Elämäni karvaturrit

Eläinrakkaana ja erityisesti koirarakkaana ihmisenä elämääni mahtuu monta koirakaveria. Moni ei kuitenkaan tiedä, että pienenä lapsena pelkäsin ite kuollakseni koiria. Kun muutimme omakotitaloon, jossa isäni edelleenkin asuu, olin kieltäytyä kokonaan sinne muuttamisesta, koska kaikilla naapureilla oli haukkuvia koiria. Vuosi muuttamisen jälkeen tilanne oli kuitenkin toinen. Sisällä kytenyt ihastus koiriin sai vallan ja aloinkin haaveilemaan omasta koirasta. Nyt, 13 vuotta myöhemmin, omistan sellaisen. Oman koirani lisäksi elämäni varrelle on osunut monia ihania koiruuksia, jotka ovat ottaneet paikkansa sydämestäni. Tämä kirjoitus on heille.

Miki:
Miki oli ensimmäinen koirakaverini ikinä. Siis koira, josta pidin. Hän oli shetlannin lammaskoira, mutta hyvin paljon ylisuuri rotumääritelmiinsä nähden. Mitä lempein tämä nallekarhu tosin oli. Tarina meneekin niin, että minun ollessa vielä pieni taapero ja istuessani hiekkakasassa mökin rannalla, Miki tuli viereeni, asetti karvaisen takamuksensa ihan omani viereen ja makasi siinä niin kauan kuin jaksoin hiekkakasassa leikkiä. On monia kuvia, joissa arkana, koiria pelkäävänä taaperona työnnän sormiani Miki-koiran suuhun tai makaan aivan hänen kyljessään. Miki oli ensimmäinen elämäni koira. Aivan valloittava. Ja hänen lähdettyä paimentamaan auvoisemmille maille, tunsin suurta kipua. Mikistä valtettavasti ei löydy kuvaa koneeltani, kaikki ovat paperiversioina kansiossa.

Teppo:
Teppo on kotikaupungin naapurimme Volpino Italiano. Suuri persoona, pieni koira. Kyseinen karvaturri pelasi isoa roolia koirapelkoni voittamisessa. Naapurimme ottivat tämän pienen pystykorvan itselleen entisten koiriensa lähdettyä tästä maailmasta koirien pilviin. Ihastuin pieneen palleroon, joka kipitti naapurin pihassa terhakkaana. Sainkin mahdollisuuden osallistua tämän pennun kasvatukseen. Kävin päivittäin hoitamassa sitä, leikkimässä sen kanssa ja opettamassa sille temppuja. Pian huomasin tunkevani sormiani sen teräviin hampaisiin ja tottuneeni kovaan räksytykseen - pelot olivat tiessään, lopullisesti. Samalla huomasin nauttivani koiran kasvatuksesta. Teppo taapertaa edelleen kotikaupunkini naapurissa veljensä kanssa, mutta minun muuttaessani pois kotoa, välillemme muodostunut side on löystynyt. Etenkin, koska kyseinen kaveri ei tykkää meidän omasta karvalapsestamme...

Teppo (vasemmalla) veljensä kanssa vahtipaikalla

Netta:
Netta on suuri vaikuttaja siihen, miksi meillä on oma koira ja miksi juurikin sellainen koira, joka Bella nyt on. Netta ja Miki kuuluivat samaan perheeseen, tosin Netta jäi yksin oltuaan aika nuori iältään. Netta o rodultaan bordercollie; sama rotu, jota meidän koirassa on puolet. Tämä neiti on värikkäin, eloisin, fiksuin ja ehdottomasti persoonallisin koira, jonka olen koskaan tuntenut! Vielä nykyäänkin 13 vuoden ikäisenä se jaksaa kantaa lelua heitettäväksi ja napittaa kauniilla silmillään viestiä ''heitä, heitä''. Asuin vuoden ajan lähellä Nettaa ja hänen omistajiaan, jolloin jo ennestään vahva suhde tähän koiraan vahvistui. Netta nukkui kanssani samassa huoneessa, vahti uniani ja herätti minut aamuisin. Minään sylikoirana Nettaa ei tunneta, mutta kerran jos toisenkin se loikkasi syliini istumaan tai sohvalle viereeni makaamaan. Ja kun olin kovassa kuumeessa, Netta tuli viereeni, asetti pallon tarkasti käteni päälle, jotta minun ei tarvinnut kuin vähän hypyttää kättä ja saatoin leikkiä hänen kanssaan. Netta sai minut haluamaan omaa koiraa todenteolla. Silti päätettyämme hankkia Bellan, olin hieman huolissani, miten se vaikuttaisi minun ja Netan väleihin. Netta kun ei kauheasti välitä muista koirista. Netta on myös inspiraationi ja esikuvani siitä, miten halusin oman koirani kouluttaa. Ja täytyy myöntää, että Bellassa samoja piirteitä kyllä löytyy. Netta kun on bordercollie, se innosti niin minua kuin miestänikin hankkimaan meillekin bordercollien. Puhdasrotuistahan meillä ei ole, mutta Bellan borderipuoli oli iso syy, miksi kiinnostuimme hänestä alunperinkään. Netta on todellinen sielunkumppanini, yhtä tärkeä kuin oma koirani. Ja onneksi tämä vanha rouva sietää meidän kakaraa, joten kumppanuus Netan kanssa ei ole suurempia kolauksia saanut.

Netta pyytämässä, että palloa vähän vielä heitettäisiin

Bella:
Bellahan tosiaan on puoliksi bordercollie, puoliksi alaskan malamuutti. Iso järkäle: 35 kiloa rakkautta tällä hetkellä ja vielä tästä kasvetaan. Bella on ensimmäinen oma koirani ja tarkoin harkittu. Alunperin olimme ajatelleet mieheni kanssa puhdasta bordercollieta, kuten Netta. Mutta tämä kaunokainen sai sydämemme ensi tapaamisella omakseen. Bellan koko olemassaolo tuli meille täysin puskista. Koiraa olimme suunnittelemassa, mutta yhtäkkiä saimmekin kuulla jo valmiista pentueesta,joka etsi kotia. Kauan harkitsimme, että uskallammeko ryhtyä suuren sekarotuisen omistajiksi, mutta päätöstä ei ole tullut kaduttua sekuntiakaan. Bellassa on niin isäänsä kuin äitäänkin: bordern paimennusvietti, mielyttämisenhalu, tottelevaisuus ja nopea oppisuus, mutt myös malamuutin itsepäisyys, vahva laumavietti, tapa ''puhua'', koko ja kova vietti vetää. Bella on kuuluu ilman sanomistakin elämäni koiriin. Viikko ilman tätä rasavilliä oli hyvin outo, ja takaisin päästyämme saikin neiti etuoikeuden nukkua välissämme ensimmäisen yön. Persoona Bellakin on, ja varmasti kaikkea hänen puoliaan emme ole vielä ensimmäisen elinvuoden aikana kohdanneetkaan. Bella lukee tunnetilojani lähes täydellisesti ja osaa muuntaa käyttäytymistään. Se on hupsu karvaturri, jonka kanssa ei ole vielä koskaan tullut tylsää.

Bella nauttimassa koirapuistoilusta

Jotkut eivät usko siihen, että koira voi olla ihmisen paras ystävä tai että koirapelosta ei voisi päästä eroon. Itse olen todistanut itselleni, että molemmat voivat pitää paikkansa. Pelkäsin lapsena isoja, mustia koiria erityisesti. Nyt omistan itse 70cm korkean lähes mustan, jota monet muut pelkäävät. Ymmärrän tätä pelkoa hyvin, vaikka Bellakin kuuluu maailman kilteimpii koiriin.

Ilman näitä koiria elämäni olisi hyvin erilaista. Tuskin olisin koskaan luopunut pelostani tai omistaisin itse koiraa. Kaikki tämän tekstin koirat ovat elämäni koiria, ja tulevat aina olemaan.