Tarkoitus oli viettää rauhallinen ja seesteinen kotiviikonloppu tekemättä mitään ennen työputkeani ja tulevia menoviikonloppuja, mutta saimmekin neljä tassua lisää kotoisaan kotiimme temmeltämään yökylään. Yllätys oli mukava, sillä oma koiramme rakastaa tätä karvakaveriaan todella paljon ja ei se hassumpaa ole kokeilla, minkalaista menoa on kaksi koiraa samassa taloudessa, jos vaikka joskus saisi haaveen toisesta koirasta toteutettua. Ehkä parhaiten viikonlopun vilskeestä kertoo se, että nyt illalla, kun koirakaveri jo palasi omaan kotiinsa, meidän oma koiramme on vain maannut makuuhuoneessamme havahtumatta, kun sitä käy hiljaa katsomassa. Osaa se siis joskus olla rankka viikonloppu nelitassuillakin.
Huvittavinta viikonlopussa oli noiden kahden ystävyksen painien lisäksi se, kuinka ihmisten päät kääntyivät, kun mieheni kanssa teimme pitkää iltalenkkiä kummankin koiran kanssa. Toisen hihnassa oli meidän musta, iso ja tarmokkaan näköinen koiramme. Ja toisessa arvokas, iso, jykevä koira. Samaan ilmiöön törmää jo pelkästään oman koiran kanssa, mutta lievempänä. Kyllä tuollaiset isot koirat tietenkin herättävät huomiota, ja monet meidänkin lempeäsieluista hellyydenkipeää kakaraa pelkäävät. Melkein parisen tuntia siinä tuli koirien kanssa ulkona oltua, osan ajasta saivat juoksennella vapaana koirapuistossa.
Kello alkoi lähenemään jo yhtätoista illalla, kun nassikat näyttivät kunnollisia väsymyksen merkkejä: änkivät molemmat kainalooni sohvalle, toinen toiseen ja toinen toiseen kainaloon. Kun itse painuimme nukkumaan, koiratkin ottivat omat paikkansa mahdollisimman läheltä toisiaan ja meitä. Valitettavasti itse ei tullut nukuttua parhaalla mahdollisella tavalla, koska heräilin koko ajan koirien liikkeisiin peläten, että vieraallamme olisi joku hätänä. Aamuherätyksenä sängystämme löytyi yhden koiran sijaan kaksi, painoa yhteensä 80 kiloa. Kaikki pelkkää lihasta. Kyllä siinä rehellisesti koki hetken, että eipä tämä hullumpaa olisi kahden oman koirankin kanssa, sitten joskus.
Oma koiramme ikävöi kovin kaverinsa perään, kun tuli aika tilapäiseen eroon. Itku ja hätä oli kova, kun hännänpää katosi puskien taakse ja pitikin jatkaa matkaa vain oman perheen voimin takaisin kotiin lenkiltä. Onneksi väsymys oli niin kova, ja nälkä, ettei kauaa keretty murehtia vaan täytettiin massu ja kääriydyttiin nukkumaan.
Täytyy kyllä sanoa, etten yhtään ihmettele ihmisiä, joilla on kaksi koiraa: on niistä niin paljon iloa ja seuraa toisilleen. Kun illan aikana koiruudet ottivat pieniä lepohetkiä, aina herätessään ensimmäisenä kumpikin tarkasti, että toinen on vielä paikalla.
Vaikka hälinää ja säpinää oli koirien kanssa koko viikonloppu, silti olo on aika rentoutunut. Tosin pienet päivätorkut se vaati tuossa alkuillasta - vain 10 vaivaista minuuttia. Tänään kun ajoissa muistaa mennä nukkumaan, niin olen varma, että aamulla tulee herättyä tyynenä ja levollisena uuteen viikkoon. Olipahan ainakin hieman erilainen viikonloppu!
Kun jaloissa ei enää sählännyt kahta koiraa, otin kokkikirjani esiin ja väsäsin sunnuntain kunniaksi minulle ja miehelleni mutakakun, aivan ensimmäistä kertaa! Erittäin hyvin onnistui, vaikka itse sanoinkin. Kuvaa ei valitettavasti ole, sillä koirien kuvaaminen söi kaiken akun ja puhelimeni ei kykene yhteistyöhön kameransa kanssa tällä hetkellä. Uskokaa siis ken haluaa, että mutakakku tuli leivottua, tomusokereineen kaikkineen!
 |
| Viikonlopun päähenkilöt: ryhmä rämä |
 |
| ''Ollaaks aina ystävii?'' |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti