Pitkä vai pätkä - jotain väliä?

''Joskus toivoin etten olis näin pätkä
pelaisin vaik lätkää ja mul ois oma prätkä
Mä oon ehkä pieni mutten silti heikko
Siks selkä suorana mä seison
Jos yltäis jalat maahan voisin kaahaa
vaik ympäri maata mut ei oo niin vakavaa
Ehkä pieni muttei silti heikko
Siks selkä suorana seison.''

- Uniikki, ''Pätkätöis''


Pituus. Se on jokaisen ihmisen ominaisuus.
Milloin on lyhyt ja milloin pitkä? Sen määrittelee ympäristömme ja me itse.

Olin koko ala-asteen pisimpien joukossa luokkalaisissani. Sitten kävi jotain. Muut menivät ohitseni ja sain paikan luokkakuvissa eturivistä lyhyyteni takia. Jämähdin siihen pituuteen, kun muut huitelivat ohitse. Osittain kai saan ''syyttää'' sukuani lyhyestä pituudestani, mutta ei se itselleni ole varsinaisesti koskaan ollut ongelma. Onhan se kiukuttanut aina välillä, ettei ylety kaapin ylimpiin hyllyihin tai hattuhyllylle ilman jakkaraa tai ei saa painavaa kassia junassa pois katon rajassa olevasta säilytystilasta. Yksi ulkomaanreissu tuli myös kohdattua ongelma, ettei lyhyempänä nähnyt pitkien ihmisten yli hienoa nähtävyyttä. Olen jotenkin vain sopeutunut siihen, etten ole pitkä. En pidä itseäni varsinaisesti lyhyenä, nimenomaan en vain ole pitkä. Naisillahan on se bonus, että korkokengät on keksitty, joten jos sellaisilla vain osaa kävellä, saa senttejä lisää helposti.

Tiedän kuitenkin ihmisiä, joille lyhyys on ongelma - ja myös ihmisiä, joille pitkänä oleminen on ongelma! Yleisimmät ongelmat ainakin naisilla lyhyydestä ovat vaatteiden koot, etenkin farkkut, ylttämisongelmat sekä se, että lyhyenä jää helpommin muiden varjoon. Pitkät ihmiset taas kiroavat roikkuvia lamppuja ja lyhyitä kumppaniehdokkaita. Isäni on kohtuullisen pitkä, ja muistan lapsuudestani, kuinka hän eräänkin kerran kumautti päänsä roikkuvaan kattolamppuun tai kuinka vaikea hänen oli seurata minua lasten leikkitelineisiin. Jos taas pituutta löytyy naiselta lähempänä 190 senttiä, niin kyllä siinä saa etsintöjä tehdä, että löytää sopivan ihmisen, joka täyttää vielä naisten yleisimmän kriteerin eli olla naista pidempi. Sama varmastikin lyhyellä miehellä, vaikka hän ei varsinaisesti pidempää naista etsisikään, niin nainen etsii pidempää.

Jos lyhyempänä ihmisenä pohdin lyhyyden hyviä puolia, niin on helpompi löytää sopivan pituinen mies! Mutta jos vakavasti pohdin asiaa, niin mitäpä sillä on väliä, kuinka pitkä on? Se on ominaisuus siinä kuin silmien väri, jalan koko ja kasvojen muoto. Millekään niille emme voi mitään, jos haluaisimme muuttaa ne itsessämme pysyvästi. Pitkänä taas sopeutuisi paremmin ehkä nykypäivän muottiin: jokainen paita tai farkut eivät olisi liian pitkät hihoista tai lahkeista, vaikka muuten sopivat. Hieman nykyistä pidempänä taas huvipuistojen turvalaitteet istuisivat paremmin. Ja viidellä lisäsentillä saisin vierastyynyt otettua yläkaapista ilman, että haen keittiöjakkaraa.

Olen vain itse tullut tässä vuosien aikana siihen tulokseen, että olen juuri niin pitkä kuin olen eli sopiva. Ja sen kanssa eletään. Olenhan sentään suvussani yli keskipituuden. Ei tarvitse kumarrella niin paljon. Ja kyllä sitä aikaamyöten jalatkin tottuivat jatkuvaan varvisteluun, jotta mieheltä saa suukon. Ja mikä parasta, ei kastu sateella sääristä niin pahasti, koska sateenvarjo suojaa paremmin ollessaan lähempänä maata.

Muilta sitä aina välillä kuulee kuittailua omasta lyhyydestään, mutta silmäni ovat auenneet myös siihen, ettei kauhean pitkilläkään aina niin helppoa ole. Muiden kuittailu omasta pituudesta on kuin mikä tahansa kritisointi omasta ulkonäöstä: sen voi ottaa joko vitsillä tai antaa mennä täysin ohi. Pääasia on, että itse hyväksyy itsensä juuri siinä pituudessa kuin on.