Ysärifiilistelyä

Joku kaunis ilta istahdin TV:n ääreen ja huomasin tuijottavani Frendit-sarjaa varmaan kymmenettä kertaa. Kaikki jaksot on nähty, useampaan kuin yhteen kertaan. Ja silti, silti jäin katsomaan sitä uudestaan! Mikä huvittavinta, huomasin hakevani tietokoneemme tiedostoista kaikki vanhat Frendi-jaksot!

Sarja alkoi Suomessa 1996, jolloin itse olin vain vaahtosammuttimen kokoista isompi. En tarkkaan ottaen muista, milloin aloin katsomaan sarjaa ensimmäisen kerran. Mutta muistan, kuinka äitini kanssa istuimme aina iltaisin sitä seuraamassa. Sitten se tuli katsottua toisen kerran, kolmannenkin... Yhden ystäväni kanssa katsomme vieläkin aina jakson tai pari, kun tapaamme. Nyt tässä sitä taas istutaan, viidennettä kertaa katsomassa, kun Ross on tauolla Rachelin kanssa, Joe ihastuu Racheliin ja toisinpäin, Ross eroaa ja eroaa ja eroaa... Ah, niitä klassisia hetkiä!

Melkein hävettää, kun jaksaa katsoa samaa sarjaa uudestaan ja uudestaan: samat vitsit naurattaa, samat kohtaukset saavat kananlihalle ja juoneen ei kyllästy. Ja pakko on laittaa tauolle, jos menee hakemaan jääkaapista välipalaa, koska hetkeäkään ei voi jättää välistä.

Tosin, mitä hävettävää ysärifiilistelyssä on? Olen ysärilapsi! Kuuluu syntymäperimään, että ysäri on verissä. Bakstreet boys, Britney Spears, flanellipaidat... Okei, rajansa kaikella, mitä fiilistelee! Sitä paitsi, mikäs sen hauskempaa kuin katsoa, kuinka hius- ja vaatetyylit vaihtuvat tuotankokaudelta tuotantokaudelle!

Mikä tietyissä sarjoissa viehättää niin paljon, että ne jaksaa katsoa uudelleen? Itselläni sellaisia ovat Frendien lisäksi Simpsonit. Siinäpä se sitten onkin. Leffoja löytyy enemmänkin, mitä jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen, mutta pitkiä, kymmenen tuotantokauden mittaisia sarjoja...

Ehkä tässä ysärifiiliksessä vielä löytää itsensä saparopäisenä napapaita päällä ja joku poika- tai tyttöbändi soiden taustalla. Tai sitten jätän tämän ysärifiilistelyn vain tähän menestyksekkääseen, 90-luvun vaiheita seuraavaan ja kaikkien tuntemaan sarjaan.