Only miss the sun when it starts to snow
Only know you love her when you let her go
Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missing home
Only know you love her when you let her go
And you let her go
Staring at the bottom of your glass
Hoping one day you'll make a dream last
But dreams come slow and they go so fast
You see her when you close your eyes
Maybe one day you'll understand why
Everything you touch surely dies ''...
- Passenger: Let her go
Yksi herkimmistä kappaleista, joita olen viime aikana kuunnellut. Eräs ystäväni laittoi sen Facebook-seinälleni, jonka jälkeen se päätyi taloutemme soittolistalle ja sitä kautta päässyt repeat-osastolle. Kappalehan kertoo luultavasti menetetystä rakkaudesta, mutta se kertoo omasta mielestäni yleisesti myös siitä, miten kaikkea osaa arvostaa vasta, kun sitä ei itsellä ole. Perusluonne ihmisellä: sitä kaivataan, mistä on puute tai mikä on jo menetetty.
Itselleni tämä kappale kertoo muusta kuin menetetystä rakkaudesta. Se kertoo menetetystä läheisestä. Sen lisäksi, että kappale osoittaa, kuinka menetettyä on helpompi arvostaa, se kertoo myös, kuinka hyvät asiat menevät nopeammin ohi kuin huonot asiat. Sitä välillä unohtaa nauttia hetkestä, tarttua kiinni kaikkeen hyvään ja antaa pahan pudota pois kyydistä. Ehkä joku päivä sitä ymmärtää miksi joskus käy niin kuin käy, miksi toisiin sattuu enemmän kuin toisiin ja miksi maailmassa on pahaa.
En tiedä, onko kukaan lukijoista pistänyt merkille, mutta jokaisessa musiikkipainotteisessa kirjoituksessa, johon olen ängennyt lyriikat mukaan, tietyt osat ovat tummennettuja niistä. Ne osat heijastavat yleensä itseäni vielä enemmän kuin kyseinen kappale kokonaisuutena. En tiedä, miksi olen tällaisen tavan ottanut käyttöön. Se tuntui hyvältä ensimmäisten lyriikoiden kanssa, ja samaa linjaa olen huomaamattani jatkanut. Nyt sen sitten paljastin, koska huomasin taaskin tehneeni korostukset lyriikoissa.
Musiikki on iso osa elämääni, kuten varmaan blogistanikin sen huomaa. Sen hetkinen musiikki heijastaa hyvin usein omia tunnetilojani, ajatuksiani ja unelmiani. Jokaiselle hetkelle on myös oma musiikkinsa. Joskus se määräytyy kanssaihmisen mukaan, mitä kuuntelee. Joskus sitä apeana kuuntelee menevämpää musiikkia, tanssittavaa bilemusiikkia, jotta piristyy. On päiviä, jolloin tarvitsee musiikkia, joka rauhottaa. Joskus musiikki suoraan heijastaa tunnetta pään sisällä. Erittäin isossa osassa ovat, etenkin tänne blogiini laittamissa musiikkivalinnoissa, lyriikat. Ja niiden osuvuus. Blogissa olleet kappalevalinnat eivät tästä syystä ehkä suoranaisesti kuvasta musiikkimakuani, ne on valittu usein muilla perusteilla. Musiikki on kulkenut käsikkäin etenkin rankkojen ja huonojen aikojen kanssa. Hyviin hetkiin kuuluu totta kai musiikki, mutta se ei välttämättä ole niin täynnä tunnelatausta; kyse on enemmänkin konkreettisestayhteydestä jonkun musiikin ja hetken kanssa eli joku kappale on soinut, kun jotain merkittävää on tapahtunut. Jokaiseen tunnetilaan on myös oikea musiikki; niin hyvään kuin huonoon fiilikseen.
Musiikkihan on jonkun tapa ilmaista itseään. Mikäs sen hienompaa kuin löytää valmis kappale, joka ilmaisee omia fiiliksiään tietäen, että kirjoittaja on osannut vangita omat tunteensa paperille, mutta samalla myös omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti