Kirpparitaivas!

Kirpputorit ovat tällaisen köyhän, (tulevan) opiskelijan elämänilo! Etenkin nyt, kun vaatekaappi kaipaa pikaisesti uudistusta kaikkien vanhojen vaatteiden ollessa isoja ja löysiä. Jouduin jopa kaivellessani kirpparille myyntiin meneviä vaatteita ottamaan takaisin muutaman hyväkuntoisen t-paidan, jotka oli pistetty syrjään vain koon takia. Onni on kirppari lähellä kotia. En muista ostaneeni kuin kaksi vaatetta uutena sitten tammikuun. 

Tällä viikolla tuli ''vahingossa'' käytyä omalla lähikirpputorilla kahteenkin kertaan. Ensin kulutin erästä aamupäivääni kirpparilla, koska naapurin remonttimiehet päättivät, ettei kello yhdeksän jälkeen kannata enää nukkua lomallakaan. Toisen kerran pistäydyin loppuviikosta, kun serkkuni oli käymässä toiselta puolelta Suomea ja innostui kertomastani kirpputorista. No, löytöjähän tuli ihan kivasti ja tuntui, että uutta tavaraa oli taas tullut ilmoille. Saisi vain aikaiseksi viedä omatkin syrjään pistetyt hepeneensä myytäväksi, niin voisi taas saada hieman taskurahaa (, jotka varmasti kuluttaisin johonkin samaisella kirpputorissa). Isot muovikassit odottavat vaatehuoneessa, täynnä omia ja mieheni vaatteita, joita on parin vuoden aikana pistetty syrjään.

Kirpputorit ovat myös hieno löytöpaikka tällaiselle DIY-ihmiselle, joka välillä väkertelee jotain omaksi ilokseen. Nytkin hyllyjen seasta löytyi eurolla iso kasa korvakorujen koukkuja. Valitettavasti tyhmänä jätin sen pussin sinne, koska ajattelin, että minulla oli jo tarpeeksi kaikkea kerättynä koriini. Kotona vasta muistin, että omassa laatikossani on enää yksi pari jäljellä ja uusimpaan ideaani se pari ei ole se kaikista parhain vaihtoehtona mallin puolesta. No, täytyypi tällä viikolla kipaista katsomassa, josko aarre ei olisi vielä mennyt jonkun muun matkaan. Myös tällaiselle printti-ihmisille kirpparit tarjoavat halpoja, yksivärisiä t-paitoja, joita voi sitten itse sadepäivänä tuunata oman mielen mukaan. Ensiviikon kirpparivisiitillä etsinnässä on myös kevyttä kettinkiä, jonka avulla pystyisin toteuttamaan Ihan Kaikki Kotona -blogista bongaamani idean itsetehdystä rannekorusta (korun ja ohjeet löydät linkistä). Lasipurkkeja on myös mahdollisesti hakusessa, koska netin syövereistä löysin hauskan ohjeen, jolla yhdistää valokuva- ja kynttiläinnostus.

Kirppari-innostus on varmasti tullut äidinmaidossa perimääni, mutta se on myös opittu tapa ja hyvä keino viettää sitä omaa aikaa. Koiran saa hyvillä mielin jättää kotiin tai isännän jatkamaan viikonloppuaamuna uniaan, kun itse lähtee pienelle kävelylenkille lähimmälle kirpputorille. En välttämättä edes tarvitse mitään, se on vain harrastus siinä missä lenkkeily itsessäänkin tai askartelu. Parasta on, että nämä asiat voi yhdistää! Sitä paitsi; huhu kertoo, että parhaimmat löydöt tekee kirpparilta, kun ei etsi varsinaisesti mitään...!

Miksi rakastan kirpputoreja? Ensinnäkin säästää rutkasti rahaa. Kierrättäminen on enemmän kuin jees. Kirppikseltä tekee parempia löytöjä kuin kaupoista. Toisen romu voi olla toisen aarre. Uskaltaa helpommin kokeilla jotain uutta. Saa uusia ideoita. Voi myös laittaa omat tarpeettomat tavaransa kiertoon. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: kirpputorien kiertäminen on kivaa!

Viimeisimmät löytöni olivat ihana kasarityylinen kesämekko, Guess-paita, koiralle pehmopallo, kaksi t-paitaa ja conversen talvikengät Paikalliselta Kirpputorilta. Enkä liioittele, kun sanon päässeeni alle 10 eurolla. Kierrätys on mahtavaa ja siitä saa hyvän mielen! Ja omat evääni kirpparireissulle ovat vain rahapussi ja kangaskassi löytöjä varten.

Treenipäiväkirja: challenge accepted

Vatsalihashaaste päättyi pari päivää sitten. Vaan oma haasteeni ei. En aio jättää hommaa tähän. Tulokset ovat yllättävän suuret - vaatekoko pienentynyt jopa kahdella koolla, tiukat paidat eivät kiristä, itsetunto kohonnut huomattavati - mutta kokonainen sixpack on vielä piilossa pienehkön rasvakerroksen alla. Tein tunnollisesti koko haasteen, joka päivä (vain yksi päivä jäi koko kuukauden aikana väliin). Tiedän silti, että olisin voinut tehdä enemmänkin, jokaisen liikesarjan kahdesti päivässä. ja cardiota olisi voinut olla enemmän, jotta kehittyneet lihakset näkyisivät. Sanottakoon, että sixpack varmasti odottaa jo, mutta se pitää vielä saada näkyviin.

Päivääkään en ole katunut haasteeseen lähtemistä. Ja uutta haastetta pukkaa jo heti ensi maanantaina. Myöskään vatsalihashaaste ei jää pimentoon, sillä jatkan viimeisten päivien toistoa viisi, kuusi kertaa viikossa, kunnes halutut tulokset on saavutettu - sen jälkeen alkaa ylläpito. Viikonlopun kuitenkin vietän leväten ja nauttien sukulaisseurasta mökillä, enkä ajattele kuntoilua tippaakaan. Täytyyhän sellaisiakin vapaapäiviä välillä olla. 

Ennen ja jälkeen -kuvia on mahdollisesti tulossa johonkin kohtaan. Treenipäiväkirja ei ole tässä, vaikka vatsalihashaaste päättyikin. 

Treenipäiväkirja, päivä 23: polttaa, polttaa

Päivä 23 vatsalihashaasteetta.

Polttaa, polttaa... lihaksia polttaa. Enää seitsemän päivää treenikalenteria jäljellä, sitten pitäisi pärjätä itsekseen. Onneksi olen tehnyt jatkosuunnitelmia, jolla saan treenaamisen jatkettua, kunnes halutut tulokset on saavutettu. Sen jälkeen täytyy ylläpitää tietenkin tuloksia. 

Omaksi saavutuksekseni voin jo tässä vaiheessa sanoa, että tuloksia on tullut! Liikkeiden tekeminen on helpottunut ja lankkukin alkaa olla siedettävä, mutta myös näkyvät tulokset ovat ihan mukavat. Lisää rasvaa kun saa pois, niin hyvä tulee. Vaikein hetki motivoida itseään oli viime viikolla, kun olin kolmen päivän visiitillä isäni luona: ei ollut omaa rauhaa tehdä liikkeitä, joten sai tehdä töitä, että ne tuli tehtyä. Eikä tuo tämän kesän sää ole oikein motivoinut lähtemään pihalle ylimääräiselle juoksulenkille pariin viikoon. Myös ruokatottumuksissa on tullut suuria tuloksia: en napostele enkä ole enää niin ahne herkkujen perään. Itse asiassa, makea ei enää maistu niin hyvin kuin ennen. Saatan syödä pienen palan kakkua, mutta sen jälkeen tunnen itseni kyllääksi eikä makeanhimokaan painosta ottamaan lisää. 

Näin loppusuoralla sain toisen puoliskonikin lähtemään mukaan haasteeseen. En tiedä vakuuttiko hänet omat järisyttävät tulokseni vai mikä, heh. Niinpä sain tänään askarrella toisen nuolen keittiön kaapissa olevaan treenikalenteriin. Nuolten avulla olen pysynyt parhaiten perässä, missä päivässä mennään ja kuinka monta toistoa on tehtävä. 

Parasta tässä on ollut vatsassa tuntuva polttelu, kun lihaksia on rääkätty tarpeeksi, sekä kokoa pienemmät vaatteet - jälkimmäistä ei voi tarpeeksi korostaa! Vielä viikko puserretaan täysillä ja katsotaan, mihin se riittää. 

Treenipäiväkirja: puoliväli vatsalihashaasteessa

Päivä 15 vatsatreeniä.

Mä. Vihaan. Lankkua. 

Jos joku ihmettelee, mikä on lankku, se on tuon treenikalenterin viimeinen liike, missä on pysyttävä punnerrusmaisessa asennossa tietty sekunttimäärä. Liike harjoittaa syviä vatsoja, jotka ovat iselläni olemattomat. Tai ainakin tähän asti olivat. Tänään piti pystyä pysymään siinä asennossa minuutti. Kuulostaa vähältä, tuntuu paljolta siinä vaiheessa, kun alkaa vatsa tärisemään.

Treenikalenterin puoltaväliä mennään vatsalihashaasteessa. Täytyy myöntää, että tuloksia on jo hieman näkyvissä. Vielä kun saisi itsensä todella innostettua tuosta cardiosta, niin hyvä tulisi. Eilen taas vietimme tunnin verran toisen puoliskoni kanssa kentällä pallon kanssa. Kaloreita palaa huomaamatta, ja parasta on yhteinen aika siinä samalla. Sain myös uutta potkua, kun sain itselleni hyppynarun. Tällaisena sadepäivänäkään ei siis ole enää mitään syytä jättää cardiota väliin, kun voi hypytellä narulla parin minuutin sarjoja. Lapsuudenkodissani minua odottaa myös sinne jäänyt treenimatto, ettei tarvitse tuossa koirankarvojen keskellä enää väkertää.

Ilokseni huomasin myös pari päivää sitten kirppariostoksilla, että vaatekoko alkaa olla ihannetasoa, tyköistuvat mekot istuvat täydellisesti ja ihonmyötäiset vaatteet eivät enää ahdista. Housukokokin on pienentynyt. Sen kunniaksi löytyi ihana kesämekko! Pitäähän sitä jollain palkita itsensä... Vaatekaappi kaipaisi hieman uudistusta tämän seurauksena. Eikä ihme. Tänään oli mittauspäivä: vyörätö oli taas kaventunut useamman sentin siitä päivästä, kun tämä vatsalihashaaste alkoi. Samoin lihasprosentti noussut ihan kivasti.

Huomenna vietetään jälleen ansaittu lepopäivä. Onnekseni se osui lauantaille, joten saa hyvällä omalla tunnolla nukkua pitkään ja rentoutua! Saa jalat taas hieman levähtää eilisestä rääkistä kentällä ja nilkka palautua tärähdyksen aiheuttamasta turvotuksesta. 

Yksi parhaista palautteista tuli myös saatua tuossa alkuviikosta. Yksi ystäväni, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta, oli käymässä ja näki viimekesänä otetun kuvan minusta puolisoni kanssa jääkaappimme ovessa. Hetken kuvaa katsottuaan ystäväni kysyi, milloin kuva on otettu, jonka jälkeen hän totesi ''kyllä sä olet vain laihtunut tuosta kuvasta paljon''. Kasvot ovat nykysin kapeammat ja vyörätö sirompi. Pakko myöntää itsekin. Tuosta kuvasta painoa on pudonnut useampia kiloja, senttejä sitäkin enemmän. Omaa muutosta on ehkä vaikea nähdä muuten kuin kuvien kautta. Siksi on hienoa, että kuulee sen joltain muulta. 

Lihaskivut voivat olla myös hieno asia. Niistä tietää, että on tehnyt jotain, joka on rasittanut lihaksia (ja että sellaisia edes on).  

Treenipäiväkirja: päivä 11

Päivä 11 vatsalihashaastetta. 

Pakko myöntää, että nyt alkaa jo tuntua nuo toistojen määrät. Etenkin tuo viimeinen liike, jossa harjoitetaan syviä vatsalihaksia pysymällä kuvanmukaisessa asennossa määrätty sekunttimäärä, on tiukka liike! Suosittelen kokeilemaan!

Vatsalihastreenin lisäksi koetan kovin treenata cardiota, vaikka totta puhuen se ei nappaa ollenkaan omalla kohdallani. Cardion pitäisi auttaa jaksamaan paremmin lihaskuntotreenit, mutta myös parantaa tulosten näkyvyyttä, kun ylimääräinen rasva lihasten päältä on poltettu. Oma cardioni koostuu lähinnä juoksemisesta, pyöräilystä ja kävelystä. Suurin polttoprosessi tulee juoksemisesta, joka ei ole se helpoin treenimuoto itselleni. 

Tänään suoritan cardioni reippaalla kävelylenkillä sekä paremman puoliskoni kanssa jalkapallokentällä. Puhelimeeni asensin Enmondo-treenikalenterin, jonka kanssa saan hyvin mitattua treeniajan ja kulutetut kalorit. En tosin kuulu niihin kuntoilijoihin, jotka laskevat joka kalorit (vaikka ehkä tällaisen haasteen kanssa pitäisi), mutta haluan kuitenkin elää  muutakin elämää kuin pelkkä sixpack tähtäimessä. Vältän kuitenkin turhaa mätöstelyä; tankkaan päivisin terveellisen aamupalan lisäksi välipalana rahkaa ja hedelmiä, illemmalla sitten lämminruoka.

Tämän päivän rankin treeni oli ehdottomasti kentällä suoritettu yli tunnin futaritreenit, joissa kaloreita paloi yli 450. Onneksi huomenna on treenikalenterinkin mukaan lepopäivä, sillä reidet huutavat takuulla aamulla hoosiannaa ja nilkka näköjään päätti turvota vielä tuntemattomasta syystä. Mutta eikös se niin mene, että urheilija ei tervettä päivää näe? Paluu vuosien takaisiin fiiliksiin entisenä aktiivijalkapalloilijana oli positiivista. Lajia on ikävä, vaikka rasittuneet raajat ja oikukas polvi muistuttivatkin sen haittapuolista... Onneksi näin satunnaisharrastelijana pääsee tuonne kentille joskus potkimaan palloa. 

Kaiken kaikkiaan hieno treenipäivä, en malta odottaa seuraavia lisäyksiä toistomääriin! 

Treenaamisen iloja

Huhhuh, treeniohjelman viides päivä. Ja täytyy sanoa, että treenaaminen ei ole koskaan tuntunut mukavammalta. Tänään uhmasin omaa kestävyyttä tekemällä sarjan kahteen kertaan. Kolmantena treenipäivänä tajusin ottaa niin sanotun ''ennen'' -kuvan, jota voin sitten verrata uuteen kuvaan 26 päivän päästä. Toivottavasti edes jotain eroa on nähtävissä silloin.

Eilen oli ensimmäinen lepopäivä. Ensin ajattelin, että olisin lepopäivästä huolimatta käynyt juoksemassa, mutta totesin, että ehkä lihakset oikeasti tarvitsevat todellisen lepopäivän... Sohvalla, hii! Vietin oikean lomapäivän rauhallisela kävelyllä koiran kanssa ja katsoen leffaa. 

Tänään panokset treenin suhteen hieman kovenivat, mutta se tuntui vain tervetulleelta. Suurin haasteeni treenaamisessa on ehdottomasti koiramme! Hän on hyvin innokas treenikaveri. Loukkaantunut ilme, kun lähden ulos lenkkivaatteissa ilman häntä. Heiluva häntä ja lipova kieli, kun teen lihaskuntoa lattialla hänen tasossaan. Toisaalta, on pakko myöntää, että onhan se aika huvittava treenikaveri!

25 päivää jäljellä haastetta. Hieman jännittää, miten nuo viimeiset sarjat sujuvat, mutta se selviää ajan myötä. Tärkeintä kuitenkin on, että treenaamisesta tulee hyvä fiilis. Väkisin puurtaminen ei ole hauskaa, ei motivoi eikä luultavasti tuo haluttua lopputulosta.

Onko kukaan muu lähtenyt mukaan kyseiseen haasteeseen?

Saavutuksia

Tämä viikonloppu on ollut monelle perheelle juhlaviikonloppu: on ollut lakkiasjuhlia ja koulun päättäjäisiä. Molemmat ovat hienoja saavutuksia, joita monet ihmiset saavuttavat vuosittain. Itselläni tämä on vain tavallinen viikonloppu, johon on kuulunut biljardia, lukemista ja yövisiitti ''maalle'' tuulettumaan. Halusin silti tällaisen viikonlopun merkeissä kirjoittaa saavutuksistani, joita blogissani olen tuonut ilmi. Pitkänajan tavoitteita löytyy kirjoituksestani Mitä toivon saavuttaneeni kun olen 30? , mutta ajankohtaisempia ja lyhyemmän ajan tavoitteita listasin tammikuun ensimmäisessä postauksessa Tervetuloa vuosi 2014 , jossa kirjoitin uuden vuoden lupauksistani näin:

''Minä lupaan...

... Pitää itsestäni parempaa huolta: pitää sisällään kunnon kohotuksen ja laihduttamisen, terveellisemmän ruokavalion, iho-ongelmien hoitamisen.

... Panostaa entistä enemmän koiran harrastuksiin: jatkaa tottelevaisuuskoulutusta ja syventää sitä, harjoittaa mätsäritaitoja ja lumen salliessa päästää rodun ominaisuudet irti vetoharrastuksessa.

... Kasvattaa kärsivällisyyttäni.

... Herkutella korkeintaan vain kerran, kaksi kuukaudessa. ( Liittyy esimmäiseen lupaukseen, mutta itseni takia pakko korostaa).

... Nauttia työstäni, koska kerrankin se on sellaista työtä, josta pidän.

... Tehdä (taas) kaikkeni, että saan opiskelupaikan toiveammattiini.

... Antaa itselleni omaa aikaa tarvittaessa enemmän. ''

Nyt kun aikaa on kulunut kohta puolisen vuotta, voin vain ihmetellä, kuinka paljon edellä olevista kohdista olen jo toteuttanut.

Kunto-ohjelma on tuottanut tulosta, jonka seurauksena paino on tippunut, vyörätö kaventunut, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja herkuttelut jääneet jokseenkin vähemmälle (, vaikka tuosta pari kertaa kuukaudesta ollaan lipsuttu jonkin verran). Iho-ongelmatkin ovat parantuneet, kun syön rasvaa vähemmän (ja suklaata).

Koiraan olen mielestäni panostanut enemmän myös: vetoharrastus otettiin mukaan talviaikana, olemme opetelleet uusia käskyjä mätsäreitä ja yleistottelevaisuutta varten, käymme mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa koira saa juosta vapaana mieluusti koiraseurassa.

Todella nautin työstäni ja kaipaan sitä nyt, kun se on tältä erää ohitse - ja olen todella, todella motivoitunut opiskelemaan alasta ammatin itselleni. Arvostin työpaikkaani todella paljon, menin aina mieluusti töihin ja tiedostin tekeväni mieluista työtä. Toisiksi viimeinen kohta saikin yllättävän käänteen, kun pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen sain tietää päässeeni varasijalta opiskelemaan. Opiskelut aloitan nyt elokuun lopussa, ja hiukan alkaa jo jännittämään!

Viimeinenkin kohta on toteutunut aika hyvin. Otan nykyisin tarvittaessa helpommin omaa aikaa itselleni, pyrin näkemään kavereita useammin ja tiedostamaan omat voimavarani paremmin. Kärsivällisyyttä voisi kai parantaa aina maailman tappiin asti, mutta siinäkin olen omasta mielestäni edistynyt jo jonkin verran. Onneksi minulla on vielä puolivuotta aikaa harjoittaa sitäkin enemmän, hehe.

Jokaiseen kohtaan aion kuitenkin vielä panostaa koko tämän vuoden ajan, vähintään. Monet asiat ovat sellaisia, ettei niissä ole koskaan varsinaisesti valmis, vaan aina voi kehittyä ja parantaa. Elämähän on kehityksen matkaa, tavoitteiden luomista ja saavuttamista sekä nauttimistä olemassaolosta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Neljä vuotta sitten istuin itse isossa juhlasalissa, pistin päähäni mustavalkoisen ylioppilaslakin, sain siihen asti merkittävimmän todistukseni. Kyllä sitä hetkeä edelleen kunnioittaa mielessään. Hiellä ja tuskalla se lakki ansaittiin. Mutta osittain vasta sen jälkeen se ''työ'' on alkanut. Ylioppilas-status oli itselleni vain välietappi. Jokainen koulutodistus on ansiomerkki; merkki siitä, että yksi etappi on suoritettu koulutuksen tiellä. Olkaa siis ylpeitä niistä! Muistakaahan myös ne pienemmätkin saavutukset elämässä!