Kutimia ja kuppi teetä

Sunnuntait ovat meidän perheessä perinteisesti rentoja, laiskoja ja löhöilyä. Sängystä noustaan vasta, kun jaksetaan. Syödään sitten kun jaksetaan ja mitä jaksetaan. Puuhaillaan jotain, jos jaksetaan. Ja jos ei jakseta, sitten löhöillään. Tämä syksyisen aurinkoinen sunnuntai sai sentään sen verran liikkeelle, että pistettiin koiraan vipinää ulkosalla, osittain koulutuksenkin puolella. Kotiin kun päästiin, niin istahdin pahaenteisesti koneen äärelle etsimään jotain virikkeitä: enkä jäänyt tyhjin käsin. Ainakin yhden pakollisesti kokeiluun menevän herkkureseptin löysin, joka päätyi ''to do'' -listalle heti ensisilmäyksellä. Samoin hairahduin etsimään kutomisohjeita...

Meillä tulee paremman puoliskon kanssa piakkoin puoli vuotta kihlauksesta, jonka saattelemana olen saanut toivomuksen piposta viime talvena kutomieni lapasten kaveriksi. Toisen puoliskon toiveet vievät joskus taitoni äärirajoille, sillä nytkään kyse ei ole mistään tavallisesta piposta. Ja sanottakoon, että en ole varsinaisesti mikään käsityöihminen, vaikka kutimet pysyvätkin hyppysissäni. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan pelokkain ja epäilevin mielin.

Kupponen teetä ja kutimet kaivettuna kesäsäilöstä istahdin sohvalle TV:n ääreen helppo perusohje piposta nenäni edessä toivoen, että omat muokkaukseni siihen ovat loogisia ja toteuttavat saajan toiveet. Saa nähdä, minkälainen silmukkakasa piposta vielä tulee, jännityksellä jään itsekin odottamaan koon sopivuutta ja omia sovelluksiani.

Sunnuntai on vanhan perinteen mukaan lepopäivä, meillä se ainakin otetaan kirjaimellisesti. Kahden tunnin päiväunet alkuillasta lähenevät meillekin jo silti epänormaalisuutta, mutta syyksi nimeän pitkän ulkoilun ja huonot yöunet sekä raskaan ruoan. Siksi kutomisen alottaminenkin otti koville, sillä keskittyminen alun resorireunaan tuntui yllättävän monimutkaiselta tänään. Yleensä en sentään ihan niin tumpelosormi ole kutomisen saralla. Teekupistanikaan kun ei löydy kofeiinia, niin loppuilta luultavasti menee tällaisessa puolihorroksessa myöhäisten päiväunien takia. 

Koko tämä kutominen toi kylläkin vireille ajatuksia joulusta. Vaikka itse vietänkin todennäköisesti joulun muualla kuin Suomessa, silti lahjukset kuuluvat tavalla tai toisella kuvioon. Jospa sitä tänäkin vuonna pyrkisi joitain lahjoja tekemään itse. Se olisi jo silkkaa rahansäästöäkin, mutta luultavasti (toivottavasti) myös mieluisaa lahjan saajalle! Mietintä myssy kun on vasta tekovaiheessa, niin täytyy pistää ajatus muhimaan korvan taakse ja alkaa kehittelemään pikkuhiljaa ideoita paketteihin.