torstai 21. marraskuuta 2013

Novelli: Kuiskaus tuuleen


Tuuli kuiskii korvaani tuoden tutun äänesi lähelleni. Helisevä naurusi ja innosta sädehtivät silmäsi heijastuvat vesilammikosta peilikuvani viereen. Lapanen tarttuu paljaaseen käteen ja katse ottaa kiinni harhailevan mielen. Kengät ottavat vaistomaisesti askeleen lähemmäksi turvaa. Vesi imeytyy rikkinäisen pohjan kautta sukkaan kajoten pian ihollekin. Olen sisintäni myöten tässä leikissä, joka ei kaihda keinoja. Kasvosi vesilammikossa hymyilivät. Tunsin sulavani.


Pelko. Pahin vihollinen löytyi sieltä, mistä sillä on parhaimmat mahdollisuudet puukottaa selkään pahimmalla mahdollisella hetkellä. Peilikuvasi lainehtii hiukan. Kasvot muuttavat hetkeksi muotoaan aaltoilevin liikkein. Kaikki oli samalla niin tuttua, samalla niin vierasta. Muureja edessä. Piikikkäitä oksia tiellä. Pieni sydän täynnä tunteita, pieni pää täynnä ajatuksia. Kaikki uutta, mutta esteet vanhoja.
 

Kuin syyskuu ilman tuulta olen minä ilman sinua. Klisee. Mutta toiseen takertuminen on klisee, kaavamainen ja kulunut asia. Sitä ei kuitenkaan halua heittää heti roskiin, kuten käytetyn nenäliinan tai rikkinäiset lapaset. Auringon laskiessa punertavan kukkulan taakse minä mietin.
 

Muuttujat x ja y vaikuttavat toisiinsa. Aurinko saa veden loistamaan. Tuuli saa puut huojumaan. Tippuva kivi saa lammikonpinnan rikkoutumaan. Sinä saat minut aina hymyilemään. Niin se vain menee.


Kengät hautovat haurasta pintaansa lammikossa: ulkoapäin kylmät, sisältä vielä lämpimät. Kesä kasteensa kuivattaisi, mutta nyt on jo syksy. Kuollut lehti putoaa lammikkoon rikkoen jälleen sen pinnan. Kuva häviää, mutta vain hetkeksi.  Kuin pieni viesti tuulessa, se ei ole kuin muistilappu, jonka voi lukea uudestaan ja uudestaan – se on viesti, joka on huomioitava heti. Muuten se katoaa.


Ja kerran, kerran sen tein. Kuiskasin tuuleen suurimman viestini koskaan. Suistin pelon raiteilta. Kaadoin muurit edestä. Katkoin oksat pois tieltä ja avasin portin. Enää en tarvitse lammikkoa nähdäkseni kuvasi. Enkä en tarvitse tuulta kuiskaamaan kaipaukseni korvaasi. Olit oikeasti vieressäni. Ja tuo vesilammikko sai kuivua kesähelteellä.

Novelli. Kirjoitettu 21.11.2013. Omistettu romantikoille, unelmoijille.

2 kommenttia: