torstai 24. lokakuuta 2013

Säästölinjalla

 Luin hyvän ystäväni Oranssifriikin blogikirjoitusta nuukuudesta ja sain inspiraation, sillä mikäpä omassa elämässäni olisi ajankohtaisempaa kuin nuukuus ja säästäminen.

Nuukuus ja säästäminen ovat tällä hetkellä niin sanotusti pääotsikoita elämässäni. Tuollaiset arvot ovat aina olleet elämässäni korkealla, mutta nyt ne ovat tänäsyksynä saaneet uudenlaisen tason. Jokaista ostosta pohditaan tarkkaan, että kuinka paljon sitä tarttetaan ja mitä muuta mahdollisesti tärkeämpää samalla rahalla saisi. Raha on loppuenlopuksi aika jännä elementti. Se pyörittää koko maailmaa, halusi sitä itse tai ei. Mikään ei onnistu ilman rahaa, joten ainoa keino on säästää sitä eli tiputtaa omia menojaan, jotta saisi jotain ylimääräistä.

Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa säästölinja voi olla. En ole koskaan ollut kova shoppailija, mutta onhan se aina välillä kivaa ollut hankkia itselleen uusia vaatteita. Onneksi kirpputorit ovat pelastaneet mielenrauhani tässä asiassa! Samalla kun on pitänyt kirjaa menoistaan tässä hieman tarkemmin, on huomannut, kuinka paljon ruokaan menee rahaa viikossa. Vaikka ei meilläkään lihalla pröystäillä ruokapöydässä.

Säästäminen, mitä se on? Se on lyhyesti sanottuna rahan keräämistä sukan varteen pahan päivän varalle tai jotain mieluista varten. Se on myös menojensa pienentämistä. Yleensä se raha otetaan pois niin sanotuista ylimääräisistä menoista, kuten baari-illoista, lauantaiherkuista tai heräteostoksista. Siksi jouduinkin vitsikkäästi toteamaan tässä yksi päivä kaverilleni, että ''the party animal inside me has been killed, for a while.'' Ehkä pieniä poikkeuksia sallitaan tuossa marraskuun loppupuolella eräästä spesiaalista syystä. Siihen asti yritän kuitenkin pitää itseni mahdollisimman kaukana yökerhoista, ihan säästösyistä. Yllättävän paljon pystyy myös säästämään, kun vertailee eri merkkien hintoja kaupassa, vaikka joku saattaakin sellaista pitää liiallisena sentinvenyttämisenä.

Säästökuuri on opettanut henkilökohtaisella tasolla paljon asioita itsestäni. Itsetutkiskelua on käyty, kun on mietitty, ostaako koiralle heijastinhuivin vai itselle uuden paidan. Asiat tulee laitettua ajoittain paremmin tärkeysjärjestykseen kuin ''tuhlurina''. Ei helppo tie kulkea, mutta opettavainen.

Ja mikä tärkein opetus on ollut, vaikka olisikin matti kukkarossa, se ei tarkoita sitä, ettei kykenisi olemaan onnellinen. Rahalla ei saa rakkautta, turvaa ja tasapainoa se tosin luo, kuten joku joskus on minulle tokaissut.

Omat viisi vinkkiäni säästämiseen:

1. Mieti, mitä tarvitset eniten.
2. Mieti, mitä voisit saada säästämälläsi rahalla / valitse kohde ja ala säästää sitä varten
3. Kun kohtaat heräteostoksen, mieti tarvitsetko sitä todella.
4. Ota huomioon yllättävät menot, kuten sairastumiset tai juhlat, jotka ovat saattaneet unohtua.
5. Muista myös, että täytyy elämää elääki eikä vain nököttää pimeässä kotona!

Aukoton tuo vinkkilista ei ole, mutta hyvä apulista ainakin itselleni. Yksi vinkki on tosin vielä helpottamaan päätöstä alkaa säästämään: talvella on helpompi säästää kuin kesällä, jolloin tulee mentyä ja tehtyä kaikkea enemmän!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti