Saavutuksia

Tämä viikonloppu on ollut monelle perheelle juhlaviikonloppu: on ollut lakkiasjuhlia ja koulun päättäjäisiä. Molemmat ovat hienoja saavutuksia, joita monet ihmiset saavuttavat vuosittain. Itselläni tämä on vain tavallinen viikonloppu, johon on kuulunut biljardia, lukemista ja yövisiitti ''maalle'' tuulettumaan. Halusin silti tällaisen viikonlopun merkeissä kirjoittaa saavutuksistani, joita blogissani olen tuonut ilmi. Pitkänajan tavoitteita löytyy kirjoituksestani Mitä toivon saavuttaneeni kun olen 30? , mutta ajankohtaisempia ja lyhyemmän ajan tavoitteita listasin tammikuun ensimmäisessä postauksessa Tervetuloa vuosi 2014 , jossa kirjoitin uuden vuoden lupauksistani näin:

''Minä lupaan...

... Pitää itsestäni parempaa huolta: pitää sisällään kunnon kohotuksen ja laihduttamisen, terveellisemmän ruokavalion, iho-ongelmien hoitamisen.

... Panostaa entistä enemmän koiran harrastuksiin: jatkaa tottelevaisuuskoulutusta ja syventää sitä, harjoittaa mätsäritaitoja ja lumen salliessa päästää rodun ominaisuudet irti vetoharrastuksessa.

... Kasvattaa kärsivällisyyttäni.

... Herkutella korkeintaan vain kerran, kaksi kuukaudessa. ( Liittyy esimmäiseen lupaukseen, mutta itseni takia pakko korostaa).

... Nauttia työstäni, koska kerrankin se on sellaista työtä, josta pidän.

... Tehdä (taas) kaikkeni, että saan opiskelupaikan toiveammattiini.

... Antaa itselleni omaa aikaa tarvittaessa enemmän. ''

Nyt kun aikaa on kulunut kohta puolisen vuotta, voin vain ihmetellä, kuinka paljon edellä olevista kohdista olen jo toteuttanut.

Kunto-ohjelma on tuottanut tulosta, jonka seurauksena paino on tippunut, vyörätö kaventunut, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja herkuttelut jääneet jokseenkin vähemmälle (, vaikka tuosta pari kertaa kuukaudesta ollaan lipsuttu jonkin verran). Iho-ongelmatkin ovat parantuneet, kun syön rasvaa vähemmän (ja suklaata).

Koiraan olen mielestäni panostanut enemmän myös: vetoharrastus otettiin mukaan talviaikana, olemme opetelleet uusia käskyjä mätsäreitä ja yleistottelevaisuutta varten, käymme mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa koira saa juosta vapaana mieluusti koiraseurassa.

Todella nautin työstäni ja kaipaan sitä nyt, kun se on tältä erää ohitse - ja olen todella, todella motivoitunut opiskelemaan alasta ammatin itselleni. Arvostin työpaikkaani todella paljon, menin aina mieluusti töihin ja tiedostin tekeväni mieluista työtä. Toisiksi viimeinen kohta saikin yllättävän käänteen, kun pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen sain tietää päässeeni varasijalta opiskelemaan. Opiskelut aloitan nyt elokuun lopussa, ja hiukan alkaa jo jännittämään!

Viimeinenkin kohta on toteutunut aika hyvin. Otan nykyisin tarvittaessa helpommin omaa aikaa itselleni, pyrin näkemään kavereita useammin ja tiedostamaan omat voimavarani paremmin. Kärsivällisyyttä voisi kai parantaa aina maailman tappiin asti, mutta siinäkin olen omasta mielestäni edistynyt jo jonkin verran. Onneksi minulla on vielä puolivuotta aikaa harjoittaa sitäkin enemmän, hehe.

Jokaiseen kohtaan aion kuitenkin vielä panostaa koko tämän vuoden ajan, vähintään. Monet asiat ovat sellaisia, ettei niissä ole koskaan varsinaisesti valmis, vaan aina voi kehittyä ja parantaa. Elämähän on kehityksen matkaa, tavoitteiden luomista ja saavuttamista sekä nauttimistä olemassaolosta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Neljä vuotta sitten istuin itse isossa juhlasalissa, pistin päähäni mustavalkoisen ylioppilaslakin, sain siihen asti merkittävimmän todistukseni. Kyllä sitä hetkeä edelleen kunnioittaa mielessään. Hiellä ja tuskalla se lakki ansaittiin. Mutta osittain vasta sen jälkeen se ''työ'' on alkanut. Ylioppilas-status oli itselleni vain välietappi. Jokainen koulutodistus on ansiomerkki; merkki siitä, että yksi etappi on suoritettu koulutuksen tiellä. Olkaa siis ylpeitä niistä! Muistakaahan myös ne pienemmätkin saavutukset elämässä!