Pienissä häissä

Tuossa viikonloppuna tuli matkustettua hieman Turkua pidemmälle pieniin ''hääjuhliin''. Oikeastaan itse häät olivat jo juhannuksena, maistraatissa. Menimme vain mieheni kanssa juhlistamaan sitä tuoreen avioparin kanssa näin jälkikäteen.

Viikonloppu sai minut kuitenkin pohtimaan avioliittoa ja häitä. Millaiset itse haluaisin? Miksi haluaisin naimisiin? Mitä avioliitto merkitsee?

Itsellehän häät eivät vielä ole kovin ajankohtaiset, vaikka yksi sormus vasemmassa nimettömässä jo kimaltelee. En siis vielä ole vakavissaan ehtinyt ajatella, millaiset häät haluaisin, mutta pienenpieni havainto niiden koosta kenties on. Ennemmin nuo muut kysymykset kaivertuivat mieleeni. Miksi ylipäätään kukaan haluaa mennä naimisiin, kun katsoo avioeroprosentteja? No, sanotaanko näin, että jos ei uskoisi tosi rakkauteen, sitä ei voisi löytää. Jos ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä, sitä tuskin tapahtuu. Jos ei usko lupaukseen elinikäisestä kumppanista, se tuskin toteutuu. Karkeaa kenties, mutta näin sen itse pyörittelen päässäni. Avioliittohan on lupaus olla yhdessä koko loppuelämän. Miksei sitä siis sinetöisi, jos on löytänyt toisen puolikkaansa?

Avioliittohan on lupaus, sitoutuminen, virallinen sellainen. Toki monet pariskunnathan ovat loppuun asti yhdessä ilman, että menevät naimisiin. Oikeaa ja väärää tapaa ei mielestäni ole.

Monet pariskunnat menevät naimisiin myös lasten takia. Ja useinhan vielä tänäpäivänäkin pariskunnat ottavat saman nimen mentyään naimisiin, joten tässä tapauksessa sukunimi kuvastaa ehkä vahvemmin samaan perheeseen kuulumista.

Monille naisille hääpäivän on päivä, josta on unelmoitu pikkutytöstä lähtien. Valitettavasti en itse voi samaistua tähän, sillä omat hääajatukseni nousivat vasta vuosi sitten. Ennemminkin tuntuu, että hääpäivässä on kyse morsiamesta kuin pariskunnasta yhteisesti. Tosin mahdollista on, että miehet vetäytyvät suunnittelusta pois ihan omasta tahdostaan ja taktiseva vetona. Televisio on täynnä häihin liittyvä ohjelmia: on häitä sulhasen tapaan, hirviömorsiammet ja se yksi ohjelma, jossa neljä morsianta kilpaili, kenellä oli parhaimmat häät. Nyt ilmeisesti on alkamassa uusi ohjelma, jossa pariskunnan häät suunnittelevat kaks julkisuudenhenkilöä. Oma kantani näihin on hyvin jyrkkä: ajoittain hyvää viihdettä, mutta itse en lähtisi mukaan tuollaisiin, vaikka maksettaisiin. Voisin ehkä antaa kihlattuni hoitaa kokonaan hääjärjestelyt, mutta yksikään kamera sitä ei ikuistaisi. Hirviömorsiammeksi en ole tulossa ikinä, sen vannon kautta kiven ja kannon. Ja häistä kilpaileminen on jo mautonta. Enkä todellaakaan, ikinä, antaisi ventovieraan suunnitella hääjuhliani.

Maistraattihäätkin ovat mieleiseni. Intiimi ja nopea tilaisuus. Ei ylimääräistä stressiä ja häslinkiä eikä pelkoa, että muuttuu haluamattaan hirviömorsiammeksi.

Lauantaina sain ihailla kaunista vihksormusta ystäväni nimettömässä ja totesin itsekseni, että mihin tulokseen ikinä päädytäänkään mieheni kanssa, niin tärkeintähän on se, mitä häät ja vihkisormus edustaa: avioliitto. Yhtäkuin lupaus olla Yhdessä nyt ja aina. Vaikka en välttämättä tarvitsisi paperinpalaa todisteeksi tuosta, niin mukavahan se on ajatella, että joku kaunis päivä joskus se on virallista.

Ja ehkä silloin juhlissa soi seuraava kappale... ;)