Kaikki kuitenkin on hyvin erilaista pimeään aikaan, aamusella...
Olen itsekin vasta siirtynyt näihin ruuhkaisiin työläisbusseihin. Aamuisin totta kai se oma bussi on aina myöhässä, vaihtoajat toiseen bussiin ovat lyhyitä, joten se on kiinni minuuteista - ja etenkin liikennevaloista - ehtiikö omaan bussiinsa .
Aamuisin kauppatori näyttää toisenlaiset kasvonsa. Kaikki ovat kiireisiä. Ihmisiä säntää kauheassa kiireessä joka paikkaan tuima ilme kasvoillaan. Edessä meneviä tönitään ohittaessa, bussijonoissa kiilataan, juostaan uhkarohkeasti punasia valoja päin ja bussi joutuu soittamaan torvea...
En itsekään kerennyt omilta kiireiltäni huomamaan tätä, kunnes yksi aamu ajattelin aamuäreyteni lävitse sitä, kuinka voisin mennä yhtä aikaisemmalla bussilla kauppatorille. Olin kyllästynyt juoksemaan bussista A bussiin B, joka liian usein oli lähteä nenän edestä liikkeelle. Kun viimein kerkesin aina siihen viimeiseen bussiin, jolla olisin ajoissa töissä, olin hengästynyt mutta myös entistäkin aamuäreämpi. Minulla kun on taipumusta sellaiseen... Niinpä kerrankin itselläni oli aikaa seurata vierestä muita kiireisiä, äreitä, juoksevia turkulaisia yrittämässä ehtiä töihin.
Se oli kuin sekasoppa. Kaikki vain tuijottivat eteensä ja kipittivät. Oli hän mies tai nainen. Bussin perässä juostiin, jos se ehti lähtemään. Osa napattiin kyytiin puoliksi ajotieltä. Jonoissa tuupittiin, ähkittiin, kiroiltiin, etuiltiin ja lopulta istuttiin bussin penkeille tuima ilme kasvoilla ja suu mutrussa tuijottaen kelloa, että koska lähdetään. Pohdin sitä kireyttä hetken ja tulin tulokseen, että itse olen täysin samanlainen. Töihin on aina kiire, sieltä ei parane myöhästyä. Ja kun on riippuvainen busseista, se käy stressaavaksi. Tämä stressi näkyy ja purkaantuu nimenomaan kauppatorilla aamuisin, kun useita, useita ihmisiä on samassa tilanteessa...
Juostuani siis aina siihen viimeiseen mahdolliseen bussiin, istuttuani ensimmäisestä ulosmeno-ovesta heti seuraavaan penkkiriviin, käytävän puolelle odottamaan omaa pysäkkiä ja päästyäni perille, aloitan vasta päiväni. Siihen asti olen aamuäreä: olen herännyt, joussut, istunut bussissa kelloa kytäten, juossut, rikkonut liikennesääntöjä menemällä punaisia päin, juossut ja selvittänyt tieni bussiin. Sen jälkeen olen taas bussiaikataulun armoilla. Kun vihdoin olen ajoissa töissä, saatan vasta huokaista. Työpäivä ei aina ole mitään verrattuna matkaan aamulla.
Kun sitten iltapäivällä palaan bussilla kauppatorille, kaikki se kiire, stressi ja hermostuneisuus on sieltä kadonnut. Ja itse yrittäessäni kiirehtiä kotiin, ehtiä johonkin bussiin tai hoputtaa itseäni kauppaan, saan taas pahoja katseita... Valoisuus on muuttanut taas kauppatorin kasvot. Aina seuraavaan aamuun asti.
Ps. Tosin aamuäreyteni ei kenties ole helpottunut, sillä vartti pimeässä, kosteassa ulkoilmassa saa joskus yhtä äreäksi kuin kiire...
Tässä meille kaikille aamuäreille kappale, joka itsellä soi useasti aamuisin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti