Alku oli taas kankeaa kuin mikäkin. Tuntui, että pidin sivellintäkin väärinpäin kädessä. Idea oli ollut valmiina päässäni jo muutaman päivän, mutta sen toteuttaminen tuntui kamalan vaikealta. Päätin silti vain ryhtymä toimeen. Ainahan vanhan maalijäljen sai kuivana peitettyä uudella. Alkukankeus kun pikkuhiljaa himmeni, alkoi hommasta tullakin jotain. Jotain valmista?
Olen maalannut sellaiset nelisen vuotta muistaakseni. Koskaan en ole mitään koulua tai kurssia asiasta käynyt, ehkä kannattaisi. Olen kotona oppinut; osittain itsekseni, osittain perhetuttu neuvonantajana. Tietenkin nyt olen kaksi vuotta maalannut aivan omilla taidoillani, kun muutin pois kotikaupungistani. Olen monesti harkinnut kansalaisopistolle menemistä. Olisi mukava saada vähän opetusta maalaamiseen, jotta ehkä kehittyisin enemmän ja ammattilaisemmaksi.
Tavoitteena olisi saada enemmän maalattua tänä vuonna kuin viime vuonna, ja tietenkin saada taas niitä mukavia tilausprojekteja. Mikään muu ei ole niin mukavaa kuin maalata jollekin toiselle, en osaa selittää miksi. Motivaatio maalata itselle on pienempi kuin maalata muille. Ja erityisempää on kohdistaa työ jollekin ihmiselle. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin harva taulu on edes jäänyt itselleni. Vain kourallinen. Muut ovat matkanneet muille seinille. Ja hyvä niin. Sillä olen hyvin itsekriittinen, ja etenkin jälkikäteen. En varmaankaan voisi katsella kaikkia alkuajan tauluja, ainakaan enää, omissa nurkissani...
Tämänpäiväisen taulun on tarkoitus jäädä meille omalle seinälle. Ellei joku tule ja sano nimenomaan tahtovansa sen itselleen. Näinkin nimittäin on käynyt. Taulun väritkin valitsin lähinnä sen mukaan, että ne sopivat olohuoneemme seinälle. Aiheena on syksy ja lehdet.En tiedä, mistä idea tuli, mutta lähdin toteuttamaan sitä sellaisella vimmalla, etten kerennyt muuttaakaan ajatuksiani. Ohessa onkin kuva taulusta nykytilassa. En ole vielä aivan päättänyt, onko se valmis... Voi olla, että palaan huomenaamuna korjaimelaan sitä, kunhan se on hieman kuivunut. Varjotuksia, sävyeroja... Aina löytyisi jotain, jota voisi parannella. Minua onkin moitittu siitä, että olen liian yksityihkohtiin painottuvan tarkka. Ja parantelisin maalauksiani jatkuvasti, jos siihen olisi mahdollisuus. Voisi tämäkin taulu paljon parempikin olla, mutta ihan tyytyväinen olen, kun mietin, kuinka vähän olen viimeisen puolentoista vuoden aikana maalannut. Ja kuten sanottua, en tiedä, onko tämä vielä viimeinen versio.Maalaaminen rentouttaa minua. Lisäksi tänään tuntui, että pitkästä aikaa tein jotain, joka todella kiinnosti minua. Koiran kanssa touhuaminen on tietenkin aina hauskaa ja kiinnostavaa, mutta siis jotain muutakin kiinnostavaa. Pitkän ajan olen vain puurtanut töitä ja sen jälkeen kotitöitä, siinä välissä vähän touhunnut koiran kanssa. En ole lukenut kirjoja, kirjoittanut novelleja, maalannut, valokuvannut tai urheillut viimeaikoina juuri ollenkaan, vaikka ne ovat kiinnostukssen kohteista tärkeimpiä. Siksi oli mukava pitkästä aikaa ''palata sorvin ääreen'', kuten töissä sanottaisiin., ja tuntea tekevänsä jotain mielenkiintoista ja omaa.
Pitäisi antaa siveltimen heilua vähän useamminkin. Saisi hyvän fiiliksen ja hyviä tuotoksia enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti