lauantai 15. helmikuuta 2014

Matkalla kesäkuntoon: osa yksi

Kaksi kuukautta alkaa lähestyä siitä, kun kuntokuurini alkoi ja peilistä tuijottaa takaisin huomattavasti virkeämpi, onnellisempi ja solakampi naisihminen. Paljon muutoksia on tapahtunut niin mittanauhalla kuin silmälläkin mitattavasti.

Kuntokuuriini tavoitteisiin kuuluu siis kiinteytyminen, vyötärön kaventuminen, painon lasku ja lihaskunnon nousu. Tavoitteisiini pääsemiseksi jätin herkut pääsääntöisesti pois, teen päivittäin lihaskuntoa, kävelen enemmän, syön yleisestikin terveellisemmin muun muassa jättäen pastan syömisen minimiin ja nukun pitkät yöunet (toisin sanoen menen nukkumaan, kun väsyttää).

Vajaassa kahdessa kuukaudessa vyötäröltä on hävinnyt yli 10 senttimetriä, ja se näkyy niin vaatteissakin kuin ihan peilikuvassakin. Farkkujen vyötäröt löystyvät, vaatekoko on pienentynyt ja entiset tiukat vaatteet alkavat taas mahtumaan. Paino ei ole juurikaan vielä laskenut, mutta en ole pitänyt sitä mitenkään isona tappiona, koska nähtäviä muutoksia on kuitenkin tullut.

Aluksi oli hyvinkin vaikeaa päästä eroon makeannälästä, mutta löysin oman keinoni: hedelmät. Korvaan makeannälän yllättäessä karkit aina kaapista löytyvillä mandariineilla, banaaneilla tai viinirypäleillä. Pyrin juomaan limua vain viikonloppuisin, herkuttelemaan vain kerran kuukaudessa maltilla ja olla syömättä pastaa kuin kerran, korkeintaan kaksi, viikossa. Nykyisin ei tee yleensä edes vaikeaa, vaikka toinen puoliskoni syö sipsiä tai suolapähkinöitä vieressäni tai työkaverit napsivat suklaakonvehteja nenäni edessä. Sen sijaan olen rakastunut salaattiruokiin, turkkilaiseen jogurttiin, johon saa sekoitettua marjoja tai hedelmiä ja puuroon. Joskus pitkinä, kiireisinä päivinä tulee napattua myös ateriankorvikepatukka matkaan. Ne tosin ovat hyvin usein ällönmakeita. Ruokakustannukset ovat kenties hieman nousseet, kun ei joka päivä syödä vain pastaa, pastaa, nuudelia, pastaa. Vastapainona tähän olo on parantunut huomattavasti, samoin itsetunto.

Liikunnanpuolella olen keskittynyt lihaskuntoon, osittain selkää rasittavan työnkin takia. Joka päivä teen kaksi kertaa päivässä tietyn lihaskuntoryhmän liikkeet, aamulla ja illalla. Hyötyliikuntaa on myös tullut lisättyä. Erittäin isoksi rooliksi on myös muodostunut hyvät yöunet, koska se vähentää stressiä, sitä myöten stressisyömistä ja herkuttelua. Tavoitteenani on mennä nukkumaan silloin, kun siltä tuntuu. Huomasin, että väkisin liian aikaisin nukkumaan meneminen ei tuota haluttua lopputulosta: vatvoo sängyssä asioita ennen kuin nukahtaa, ja aamuyöllä alkaa heräilemään ennen kellonsoittoa. Viikonloppuisin otan kiinni viikolla tulleet mahdolliset univelat.

Luulin tätä alkua huomattavasti vaikeammaksi. Suurin ongelma oli vain saada itseään niskasta kiinni ja pidettyä oma linjansa. Kun kuukauden jälkeen mittasin tuloksia, motivaatio kasvoi huimasti ja suunnitelman kiinni pitämisestä tuli entistä helpompaa. Sixpackia ei vielä ole näkyvissä, mutta halutessani sekin sieltä vielä joskus tulee! Tärkeimmät tavoitteet ensin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti