteni ja osoitin mustien rautaporttien takana olevalle hautausmaalle. Naisella oli vieno hymy kasvoillaan, kuin hän olisi tietänyt vastaukseni ennakkoon.

    ’’Käveletkö kanssani tuonne?’’ Nainen kysyi osoittaen hautausmaata. ’’Mistä tiesit, että olin menossa sinne?’’ kysyin. En saanut minkäänlaista vastausta. Ja jostain kumman syystä tyydyin siihen. Kävelimme portista sisään ja käännyimme vasemmalle. En seurannut ollenkaan, mihin kuljimme. Tuijotin keltaisia kumisaappaitani ja niistä vilkkuvia raidallisia villasukkiani. Hiekkatie oli yhtä mutaa, kun vettä tuli ihan kunnolla taivaan täydeltä. Jätin jälkeeni syvät kengänjäljet matkatessani eteenpäin.

    Nainen pysähtyi saaden minutkin pysähtymään ja palaamaan takaisin tähän hetkeen. Nostin katseeni liejusta ja katselin hetken ympärilleni. Paikka oli jotenkin tuttu. Mihin tämä nainen oli minut tuonut? Käydessäni läpi ympäristöäni silmäni pysähtyivät äkisti hautakiveen edessäni. Yhtäkkiä en saanutkaan enää henkeä. Tuijotin vain nimeä pitkään hengittämättä, kunnes oli pakko päästää happea ulospäin. Kiveen oli kaiverrettu äitini nimi. Miten tuo nainen oli osannut tuoda minut haudalle, johon olin ollut itsekseni matkalla? Aioin juuri kysyä, tunsiko nainen äitini jostain, kun huomasin, ettei hän seisonutkaan enää takanani.

    Tuijotin minuutin, pari äitini hautakiveä, kuten aina käydessäni siellä. Sitten lähdin pois. Ehtisin seuraavalla bussilla takaisin kotiin. Tosin en ollut enää varma, kauanko reissuun oli mennyt aikaa. Minulla oli jotenkin kumma tunne siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Se nainen… vaikutti jotenkin todella tutulta, turvalliselta ja silti jokseenkin pelottavalta.

    Laskin katseeni maahan ajatuksena astua vanhoihin jälkiini, jotta jäljet näyttäisivät mahdollisimman mysteerisiltä. Katsoin jälkiä edessäni ja huomasin jotain outoa… Oli vain yhdet jäljet haudalle, minun jälkeni.

    Vaistomaisesti aloin juosta. Juoksin pysäkille asti. Epäluuloisena vilkuilin hautausmaalle seisoessani kaatosateessa. En halunnut mennä suojaan. Halusin kastua, jotta tuntisin pisarat kasvoillani ja tietäisin, etten ollut unessa. Näin bussin valot mutkassa ja heiluttelin bussikorttiani. Astuin sisään läpimärkänä bussiin, valitsin neljänistuttavan paikan ja valtasin kaksi paikkaa reppuni kanssa. Vilkaisin ulos ikkunasta hautausmaan suuntaan, ja näin hänet taas. Sama nainen seisoi bussipysäkillä täysin kuivana. Hän hymyili. Hymyilin takaisin, vaikka en tiennyt, miksi. Uppouduin hänen sinisiin silmiinsä. Ja samalla tajusin…

… Tunsin nuo kasvot. 

Novelli, kirjoitettu 29.8.2013, omistettu äidilleni.

Lyriikan hienoutta

''So wake me up when it's all over When I'm wiser and I'm older
All this time I was finding myself
And I didn't know I was lost
I tried carrying the weight of the world
But I only have two hands
I hope I get the chance to travel the world
And I don't have any plans
I wish that I could stay forever this young
Not afraid to close my eyes Life's a game made for everyone
And love is a prize. ''

- Avicii, Wake me up

 Arjen hienous on löytää jotain erityistä, esimerkiksi musiikista.


Olemassaolon pienuus. Oma rajallisuus.  Elämän sarkastisuus ja valta, vääristyneisyys ja epäoikeudenmukaisuus. Toteamus siitä, että on vielä nuori, vaikka ei siltä aina tunnukkaan.Ymmärrys siitä, että on suunnitelmia ja siitä, ettei kaikkea voi suunnitella. Ajatus spontaaniuden hienoudesta, elämän ilosta ja siitä ristiriidasta, ettei aurinko aina paista tasapuolisesti. Onnellisuus omasta onnesta. Toivo siitä, että jotkut asiat ymmärtää vasta vanhempana ja viisaampana. Tyytyväisyys siitä, mitä on ja siitä mitä tulee joskus olemaan. 

Kirpparilöytöjä

Syksy lähenee ja vaatekaappi tarvisi täydennystä lämpimistä vaatteista ja uusista väreistä! Kaupat ovat pullollaan vaatteita, mutta meikäläinen on tänäsyksynä tehnyt toisenlaisia shoppailureissuja; kirpputorit.

Kirpputorit ovat täynnä kaikenlaista persoonallista, jo unohtuneita malleja; vaatteita, joita kenties kaikilla ei enää ole samaan aikaan päällä ja aivan uskomattomia löytöjä. Joskus löydät myös jotain, jota et olisi ostanut kaupasta, jos olisit nähnyt sen siellä. Mutta kirppikseltä se päätyi mukaasi. Nyt loppukesästä olen tehnyt kaksi ostosreissua. Toinen oli ensimmäistä tuottoisampi. Joka tapauksessa täytin vaatekaappiani vain vajaan muutaman kympin investoinnilla! Kaupassa sillä rahalla olisin luultavasti saanut vain yhden neuleen... Lisäksi mukaan tarrautui ainakin yksi sellainen vaate, jota en ehkä olisi rohjennut ostaa kaupasta (luultavasti olisi maksanut siellä maltaitakin).

Kaikki tietävät ne isot hallit, joissa pöydät notkuvat kippistavaraa, joihin mennään tonkimaan ja koriin kerätään hyvät löydöt. Olen löytänyt, luultavasti monien muide sosiaalisen median käyttäjien kanssa, toisen kanavan tehdä kirpparilöytöjä. Facebook on täynnä erilaisia kirpputoriryhmiä, joista valita. Voi valita vaatemerkkien perusteella ryhmänsä. On myös mahdollisuus valita asuinpaikan mukaan. Hyvä keino löytää halaumansa on myös valita tuotteiden mukaan. Esimerkiksi koiratarvikkeille on omia kirpputoriryhmiä, samoin kuin sisustustuotteille, vaatteille ja rihkamalle.

Kirpputorit ovat hyvä vaihtoehto uusille, kalliille vaatteille! Itse hamstrasin muun muassa takin puolellatoista eurolla, kaksi villatakkia yhteensä kolmella eurolla ja aivan täydellisen yläosan yhdelle hameelleni neljällä eurolla. Lompakko keveni vain vähän, mutta vaatekaappi sai ihanasti täydennystä!

Nyt tarvitsisi tehdä enää itse se hyvä teko ja viedä omat tarpeettomat vaatteensa myytäväksi...

BFF

Mitä on ystävyys?

Se on sitä, että voi jakaa kaikki aiheet toisen kanssa.
Se on sitä, kun toista ikävöi.
Se on sitä, kun kilometrit välillä eivät estä yhteydenpitoa. Sitä tuntee yhteyden, vaikka toista näkee harvoin.
Ystävä on ihminen joka ei tuomitse ääneen, osaa iloita puolestasi, pitää sinusta sellaisena kuin on ja toivoo sinulle parasta.
Ystävä on sellainen, jonka kanssa fiilis nousee kattoon, vaikka ei olisi nähny pitkään aikaan.

Sitä on onnekas, kun on sellaisen saanut. Ja onnistunut sellaisen säilyttämään.

Vietin aivan ihanat kolme päivää rakkaan ystävän kanssa. Edellisestä kerrasta oli kulunut aivan liian kauan. Onneksi puhelin on pitänyt meidät lähellä. Vuosi elettiin kämppiksinä, ja siitä se kaikki lähti. Minulla on monia hyviä ystävi, tämä tyttö on kuitenkin kuin sisko, jota minulla ei ole koskaan ollut.  Koin ihania hetkiä viimepäivinä, jotka sain jakaa rakkaan avomieheni ja rakkaan ystäväni kanssa yhdessä!Hyvät ystävät ovat korvaamattomia!

BFF, Best Friends Forever.

Offline

Luin sukulaisen/ystäväni blogia, jossa hän puhui erilaisista pelikoneista ja siitä, miten paljon tietokone ja kännykkä, niillä pelaaminen ja sosiaalinen media vie aikaa elämästämme. Kuinka lapsilla on monet pelikonsolit ja kännykkää käytetään enimmäkseen kaikkeen muuhuin kuin peruskäyttöominaisuuksiin. Hän on myös paljastanut, että pitää kokonaisen kuukauden tauon facebookista. Tästä sainkin itsellenikin haasteen!

Viime kesänä tempaisimme mieheni kanssa haasteen toisillemme, ja olimme kokonaisen 3 päivän reissun ilman puhelinta. Puhelintaan ei saanut katsoa, se piti olla äänettömällä ja mihinkään viesteihin ei siis saanu vastata, koska niitä ei edes saanut lukea. Puhelimet pysyivät nätisti pöydän nurkassa reissumme ajan.

Tänä kesänä haastan itseni tekniikan hylkäämisen saralla hieman toisin.

Konetta minä en pistä hyllylle viikkoa kauemmaksi koskaan, koska kirjoitan juuri silloin kun on motivaatiota ja inspiraatiota. Lisäksi tarvitsen sitä jatkuvien työhakemuksien laittamiseen ja vastauksien lukemiseen. Sen sijaan lyöttäydyn kyseisen ystävän hankkeeseen mukaan jättämällä facebookin kokonaiseksi kuukaudeksi, siis neljäksi kokonaiseksi viikoksi! Hieman tohdin toki epäillä, kykenenkö siihen... En tunnusta itseäni addiktiksi. Kyse on lähinnä ilmaisesta yhteydenpidosta. Asiaahan hankaloittaa se, että facebook-viestit tulevat kännykkääni ilmoituksena, samoin kuin osa kavereideni tilapäivityksistä...

Ajankohta  on vielä hieman epäselvä, kenties ajoittuu johonkin miehen loman alkuun. Enemmän haastetta saisin, jos aloittaisin sen jo ennen hänen lomaansa, koska yksinollessa kotona facebook tuppaa olemaan enemmänkin auki.

Saa nähdä, onnistunko!

Jussit juhlittu!

Juhannus oli ja meni, nyt on nokat jo kohti syksyä (ja joulua)...? Ei kai sentään. Mutta kummallista ajatella, että Suomen kesä on jo puolessa välissä, vaikka lomat on lomailematta ja hyvät säät vasta saavuttaneet pohjoisen kotimme.

Mökki. Juhannus. Laituri ja aurinko. Mitä muuta saattoikaan toivoa? Rentouduimme koko poppoo, vetäydyimme hetkeksi pois meidän hektisestä kaupunkielämästämme metsän keskelle. Koira pinkoi vapaana pitkin metsiä nelisen päivää. Me paistattelimme päivää ulkoterassilla ja pulahtelimme järveen kun huvitti. Hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa riitti!

Kunhan vain tämä kesä ei loppuisi tähän ja upeita säitä olisi vielä luvassa...