''Hullu sä et ole, mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan. Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät. Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa'' - Janna; sä et ole hullu
Murruin ja katkesin. Juuri ja juuri hengitin. Se oli merkki siitä, että olin elossa. Sisältä olin kuitenkin kuollut. Yhtä kuollut kuin kevään ensimmäinen pääskynen, jonka löysimme linnunpöntön alta, ison vaahteran juurelta.
Tyhjyys ja mitättömyys valtasivat aamut. Tyyneys ja ulkokuoreen rakennettu vahvuus hallitsivat päiviä. Iltaisin saapui suuri suru ja pohjaton ikävä, kysymykset, jotka saivat kaikki suunnitelmat kuulostamaan itsekkäiltä. Yöllä paistoi painajaisten aurinko, joka paljasti sielun synkimmät luurangot päivisin lukituista kaapeista. Pelko puhutteli minua hänen kasvoillaan.
Kauneus oli kadonnut liian kauas. Ilma tuntui loppuvan äärettömässä kuvussa. Pienuus korostui metri kertaa metri huoneessa. Tunteiden suuri määrä kuljetti hetkestä hetkeen kysymättä järjeltä suuntaa.
Tulevaisuuden merkitys oli tahriintunut kuin lapsuuden viattomuus teini-iässä. Kasvua ei ole juurikaan tapahtunut? Siperia opettaa? Mitä hyötyä oppimasta on, kun se sisäistetään vasta myöhemmin? Eihän oppi ojaan kaada, mutta kaukaa viisastuminen ei estä kompuroimasta nykyhetkessä.
Paastosin elämästä. Pudotin itseni muutamaan otteeseen jyrkänteeltä. Syytin Kaikkivaltiasta julmasta luonteesta. Hukutin itseni syyllisyyteen ja tahtoon olla ymmärtämättä asiaa. Sisäistin kaiken vasta, kun näin hänen valkean veneen, jolla hän purjehtisi tästä ajasta ikuisuuteen. Se virta veisi joku päivä meistä jokaisen.
Viimeiset hyvästit tein suru sydämessäni ja rikkoutunein silmin. Vaan viimeisiksi eivät ne hyvästit jääneetkään. Tajusin, ettei sellaisia ole olemassakaan. Muiden nenäliinoihin kyyneleeni kuivasin. Muistot hänestä hymyllä kirkastin. Tiesin, että ajatuksissani pysyisi hän ainiaan.
Masokistinen sydämeni palautui takaisin puolidramaattiseen, täynnä rakkaita muistoja olevaan muotoonsa. Tein ikävästä ystäväni, kaipauksesta luotettavan kumppanin. Muistoilla maalasin sieluni.
Lopulta silmäni aukaisin, ja maailmaa tervehdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti